17-vuotias huutaa, raivoaa, uhkaa tappaa
Mistä apua?
Poika huutaa, raivoaa, uhkaa tappaa.
Poika menettää kaikesta hermonsa. Huutaa, kiroilee, raivoaa ja pahimpin hetkenä uhkaa tappaa. On myös käynyt minuun sekä mieheeni käsiksi.
Hänen ollessa alle 12-vuotias, kävimme hänen kanssaan perheneuvolassa muutampia kertoja mutta siitä ei ollut apua.
Muualla kuin kotona hän käyttäytyy aivan toisin. Mutta pienestä pitäen yhtä kiukkua ja raivoa kotona. Hänen ”hermot” ovat olleet pienestä pitäen kuin ”viulunkielet”, ei kestä mitään, vaan kaikesta seurannut huutoa.
Vanhempi veli on joutunut kärsimään tästä tilanteesta kohtuuttomasti. Ja tunnenkin hirveää syyllisyyttä asiasta.
Emme esim. ole käyneet lomamatkoilla yms. koska nuoremman kanssaan ei ole tullut reissaamisesta ja lomailusta mitään.
Mieheni ja pojan isä on mielestäni pelännyt pojan raivareita yms. eikä ole puuttunut niihin kunnolla. On päästänyt pojan jo pienestä pitäen, ikään kuin susilauman johtajaksi, joka on saanut vallan päättää asioista, koska jos joku asia ei ole mennyt pojan haluamalla tavalla, siitä on seurannut hirveää huutoa.
Kotitöihin poika ei osallistu ollenkaan. Hänellä on vaan oikeuksia, mutta ei velvollisuuksia.
Koulupsygologiin olen uhannut olla yhteydessä, mutta tämän jälkeen hän lopettaisi koulun (lukion).
Tämä voimattomuuden tunne ja pelko siitä mitä hänestä kasvaa on musertava. Omat voimat alkavat olla aika vähissä. Olen harkinnut jopa itse muuttavani pois.
Kerroit että pojalla on oikeuksia mutta ei velvollisuuksia.
Minkälaisia oikeuksia hänellä on? Rahoitatteko hänen elämäntyylinsä? maksatteko kännykän,tietokoneen liittymän,vaatteet?
Karsi oikeuksia. Oikeudet palaavat kun velvollisuudet on hoidettu.
Jos poika käy teihin käsiksi,soita poliisille. Jokaisella on oikeus ruumiilliseen koskemattomuuteen.
Hän on ehdottomasti psykologin arvioin tarpeessa.Jos sieltä suunnalta ei tule apua niin lastensuojeluviranomaisilta.
Hae apua, on kohtuutonta että yhden henkilkön käytöksestä saa kärsiä koko perhe.
Jos hänellä on siihen syy niin kannattaa miettiä tarkkaan mitä sanot ja teet
Hei….mun on pakko kommentoida sun kirjoitusta. Kuulostaa pahalta tuo teidän lapsen raivoaminen, eikä lopu jos siihen ei viimeistään nyt puututa. Hän kuitenkin ala-ikäinen ja teidän vastuulla velä hetken. Ole vaan yhteydessä koulupsykologiin senkin uhalla että hän sanoo lopettavansa koulun. Vastuunottoa omista teoistaan on hänen opittava. Vaikuttaa teidän lapsi olevan äärimmäisen rajaton, ja todellakin saanut vallan teidän perheessä. Vallasta luopuminen on vaikeaa mutta se on pakko vaan todeta, että vanhemmat ovat ne jotka määrittelevät joitakin asioita lapsen elämässä niin kauan kuin he ovat ala-ikäisiä.
Väkivalta ei ole sallittua missään muodossa se hänen on ymmärrettävä. Virkavalta puuttuu ja tulee rauhoittamaan jos väkivaltatilanteita tulee. Hänen on kyettävä aikuisenakin toimimaan ilman väkivaltaa ja uhkailua. Uhkailukaan ei ole sallittua ja siitä voi rikosilmoituksen tehdä ! Se olisi hyvä tehdä selväksi pojalle mitä väkiv. käyttäytymisetä voi seurata. Poliisikuulustelut ja vaikeuksia.
Lapsesi tarvitsee apua, jotta oppii hallitsemaan käytöstään. Nyt viimeistään ennen kuin aloittaa seurutelusuhteen ja perustaa perhettä.
Siis koulupsykologille tai nuorisovastaanottoon. Virkavallalla uhkaaminen ja sillatavalla rajojen asettaminen on myös joskus toimiva keino. Vastuunotto teoistaan ja mitä seurauksia on jos raivoaa ja käytt. väkivaltaa.
Toivon voimia ja jaksamista teidän koko perheelle.
Itsesäätelykyky vaikuttaa olevan kovin puutteellinen. Jaksaa kuitenkin muualla kuin kotona olla asiallisesti. Meneekö koulukin ihan hyvin? Viittaa kyllä luonnehäiriöön…mitenkähän käynee armeijassa aikanaa, entäs työelämässä.
Hän tarvitsee apua. Koska oireita on ollut jo pienempänä ei tuo ole mitään ”normaalia” ikään kuuluvaa kuohuntaa ja rajojen hakemista.
Pitää puuttua nyt kun hän on vielä alaikäinen.
Perheneuvolassa voinee asiasta puhua myös ilman nuoren läsnäoloa. Kerro siellä esimerkkejä miten hän toimii ja käyttäytyy.
Hakekaa apua ennen kuin on liian myöhäistä, ei korjaannu itsestään.
Meillä on ihan samanlainen tapaus kotona. Emme saa häntä millään aisoihin. Oma huone on aivan sekaisin, joten hän on vallannut vanhempien makuuhuoneen läksyjen lukuhuoneeksi. Monta kertaa illalla myös menee nukkumaan vanhempien parivuoteeseen. Kauniilla pyynnöllä häntä ei saa siirtymään omaan huoneeseen. Muutenkin on hyvin tottelematon. Ei pysty millään seuraamaan ohjeistuksia, vaan haluaa tehdä aina oman päänsä mukaan. Aggressiivinen käytös on sekä sanallista että fyysistä. Olen tehnyt hänestä lastensuojeluilmoituksen. Sillä tavoin pääsimme perheneuvolaan ja kävimme kertaalleen vanhemmat ja poika keskustelemassa. Sen jälkeen pojan piti käydä yksikseen keskustelemassa, mutta hän ei mennyt paikalle. Olen vienyt hänet myös SPR:n nuorten palvelutaloon, mutta sinnekään en saanut häntä menemään yksikseen. Itse olen joutunut turvautumaan terapeutin apuun, koska joudun usein fyysisen ja psyykkisen väkivallan kohteeksi. Olen myös kutsunut poliisit paikalle ja poliisi on keskustellut poikamme kanssa. Muualla poikamme käyttäytyy oikein mainiosti ja koulunkäyntikin sujuu, mutta kotona hän haluaa kyykyttää vanhempiaan ja varsinkin minua. Mitä voimme vielä tehdä? Mistä saamme apua pojallemme?
Meilläkin samanlaista, tosin poika on vasta 14v. Muualla ei ongelmia, mutta kotona sisarukset saavat olla jatkuvasti pojan ”hampaissa” ja me vanhemmat emme saa häntä kuriin. Tämä ei siis ole murrosiän kuohuntaa vaan (kuten alkuperäisellä kirjoittajallakin) jatkunut jo vuosia. Alakouluikäisenä pääsimme perheneuvolaan, jossa perhetyöntekijän ja psykologin toimesta pojan todettiin olevan ihan ok.
Soitin nuorisopoliklinikkalle, mutta koska poika ei suostu sinne lähtemään, eivät voi auttaa.
Mistä ja miten saisi apua, kun omat voimat ovat loppu ja jatkuva negatiivinen ilmapiiri perheessä ei voi olla vaikuttamatta muihin lapsiin, saati sitten tähän haastavaan.
Tutulta kuulostaa, meillä 15 v. poika, joka on varsinkin ylä-aste iän ollut sellainen ”mulle tänne heti NYT” tyyppi. Jos ei saa tahtoaan läpi, niin onpa jopa joitain paikkoja hajonnut raivokohtauksessa! (kerran potkaisi isäänsä, mutta se oli ainut kerta) Minua komentelee ja ratkuttaa niin kauan, että heikkohermoisena annan lopulta periksi. Isänsä on vahvempi hermoinen ja hän ei suostu tähän pompottamiseen ja siitäkös tämä poika oikein raivokohtaukset saakin.
Koulunkäyntikin on miten sattuu ja siitä ollaan keskusteltu hyvällä ja pahalla, välillä kiristetty tietyillä jutuilla, joita poika haluaa, niin niitä ei saa, jos ei onnistu koulunkäyntikään, mutta ei ole auttanut sekään. Uhkana on nyt jäädä luokalleen. Mutta ei siihen olla pystytty vaikuttamaan, vaikka kuinka on yritettykin, kai hänen on vaan itse se tajuttava, että omalla käytöksellä se on ”ansaittu”!
Poika käy kyllä psykologilla (aluksi ei meinannut mennä) ja kuraattorilla, sossunkin kanssa on ollut palavereja ja hänelle olisi ollu paikka avohuollon tukitoimena ns. perhekodista, 3 kk:tta olisi ollut siellä, mutta ei itse sinne suostunut, eikä ollut tarpeeksi perusteita kiirreelliseen sijoitukseenkaan, joten tässä samassa jamassa edelleen ollaan.
Meidänkin perheen elämää tämä on valtavasti rajoittanut ja nuorempi velikin tästä kärsii. Lomamatkoja meillä on tosi harvoin ollut, nykyään en edes uskalla haaveilla sellaisesta!
Odotan vain sitä päivää, että joku järki pojalle tulisi, joko itse ymmärtäisi tämän kaiken, että oma käytös vaikuttaa tähän kaikkeen tai psykologilla käynnit auttaisivat….
Minulla myös ollut ajatuksia kaikkeen tämänsuuntaiseen, että muutan pois tai jotain pahempaakin, mutta silti olen koittanut vaan jaksaa, vaikka voimat tuntuu olevan ihan nollassa, käyn itsekkin psykologilla.
Mutta eiköhän me jotenkin selvitä tästä kaikesta, täytyy vaan ajatella niin, vaikka se kovin vaikeaa onkin tällä hetkellä…Voimia!
Poikasi on selvästi saanut vallan perheessänne. Hän myös käy kehitysvaihetta ikävaiheessa, jossa ”kaikki asiat ovat kaaoksessa”. Jos vain suinkin, niin olisi hyvä löytää joku taho,joka kuuntelisi ja keskustelisi kanssasi siitä, miten edetä. Ei kannata pelätä enää, vaan tehdä jotain silläkin uhalla, että poikasi menettää malttinsa. Sekin on tässä tilanteessa parempi kuin että asialle ei tehdä mitään.Pelko ei nyt enää auta! Jonkun täytyy vain katkaista nyt olemassa oleva kierre ja siitä sitten eteenpäin. On selvää, että ensin tulee räjähdys, mutta siitä alkaa uusi alku. Mutta…tukea tarvitsette jokainen.
Etsi niin kauna kuin löydät jonkun, joka osaa auttaa, mutta aloita jostain, ei siis kannata olettaa, että heti tärppää, mutta ei pidä lannistuakaan. Kyllä sellainen taho löytyy, kunhan vain teet jotain. Nyt on ihan viime hetki!
Olen samaa mieltä nim. Tyynen kanssa. Ensiksi päätä, että et anna periksi, haet apua vaikka joka kiven kääntäen. Apua on olemassa, kunhan löydät ja vaadit sitä. Ensiksi on tärkeää, että saat voimaa itsellesi ja mielenrauhaa siitä, että et ole yksin.
Oma poikani sai elää ns. rajatonta elämää, koska en yh-äitinä uskaltanut ja jaksanut laittaa ajoissa rajoja. Kävin hänen murrosiässä ollessaan läpi kymmenkunta tahoa, joista sain pätkittäin apua. Takana oli myös parit käräjät, huumekokeilua, alkoholin riskikäyttöä, näpistyksiä, tavaroiden jatkuvaa rikkomista,uhkailua, lapsuusiän masennusta, ja vihdoin itseni vaatima huostaanotta avohoidon tukitoimena, itsetuhoisia yrityksiä, jonka seurauksena pääsi nuorten psykiatriseille osastolle jne. jne. Mutta en antanut periksi, vaan hain aina vaan lisää tukea. Tästä on aikaa vain muutama vuosi. Mikä tilanne on nyt, kun nuoruuden uhma on takana ja kaiketi myös aivojen kehitys on seestynyt? Omassa, mukavassa asunnossaan asuva, vakituisen työn omaava, yo-tutkinnon suorittanut ja yliopiston ovia kolkutteleva, miellyttävä, laajan kaveripiirin omaava ja työssään pidetty urheilullinen nuori mies. Jopa isänsä on entistä enemmän tullut apuun ja poikani ei enää tunne olevansa isänsä hylkäämä siinä määrin kuin aiemmin. Jos saisin tehdä nyt toisin jonkun asian, osoittaisin rajoja ja rakkautta enemmän enkä pelkäisi tehdä sitä. Muista olla kaikesta huolimatta lähellä nuortasi.
Löysin tämän vanhan ketjun. Miten teidän kävi? Täällä 15v kuvittelee olevansa maailman napa. Saa raivareita,uhkailee,käy päälle ja välillä hajoaa tavaroita.
Eroperhe ja nyt valttikorttina kun ei mene niinkuin haluaa on Mä muutan iskälle.
Tänään ilmoitti että tein päätöksen että muutan. Tällä hetkellä kyse siitä että olkkari/keittiö ei täytä hänen näkemystään siisteydestä. Itse ei kuitenkaan ole halukas hirveästi asian eteen tekemään,vaan kun olisi hänen ehdottamansa sopimuksen vuoro,alkaa raivoamaan.
Nuo kuulosti niin samalta mitä meidän kotona on meneillään nyt. Ketju on vanha mutta silti haluaisin kysyä jos kukaan enään lukee näitä kirjoittajista oliko mistään apua ja jos oli niin mistä ja löytykö mitään syytä nuoren käytökseen.. olen väsynyt ja epätoivoinen.. kuten koko perheeni.. kiitos etukäteen jos vastataan.