12–15-vuotiaan persoonallisuuden kehitys

Kapinoivatko kaikki murrosikäiset? Vaikea suhde vanhempaan? Nuoren tunteet ailahtelevat? Mistä tietää onko nuori masentunut? Milloin on syytä huolestua?

Varhaisnuoruudessa persoonallisuuden ja tunne-elämän kehityksessä tapahtuu suuria muutoksia. Murrosikä on nimensä mukaisesti aikaa, jolloin nuori kohtaa uusia haasteita kasvaessaan lapsesta aikuiseksi. Jokainen nuori on kuitenkin yksilö.

Kaikki nuoret eivät käyttäydy niin kuin murrosikäisten oletetaan käyttäytyvän. Kaikki eivät kapinoi tai riitele jatkuvasti vanhempiensa kanssa tai koe voimakkaita tunnekuohuja. Temperamentti, aiemmat elämänkokemukset ja perhesuhteiden kiinteys vaikuttavat siihen, millä tavalla nuori käy läpi nuoruuttaan ja siihen liittyviä haasteita. Monilapsisissa perheissä on usein monta erilaista tapaa elää murrosikää. Toisilla kuohuntavaihe voi tulla myös myöhemmin kuin toisilla.

Nuoruusikä on ensimmäisen kolmen ikävuoden ohella tärkein vaihe persoonallisuuden kehityksessä. Persoonallisuudella tarkoitetaan suhteellisen pysyviä taipumuksia ajatella, tuntea ja käyttäytyä. Sekä varhaislapsuudessa että nuoruusiässä kehitykseen kuuluu, että lapsi ymmärtää olevansa vanhemmistaan erillinen yksilö. Varhaislapsuudessa itsenäistyminen on konkreettista: lapsi esimerkiksi vaatii saada tehdä asioita itse ilman vanhemman apua. Nuoruudessa itsenäistyminen tapahtuu henkisellä tasolla. Nuoren on kehityttävä omaksi persoonakseen, jolla on omia mielipiteitä, asenteita ja mieltymyksiä.

Nuori alkaa muodostaa uudenlaista suhdetta itseensä ja vanhempiinsa. Hän tiedostaa, ettei ole enää lapsi, muttei vielä aikuinenkaan. Hänellä ei ole valmista mallia siitä, millaiseksi suhde vanhempiin pitäisi muodostaa. Toisaalta hän haluaisi olla lähellä vanhempia ja toisaalta hyvin kaukana heistä. Tämä etäisyyden ja läheisyyden välinen ristiriita näkyy varhaisnuoren käytöksessä usein tunteiden ailahtelevuutena ja vanhempien haastamisena. Nuoren itsenäistyminen on sekä nuorelle että vanhemmille haastava ja kipeä prosessi. Se on kuitenkin välttämätön kehityksen kannalta.

Omat vanhemmat saattavat tuntua nuoresta ärsyttäviltä. Vanhempien puheet saavat nuoren ärsyyntymään ja monesti vanhemman hyväntahtoinen ilme tai ele tulkitaan vihamieliseksi. Riita saattaa syttyä herkästi pienestäkin ärsykkeestä. Nuori saattaa myös hävetä omia vanhempiaan. Syy häpeään ei ole vanhemman persoonassa: ärsyttävistä ja hävettäviksi koetuista vanhemmista on helpompi irtautua.

Nuori siirtää lähellä oleviin aikuisiin kokemansa pienuuden ja epävarmuuden tunteet. Hän tarkkailee aikuisen reaktioita kommentteihinsa ja kritiikkiinsä. Usein irrottautuminen on vaikeinta läheisimmäksi koetusta aikuisesta ja hänen kanssaan syntyy eniten ristiriitoja.

Konflikteja vanhempien kanssa tarvitaan. Niiden avulla nuori tekee eroa itsensä ja vanhempiensa välille ja luo pohjaa tulevalle aidosti itsenäiselle minälleen.

Tunne-elämä kuohuu varhaisnuoruudessa. Aiemmin valoisasta, avoimesta ja toiveikkaasta lapsesta saattaa tulla pahantuulinen, töykeä ja vähäsanainen nuori. Nuori voi vaikuttaa itseensä uppoutuneelta ja kyvyttömältä ottamaan toiset huomioon. Varhaisnuorella ei riitä energiaa olla empaattinen. Nuori saattaa olla ärtyisä ja levoton, ja hänen voi olla vaikea keskittyä koulutyöhön. Nuori ei aina hallitse omia tunnereaktioitaan. Kuohuvat tunteet saattavat yllättää myös nuoren itsensä voimakkuudellaan. Nuori saattaa tuntea äärimmäistä epätoivoa, häpeää tai raivoa pienestäkin asiasta. Murrosiässä nuori joutuu tekemään töitä tunteidensa kanssa.

Nuoren itsetunto saattaa vaihdella. Nuori voi olla ajoittain ujo, epävarma ja itseensä tyytymätön. Hän on saattanut aikaisemmin olla täysin sinut itsensä kanssa, mutta nyt hän tuntee epävarmuutta itsestään. Hän tutkailee ulkoista olemustaan kriittisesti. Käsitys itsestä saattaa vaihdella jyrkästi myönteisestä kielteiseen. Muuttuva keho ja heittelehtivät tunteet hämmentävät.

Syy tunnemyrskyihin, mielialan muutoksiin ja itsekeskeiseen ajatteluun on sekä hormonaalisissa tekijöissä että uudenlaisissa sisäisissä vaatimuksissa, joita nuori kohtaa. Nuoren kehossa tapahtuu lyhyessä ajassa paljon muutoksia. Psyykkinen kehitys etenee kuitenkin fyysistä kehitystä hitaammin. Mielen yritys sopeutua tilanteeseen näkyy usein lapsenomaisena käytöksenä, taantumana. Lapsenomainen käytös voi ilmetä uhona, rivoina puheina ja röyhkeänä käytöksenä. Myös levottomuus, epäsiisteys, piereskely, kiroilu, uppiniskaisuus ja aggressiivisuus saattavat lisääntyä. Tällainen käytös on normaalia ja menee aikanaan ohi. Taantuma on kehityksellisesti välttämätön vaihe nuoruudessa.

Varhaisnuori on kypsymätön ja niin pitääkin. Kehitystä ei voi kiirehtiä. Nuori elää hetkessä: toiminta on lyhytjännitteistä ja asioista edetään nopeasti toiseen. Energiaa, uhoa ja voimakkaita tunteita riittää, mutta täyttä harkinta- ja riskinarviointikykyä tai syy- ja seuraussuhteiden ymmärrystä ei vielä tarpeeksi. Nuoren päähän pälkähtää ideoita, jotka sillä hetkellä tuntuvat loistavilta ajatuksilta ja jotka nuori toteuttaa usein ennakkoluulottomasti. Erehdyksiä sattuu. Varhaisnuoruus on riskialtista aikaa: nuori voi ajautua väärään seuraan ja tehdä asioita, joita ei oikeasti haluaisi. Väärät valinnat opettavat kantapään kautta.

Ajoittainen haikeus ja alakulo kuuluvat varhaiseen nuoruuteen. Aikuistuminen ja lapsen maailman taakse jättäminen edellyttävät luopumista. Nuori tajuaa, että vanhemmat eivät välttämättä pysy aina hänen elämänsä tärkeimpinä ihmisinä. Nuori ymmärtää, että muutos on lopullinen. Aikuisuuteen on matkattava, halusi tai ei. Paluuta lapsen maailmaan ei ole.

Myös aggression tunteet, kuten pelko, häpeä, pettymys tai raivo, kuuluvat elämään. Ne korostuvat erityisesti murrosiässä. Nuori hallitsee, purkaa ja käsittelee omia aggression tunteitaan esimerkiksi musiikin, vaatetuksen, lävistysten, elokuvien ja tietokonepelien avulla. Niiden kautta on mahdollista tutustua tunteisiin, pysähtyä niiden äärelle ja sietää niitä. Tunteiden piirtäminen kuviksi ja niiden esittäminen yhdessä muiden kanssa ovat myös hyviä keinoja tutustua omiin tunteisiin.