Siirry sisältöön

MLL:n Vanhempainpuhelimen ja nettipalveluiden raportti - väkivalta kuului vanhempaintuen palveluissa 

Yhteydenotot MLL:n Vanhempainpuhelimeen ja nettipalveluihin ovat lähes kolminkertaistuneet kymmenessä vuodessa. Samalla keskustelun aiheet ovat selvästi vakavoituneet. Vuonna 2023 yhteydenotoissa korostuivat aikuisten välinen tai lapseen kohdistuva väkivalta. 

– MLL:n vanhemmuuden tuen palveluihin tulleissa yhteydenotoissa puhuttiin usein perheessä tapahtuvasta henkisestä väkivallasta – haukkumisesta, kontrolloinnista tai mitätöinnistä, joka loi kotiin turvattomuutta, uhkaa ja pelon ilmapiiriä. Yhä useammin tarvitaan myös jatko-ohjausta ja toisaalta – monella vanhemmalla on jo tukitaho, jolta saama apu ei kuitenkaan ole auttanut tai ollut riittävää, toteaa Anna Weckström. 

Henkisen väkivallan lisäksi fyysinen väkivalta perheen aikuisten välillä tai vanhemman pelko omasta tai toisen vanhemman väkivallasta lasta kohtaan kuuluivat palveluissa. Osa yhteydenottajista oli myös huolissaan lapsen väkivaltaisesta oireilusta.  

– Monesti keskusteltiin tilanteista, joissa yhteydenottajalla oli epäily lapsen kokemasta henkisestä tai fyysisestä kaltoinkohtelusta toisen vanhemman luona. Taustalla saattoi olla väkivaltainen parisuhde, josta eroamisen jälkeen huoli lapsen pärjäämisestä toisessa kodissa oli suurta.  

Vanhempainpuhelimessa ja nettipalveluissa tarjotaan paitsi kuuntelu- ja keskusteluapua, myös tietoa perheiden tukipalveluista sekä ohjausta tuen piiriin.  Ammattiavun hakemisesta keskusteltiin puhelinyhteydenotoissa yli 57 prosentissa, chatissa 63 prosentissa ja kirjeissä 81 prosentissa. Moni yhteydenottaja kaipasi vahvistusta ammattiavun hakemiseen. 

–  Usein väkivaltaan liittyy häpeää, syyllisyyttä ja pelkoa siitä, mitä perheelle ja lapsille tapahtuu, jos lähtee hakemaan ulkopuolista apua. Matalan kynnyksen anonyymiin palveluun on helpompi ottaa yhteyttä, kun pohtii kotitilannetta, johon liittyy väkivaltaa, tai jos on huolissaan omasta tunteidensäätelystään ja ehkä jo tapahtuneesta väkivallasta, toteaa Weckström. 

Yhteydenottojen perusteella osalla perheistä on isoja kuormia kannettavanaan. Vanhemmuutta haastavat yksinäisyys ja sosiaalisten verkostojen puute, talousvaikeudet, pitkittyneet ja riitaisat erotilanteet sekä vanhempien omat riittämättömyyden ja syyllisyyden tunteet.  

– Ilman tukea paineet voivat kasautua ja purkautua eriasteisina tunteenhallinnan ongelmina, turvattomuutena ja näköalattomuutena. Yleisimmin yhteydenottajat ovat kiittäneet päivystäjää kertomalla olonsa helpottaneen keskustelun myötä, toteaa päivystystyön koordinaattori Johanna Laine-Hatami. 

Vuonna 2023 Vanhempainpuhelimessa ja digipalveluissa vastattiin yhteensä 2 468 yhteydenottoon. Toukokuussa 2023 Vanhempainpuhelimen aukioloaikoja laajennettiin. Puhelimessa päivystetään nyt joka arkipäivä. 

MLL:n Vanhempainpuhelimeen ja nettipalveluihin voi ottaa yhteyttä nimettömästi ja luottamuksellisesti kaikissa vanhemmuuteen, lapsiperheen arkeen sekä lapsen kasvuun ja kehitykseen liittyvissä kysymyksissä. Tavoitteena on vahvistaa vanhempien jaksamista, selviytymiskeinoja ja tietoisuutta kasvatusasioissa ja siten edistää lasten hyvinvointia. 

Yhteydenotot ja haastattelupyynnöt 

Lataa raportti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Huomioithan, että kommenttisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.

Takaisin ylös