516. Minulla on mielipide!
500. Yhdenvertaisuus
Tehtävä
Ryhmäkeskustelu.
Tila
Luokkahuone tai vastaava.
Tarvikkeet
Liimalappuja, kyniä, taulu tai fläppipaperia.
Kesto
15-45 min.
Miettikää yhdessä kolme aihetta, joista nuorilla on
usein sanottavaa, esimerkiksi kotiintuloajat, kouluruoka ja pelien ikärajat.
Kirjoita aiheet taululle ja jaa jokaiselle oppilaalle 3 liimalappua. Oppilailla on 5 minuuttia aikaa kirjoittaa
lapuille mielipide (1 lappu / väite) ja lyhyt perustelu sille. Taustalle voi laittaa soimaan rauhallista musiikkia.
Liimalaput kiinnitetään taululle kunkin aiheen kohdalle. Valitse muutama mielipide yhteisesti luettavaksi
ja keskusteltavaksi.
Mielipiteiden kirjoittajat pysyvät anonyyminä.
Keskustelun voi aloittaa kysymällä osallistujilta,
miltä tuntui muodostaa mielipide ja perustella se. Keskustelun apuna voi käyttää seuraavia kysymyksiä:
– Saako yleensä kertoa mielipiteensä?
– Tuleeko kerrottua, vaikka saisi?
– Miksi mielipiteen kertominen voi tuntua vaikealta?
– Onko sillä vaikutusta, jos sanoo mielipiteensä?
– Milloin mielipide kannattaa perustella?
– Miten mielipide kannattaa perustella?
– Mitä jos, mielipidettä ei perustele lainkaan?
– Millaiset perustelut vakuuttavat?
– Onko aina pakko olla joku mielipide? Miksi?