6–7-vuotiaan sosiaalinen kehitys

6-vuotias haluaa irrottautua vanhemmistaan, mutta on heistä yhä monella tapaa riippuvainen. Tämä voi aiheuttaa ristiriitaista oloa ja tunteiden ailahtelua laidasta laitaan.

Irtautumispyrkimyksissään lapsi voi arvostella vanhempiaan, olla heille kiukkuinen ja ylimielinen. Toisaalta hän haluaa olla lähellä vanhempiaan, osoittaa ja saada rakkautta. Monet asiat ovat lapsesta nyt joko äärimmäisen ihania tai äärimmäisen kamalia. Hän on jo melko taitava pukemaan tunteensa sanoiksi.

6-vuotias haluaa harjoitella itsenäistä toimimista. Hän voi uhmata ja vastustaa rajustikin aikuisen asettamia sääntöjä. Lapsi tarvitsee edelleen aikuisen asettamia, turvallisia rajoja. Rajojen sisällä hänelle voi kuitenkin antaa sopivasti päätäntävaltaa. Joistakin asioista voidaan neuvotella yhdessä. Lasta on tärkeä kuulla, vaikka hänen toiveiden mukaan ei aina voi toimia.

Lapsen on helpompi sitoutua sääntöihin, joiden laatimisessa hän on itse ollut mukana. ”Sinua harmittaa, kun hoputan sinua joka aamu pukeutumaan. Minua taas hermostuttaa se, kun pelkään, että myöhästymme esikoulusta ja töistä. Mitä me keksisimme ratkaisuksi?” Lapsella voi olla luovia ja hyviä ehdotuksia ongelmien ratkaisemiseksi. Ratkaisun pitää olla sopiva myös vanhemman näkökulmasta, jotta sen voi toteuttaa.

Pettymykset kuuluvat elämään. Aikuinen on se, joka perheessä vastaa välttämättömistä ja perustelluista säännöistä. Tämä selkiyttää lapsenkin elämää. Myös turvallisuus on aikuisen vastuulla. Lapsi ei esimerkiksi vielä pysty liikkumaan yksin liikenteessä.

6-vuotias ihailee vanhempiaan ja muita hänelle tärkeitä aikuisia ja haluaa oppia tekemään samoja asioita kuin he. Hänet kannattaa ottaa mukaan erilaisiin puuhiin ja antaa sopivan vaativia tehtäviä, esim. kurkun pilkkominen salaattiin, tyynyliinan pujottaminen tyynyn päälle tai oman ostoksen tekeminen vanhemman rinnalla. Lapsi on onnellinen, kun hän saa uudenlaista vastuuta, mahdollisuuksia toimia itsenäisesti ja kiitosta hyvin tehdystä työstä.

Perheen yhdessä viettämä aika on lapselle arvokasta. Vanhemmat ovat edelleen lapsen tärkeimpiä ihmisiä. Lapsi haluaa yleensä olla vanhemmilleen mieliksi ja kysyy vanhemmiltaan lupaa erilaisiin asioihin. Hän kykenee jo tuntemaan syyllisyyttä toimiessaan väärin.

Esikouluikäinen arvioi teon pahuutta yleensä teon lopputuloksen eikä tarkoituksen perusteella, esimerkiksi hänestä on pahempi asia rikkoa monta astiaa vahingossa, kun tiskaa kuin rikkoa yksi astia, kun pihistää sieltä pikkuleipiä. Lapsi alkaa ymmärtää oikean ja väärän, toden ja sadun eron, ja sen mikä on reilua ja epäreilua.

Lapsi voi kuitenkin hairahtaa varastamiseen tai valehteluun. Näpistelyn syynä voi olla jännityksen halu, vaikutuksen tekeminen kavereihin tai vain halu saada tietty tavara. On muistettava, että vaikka teko on väärä, lasta ei pidä tuomita liian jyrkästi: näpistäminen tapahtuu usein hetken mielijohteesta eikä tarkoita esimerkiksi sitä, että lapsi olisi epärehellinen ihminen. Arjen vaikeat tilanteet ovat myös ”onnenkantamoisia”: ne opettavat oikean ja väärän eroja todellisissa tilanteissa. Näpistetty tavara voidaan yhdessä palauttaa takaisin, ja lapsi saa pyytää anteeksi.

Tässä iässä kaverit ovat tärkeitä ja lapsi yleensä nauttii ryhmässä toimimisesta. Erilaiset sääntöleikit ja -pelit ovat mieluisia. Häviäminen on vielä vaikeaa, lapsi haluaisi olla paras.

Lapset ovat yksilöitä siinä, kuinka paljon he kaipaavat kavereita ympärilleen. Yksi ei viihdy lainkaan yksinään, toinen nauttii itsekseenkin leikkimisestä, kolmannen on vaikea solmia kaverisuhteita, ja hän tarvitsee aikuisen apua ja ohjausta toisten kanssa olemiseen. Tärkeää on saada tuntea, että on rakastettu ja hyväksytty sellaisena kuin on.

Lapsi pitää edelleen erilaisista kuvittelu- ja roolileikeistä. Leikit voivat tässä vaiheessa muuttua ja monipuolistua. Lapsi käyttää luovasti eri tarkoituksiin monenlaisia tavaroita.

6-vuotiaan kaverisuhteet voivat olla räiskyviä. Sekä myönteisiä että kiukkuisia tunteita osoitetaan vahvasti. Riidat syttyvät ja sammuvat nopeasti. Lapset voivat muodostaa omia porukoita ja ulkopuolelle jääneen tunteet ovat surun, kiukun ja häpeän sekoittamia.

Lapsi oppii kaverisuhteissa monia taitoja: neuvottelua, vuorottelua ja toisten huomioon ottamista. Useinkaan aikuisen ei tarvitse puuttua lasten keskinäisiin leikkeihin, elleivät ne muutu niin rajuiksi, että turvallisuus on vaarassa. Lasta voi auttaa pohtimaan ystävyyssuhteisiin liittyviä asioita: miten muiden käytös vaikuttaa minuun ja minun muihin. Kaikki eivät tule parhaiksi ystäviksi kaikkien kanssa.

Lapsi ei aina ymmärrä, että hänen puheensa voivat loukata muita. 6-vuotias voi kommentoida arvostelevasti itselleen outoja ihmisiä ja asioita. Hän pystyy kuitenkin aiempaa paremmin ymmärtämään muiden tunteita. Hän osaa muun muassa lohduttaa, ilahduttaa, osoittaa myötätuntoa ja hienotunteisuutta. Silti 6-vuotiaan käytös on ajoittain hyvin itsekeskeistä.

Kavereiden ja erityisesti isompien lasten mielipiteet vaikuttavat siihen, mikä lapsesta on hienoa ja hyväksyttävää.

”Tottelemattomuus, vastaansanominen, huutaminen.”

”Kiroilu ym. puheet, tyhmän hokeminen, sisaruksen kiusaaminen, lyöminen, matkiminen, yltiöpäinen riehuminen.”