Riitoja sisarusten välillä

Vihamielisyys, mitätöiminen, piikittely, härnääminen, nolaaminen, nimittely, haukkuminen ja kimppuun käyminen ovat arkea useimmissa lapsiperheissä – niin kurjalta kuin se vanhemmista tuntuukin. Sisarusten välit ovat riidoista huolimatta hyvällä tolalla, jos heillä on myös riidattomia hetkiä sekä yhteistä iloa ja rakkautta.

Riitojen ja sovun määrä vaihtelee eri ikävaiheissa. Välillä on vaiheita, jolloin tuntuu, että riita kehkeytyy ihan mistä tahansa mitättömästäkin aiheesta! Myönteisellä ilmapiirillä voidaan ehkäistä joitain riitoja.

Kelpo aseita sisaruskateutta vastaan ovat kunkin lapsen hyväksyminen omanlaisenaan ja tasapuolinen kohtelu. Puheissa kannattaa välttää lasten vertaamista keskenään. Hyvä tavoite on antaa joka lapselle riittävästi rakkautta, hellyyttä, arvostusta ja huomiota. Kunkin lapsen yksilölliset ominaisuudet asettavat vanhemmalle erilaisia haasteita. Kaikkia ei voi kohdella samalla tavoin: eri ikäisillä, eri sukupuolta olevilla ja eri luonteisilla lapsilla on erilaisia tarpeita ja he vaativat erilaista vanhemmuutta.

Tasapuolisuuden arvioinnissa on kyse myös kunkin yksilön kokemuksesta: yhden mielestä kohtelu voi olla tasa-arvoista, toisen silmin se näyttäytyy epäreiluna. Reiluus ja tasapuolisuus ei tarkoita sitä, että jokainen lapsi saa aina kaikkea millilleen saman verran, vaan kunkin omien tarpeiden mukaan riittävästi.

Sisarusten välinen kateus ja kilpailu on pohjimmiltaan taistelua vanhempien huomiosta ja jakamattomasta rakkaudesta: olenhan rakastettu ja arvokas omana itsenäni, pidetäänhän minusta huolta, eihän vanhemman rakkaus sisarukseeni ole uhka minusta huolehtimiselle. Lapsi määrittelee itseään vertaamalla itseään ja taitojaan muihin, myös sisaruksiinsa. Sisarusten välisissä kahinoissa siis haetaan myös vastausta kysymykseen minkälainen ja kuinka hyvä ja pärjäävä minä olen.

Sisarukset osoittavat toisilleen tunteensa pidäkkeettömämmin kuin ystäville. Sisarusten välille voi syntyä hienoviritteisiä pelisääntöjä, joita vanhemmankin voi olla vaikea ymmärtää tai havaita – toisen ärsytys- ja lepytyspisteet tiedetään tarkasti. Läheisyys sekä toisen tunteminen ja ymmärtäminen luovat maaperää niin kiusalle kuin kaveruudelle. Toisiaan nujuuttavat sisarukset vetävät useimmiten yhtä köyttä silloin, kun heihin kohdistuu ulkopuolelta jokin uhka.

Riidat ovat osa myös onnellisen ja toimivan perheen arkea. Sisarusten riitely ei ole kaikilta osin vaarallista tai tuhoavaa, vaan siinä myös opitaan tärkeitä taitoja. On hyvä, että kotona voi osoittaa monenlaisia tunteita. Turvallisessa ihmissuhteessa uskaltaa osoittaa myös vaikeampia tunteita: kiukkua, vihaa, pettymystä.

Parhaimmillaan lapset kasvattavat riidellessään toisiaan suvaitsevaisuuteen, itsenäisyyteen, sisukkuuteen, sinnikkyyteen, joustavuuteen, toinen toisensa tuntemiseen ja epäitsekkyyteen. Nahinoissa opitaan pitämään puolia, hieromaan sovintoa ja tunnistamaan eroa vitsin ja haukun välillä – tärkeitä taitoja kodin ulkopuolellakin.

Sisarusten väliset riidat voivat kuitenkin myös vaurioittaa, lannistaa ja aiheuttaa joskus jopa pysyviä fyysisiä tai psyykkisiä vaurioita. Aina ei lapsia voi siis riitojen keskellä jättää oman onnensa nojaan tai kuitata kaikkea taistelua asiaan kuuluvana sisarustorana.

Vanhemmalla on hyvä olla silmiä esim. sille, käyttääkö vahvatahtoinen sisarus valtaansa jatkuvasti toisen sisaruksen alistamiseen ja kiusaamiseen. Sellaista käytöstä ei pidä hyväksyä. Jatkuvaan vihamieliseen käytökseen, joka kohdistuu yhteen sisarukseen, pitää puuttua, miettiä sen syitä ja keinoja taltuttaa se.