Mitä tehdä, kun lapsi kokeilee rajoja?

Lapsen kiukkuun on erilaisia syitä. Myös ”täsmälääke” kiukun ehkäisyyn ja hoitoon vaihtelee. Joskus riittävä uni tai ulkoilu auttavat, joskus taas on lisättävä yhteistä aikaa tai jämäköitä rajoja tai otettava lapsen mielipiteitä enemmän huomioon.

Alle on koottu muutamia vinkkejä ja näkökulmia siitä, kuinka elää kiukun ja rajojen kokeilemisen kanssa.

Vanhemman ja lapsen lämmin vuorovaikutussuhde on kasvatuksen perusta. Lapsi, jota kuunnellaan ja arvostetaan, oppii todennäköisesti itsekin kuuntelemaan ja arvostamaan muita. Lapselle syntyy luontainen halu toimia hyväksytyllä tavalla.

Tämä ei suinkaan tarkoita, että lapsi aina toimisi vanhemman toivomalla tavalla. On inhimillistä kokeilla kepillä jäätä: jos kuitenkin saisin, mitä haluan tai voisin luistaa ikävistä velvoitteista. Omien mielipiteiden esittäminen on tärkeää.

Lämmin vuorovaikutussuhde lapsen kanssa luodaan pienillä asioilla. Lapsi ei kaipaa huippukokemuksia, vaan tavallista arkista yhdessäoloa, vanhemman aikaa, arjen puuhien jakamista, touhuilua tai päämäärätöntä oleilua yhdessä. Lapsi haluaa välillä olla myös rauhassa ja tehdä omia asioita. Silloinkin on mukava tietää, että vanhempi on lähellä ja tarvittaessa saatavilla. Lapselle voi viimeiseksi illalla kuiskutella korvaan, kuinka ihana hän onkaan omana itsenään.

Lapsen on tärkeää tuntea, että hän on vanhemmalleen arvokas, hänen kanssaan on mukava olla, häneen luotetaan ja hänet hyväksytään ihmisenä, vaikka kaikkia tekoja ei hyväksytäkään. On eri asia sanoa ”Sinun tekosi oli väärä” kuin ”Sinä olet tuhma lapsi.”

Erilaiset ristiriitatilanteet kuuluvat perheen arkeen. Lasten temperamenttikin vaikuttaa siihen, kuinka paljon ihan normaaliin, hyvään arkeen kuuluu kiukkua. Täydellinen kiukuttomuus ei ole tavoite. On opittava panemaan myös hanttiin!

Jos arki takkuaa jatkuvasti ja tottelemattomuus ja kiukku ovat alituisena riesana, voi vanhempi miettiä, onko arjessa jotain, mikä saa lapsen käyttäytymään uhmakkaasti. Vanhempi voi tietoisesti rauhoittaa tahtia ja antaa lapselle enemmän aikaa ja huomiota. Tällä voi olla enemmän myönteistä vaikutusta kuin kurin tiukentamisella. Sekin voi auttaa, että lapsi saa enemmän ääntään kuuluville, sopivasti päätösvaltaa omissa asioissa ja mahdollisuuden neuvotella joistakin säännöistä aikuisen kanssa.

Lapsi haluaa vanhemman huomiota. Hän oppii, millä keinoilla huomion parhaiten saa. Jos huomiota saa myönteisellä käytöksellä, lapsi oppii käyttämään sitä. Jos ainoa keino saada huomiota on ärsyttäminen ja huono käytös, lapsi käyttää niitä. On siis hyvä huomata ne hetket, jolloin lapsi käyttäytyy ja toimii vanhemman toivomalla tavalla ja kiittää aiheesta: ”Minusta oli tosi mukavaa, kun sinä …”, ”Tulin iloiseksi, kun sinä …”, ”Olen ylpeä sinusta, kun …”, ”Olet edistynyt tuossa tosi nopeasti!” Kaikki lapset tarvitsevat kiitosta ja onnistumisen kokemuksia.

Myönteistä huomiota kannattaa antaa myös ilman sen suurempaa syytä: kaapata lapsi halaukseen, osoittaa kiinnostusta lapsen puuhiin ja pörröttää tukkaa. Vanhempi voi myös järjestää tilanteita, joissa lapsi saa osoittaa osaamistaan ja saada kiitosta. Siitä voi tehdä vaikka leikin: vanhempi antaa ohjeita, joita lapsi keskittyy kuuntelemaan ja noudattamaan, ja kiitosta annetaan onnistumisesta. Rooleja voi myös vaihtaa!

Lapsen palkitsemista voi myös käyttää jonkin uuden taidon opettelemisessa: lapsi saa esimerkiksi tarran seinälle joka aamu, kun hän pukeutuu itsenäisesti ja ripeästi. Tietystä määrästä tarroja saa palkkion, esimerkiksi elokuvareissun vanhemman kanssa.

Vihaisiin tunteisiin on kaikilla lupa. Oikeus vihan tunteeseen ei kuitenkaan anna oikeutta tehdä mitä tahansa: itsensä, muiden ja tavaroiden vahingoittaminen pitää kieltää ja estää. Suuttumusta voi turvallisesti purkaa vaikka huutamalla, raapimalla tuolin selkää, polkemalla jalkaa, mätkimällä tyynyä tai maalaamalla ja piirtämällä. Lasta kannattaa kehottaa käyttämään sanoja, ei nyrkkejä.

Kun vanhempi ei koe syyllisyyttä eikä menetä malttiaan lapsen raivotessa pettymystään tai suuttumustaan, vanhemman on myös helpompi auttaa lastaan.

Lapsen tunne-elämän kehitystä edesauttaa se, että vanhempi ymmärtää lapsen tunnetiloja ja opettaa lasta tunnistamaan tunteitaan sanoittamalla niitä: ”Sinua harmittaa, ettet saanut sitä lelua. Olet nyt tosi pettynyt, minä näen sen.” Näin lapsikin oppii tunnistamaan ja nimeämään erilaisia tunteitaan. Vaikeiden tunteiden jakaminen vanhempien kanssa ja hyväksytyksi tuleminen kiukunkin keskellä ovat tärkeitä kokemuksia. Mahdollisuus saada lohdutusta ja rauhoittua vanhemman avulla antavat lapselle tunteen siitä, että hän on vanhemmalle rakas kaikkine tunteineen.

Jotkut lapset haluavat päästellä liialliset höyryt ulos itsekseen omissa oloissaan, minkä jälkeen tilanteesta voidaan puhua ja sopia asiat. Perheen perustelluista ja järkevistä rajoista on syytä pitää määrätietoisesti kiinni ja selittää, miksi rajat ovat. Ne antavat lapselle loppujen lopuksi turvallisen olon. Pettymyksetkin ovat väistämätön osa elämää.

Silloin, kun vanhempi kertoo lapselleen, mikä häntä lapsen käytöksessä harmittaa, hänen kannattaa käyttää ennemmin omista tunteista kertovia minä-viestejä kuin kuvata toisten vikoja, leimata ja nimitellä. ”Minusta tuntuu kurjalta, kun vaatteet lojuvat lattialla ja meinaan niihin kompastua” on parempi kuin ”Miksi sinä et koskaan voi korjata vaatteita lattialta? Olet niin saamaton!”

Perheenjäsenillä on erilaisia tarpeita ja toiveita. Opettelemalla neuvottelutaitoja voidaan kuunnella ja ottaa huomioon mahdollisimman hyvin kaikkien perheenjäsenten tarpeet.

Jokainen vanhempi joutuu hakemaan oman linjansa arjen rajojen asettamiseen. Lasta voi johdatella arjen karikoiden läpi käyttämällä aina välillä hassuttelua, luovuutta ja satuja. Myös erilaiset leikit ja kilpailut voivat siivittää lasta innostuneisiin ja ripeisiin suorituksiin. Kun vanhempi arvioi, että ”Sillä aikaa, kun minä kuivaan hiukseni, ehdit pukea päällesi alushousut, sukat ja aluspaidan, et varmaan ehdi enempää”, lapsi voikin esittäytyä riemusta pursuavana kaikki vaatteet päällä ennen kuin vanhempi on kuivannut hiuksensa. On hauska yllättää vanhempi olemalla taitavampi ja nopeampi kuin vanhempi olisi voinut uskoa! Vanhempi ihmettelee ja ihastelee lapsen ripeää suoritusta, mikä innostaa yllättämään uudestaankin.

Saduissa ja kirjoissa voi tutustua muihin lapsiin, joita suuret tunteet kuohuttavat. Kiukun kohtaamista kuvataan muun muassa kirjoissa:

• Se pikkuinen Lotta (Astrid Lindgren)
• Minttu ei tahdo (Maikki Harjanne)
• Aino tahtoo mukaan (Kristiina Louhi)
• Ainon äiti on vihainen (Kristiina Louhi)