Siirry sisältöön
Raitsu

4 v tytöllämme havaittiin korkea verenpaine tarkastuksessa. Aina on katsottu että jonkinlainen maalaisjärki on mukana syömisessä, nyt on ruvettu vieläkin tarkemmaksi. Katsottu ettei liikaa herkuttele, hedelmiä usein pyytää ja niitä on annettu. Käydään ulkona kävelyllä. Olen miettinyt miten kylään mennessä toimia kun yleensä siellä on herkkuja, täytyisikö siellä katsoa ettei syö niin paljon kun haluaa vaikka joku sukulaistäti kauhisteleekin miksi emme anna syödä. Mieheni kautta tulee vahvasti sepelvaltimotauti perintötekijät.

Raitsu

Lisään vielä, hän on saanut diagnoosin erityinen oppimishäiriö ja minä olen hänen äitinsä, minulla on asperger. Lapsen isä on minua 15 vuotta vanhempi. Tyttömme on sijoitettuna. Sanottiin vain että korkea verenpaine, meitä oikeita vanhempia ei ole ohjeistettu juurikaan. Mukavuudenhaluinen että istuu sisällä kauan ja leikkii, siksi välillä täytyy patistaa ulos liikkumaan vaikka ei olisi aina niin nättiä ulkona, lähtee kyllä mielellään pyydettäessä. Tyttömme on kiltti ja helppoluonteinen.

Niin

Vähän myöhässä vastaus.. mutta uskoisin että tuon ikäisen lapsen korkeaan verenpaineeseen pitäisi lääkärin ottaa kantaa. Ei sepelvaltimotauti noin nuorella oirehdi.

Vastaa aiheeseen: Korkea verenpaine neljä vuotiaalla

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Takaisin ylös