Neuvolaan tultiin jopa puolisolta salaa – Ennalta ehkäisevän terveystyön hyödyt nähtiin nopeasti
Neuvola täyttää sata vuotta. MLL:n rooli neuvoloiden perustamisessa oli keskeinen, kun juuri itsenäistyneen ja köyhän maan voimavarat eivät riittäneet kaikkein pienemmistä huolehtimiseen. MLL:n innovaatiosta kehittyi yksi suomalaisen hyvinvoinnin perusta.
Neuvolatoiminnan katsotaan alkaneen syyskuussa 1922, kun professori Arvo Ylppö avasi Helsingissä Lastenlinnan remontoituun halkokellariin neuvonta-aseman, jossa ympäristön äitejä opastettiin maksutta lastenhoidossa.
Neuvonta otettiin innokkaasti vastaan. Naiset tulivat näyttämään vauvojaan jopa miehiltään salaa. Tulokset olivat hämmästyttäviä: muutamassa vuodessa imeväiskuolleisuus laski aseman kirjoissa olleilla lapsilla 150 promillesta noin kolmeen promilleen.
Tästä innostuneena MLL ja sen paikallisosastot perustivat neuvoloita muuallekin, aluksi suurimpiin kaupunkeihin ja vähitellen myös maaseudulle. Varsinainen läpimurto tapahtui 1930-luvulla, jonka päättyessä Suomessa oli yli 150 lääkärin johtamaa lastenneuvolaa.
MLL oli aloittanut 1924 terveyssisarkoulutuksen. Terveyssisaret – tuohon aikaan ainoat erikoissairaanhoitajat – palkattiin MLL:n osastoihin. Lähes puolella osastoista, joita 1920-luvun lopussa oli yhteensä jo viitisen sataa ja joiden toiminta kattoi koko maan, oli palveluksessaan terveyssisar.
Ennalta ehkäisevän työn tulokset puhuivat puolestaan. Kunnanlääkärit alkoivat pian uhrata korvauksetta aikaansa muutamaan neuvolavastaanottoon kuukaudessa. Lääkäreiden lisäksi kunnissa työskentelivät MLL:n terveyssisaret, jotka kiersivät perheissä neuvomassa äitejä. Heillä oli usein myös vastaanotto omassa kodissaan, jollei muita tiloja ollut tarjolla. Ylpön Saksasta tuoman idean mukaan rakennettu lastenhoitonäyttely antoi myös tietoa vanhemmille lastentaudeista ja -hoidosta.
Samaa päämäärää ajoivat nykyisen äitiyspakkauksen edeltäjät, ns. kiertokorit. Niissä vähävaraisille äideille lainattiin vauvanvaatteita ja heitä opastettiin. MLL:n lisäksi neuvontaa antoivat muutkin järjestöt kuten Maitopisara, naisyhdistykset ja Folkhälsan.
Alku oli vähästä ponnistamista ja vaikeaa. Ei ollut kulkuneuvoja tai puhelinta, jolla olisi voinut sopia kotikäynneistä. Maanteitä ei talvisin aurattu.
Terveyssisaren työ oli raskasta siksikin, että apua ei ollut aina saatavissa. Keuhkotautiset sukulaiset elivät samassa talossa vastasyntyneen kanssa. Köyhyyttä ei voinut poistaa pelkällä valistuksella. Lapsivuoteessa olevaa äitiä piti neuvoa lepäämään, mutta ei ollut ketään, joka olisi hoitanut joskus suurenkin perheen sillä aikaa. Tähän tarpeeseen MLL vastasikin aloittamalla kodinhoitajakoulutuksen.
Terveyssisarten piti opettaa myös terveellisiä ruokailutapoja. Toistuvasti puhuttiin esimerkiksi lasten liiallisesta kahvinjuonnista.
Neuvontatyö tehosi. Pahat riisitautitautitapaukset hävisivät ja imeväisyyskuolleisuus laski ennen talvisotaa alle promilleen.
Äitiyshuoltoa kehitettiin lastenhoidon neuvonnasta erillään 1926 lähtien. Silloin Helsinkiin ja Viipuriin perustettiin ensimmäiset äitiysneuvolat, joissa odottavien äitien terveyttä seurattiin ja annettiin ohjeita sopivasta ravinnosta ja elintavoista.
Äitien henkilökohtainen opastus osoittautui tulokselliseksi, jonka seurauksena äitiysneuvoloita syntyi nopeasti eri puolille maata.
Neuvolatyö ja henkilökunnan palkkaus oli aluksi MLL:n, eräiden muiden järjestöjen ja kuntien yhteistyötä. Joskus järjestöt maksoivat palkat ja kunnat tarjosivat toimitilat, joskus kunnat maksoivat palkat ja järjestöt vuokrasivat huoneistot. Usein MLL:n osastot hankkivat huonekaluja ja välineistöä.
Yhteen hiileen puhaltaminen oli erityisen tärkeää sotavuosina, sillä rauhanaikainen systeemi oli järkkynyt lääkäreiden ja sairaanhoitajien jouduttua muihin tehtäviin.
MLL:n toiminnan punainen lanka on aina ollut julkisen vallan päättäjiin vaikuttaminen niin, että yhteiskunta ottaa hoitaakseen järjestössä hyväksi koettuja työmuotoja.
Lait kunnallisista neuvoloista ja terveyssisarista sekä kunnan kätilöistä tulivat voimaan 1944. Sotien jälkeen MLL täydensi neuvolaverkostoa ylläpitämällä kiertäviä neuvoloita syrjäseuduilla.
Neuvolatoiminnan siirtyessä yhteiskunnalle MLL ryhtyi hankkimaan neuvoloille toimitiloja. Yhdessä kuntien, valtion, SPR:n ja Suomen Huolto ry:n kanssa asetettiin terveystalovaliokunta, joka teetti mallipiirustuksia ja antoi asiantuntija-apua. MLL:n osastot olivat aloitteentekijöitä ja saivat kunnanjohtajat ja monet liikelaitokset innostumaan, koska osastoilla oli peruspääoma ja tarvittava taitotieto.
Osastot olivat saaneet sota-aikana avustuksia ruotsalaisilta kummikunnilta. Rahalla hankittiin säänneltyä tavaraa, kuten sokeria ja kahvia, joiden myynnistä saadut tulot käytettiin terveystalojen rakentamiseen. MLL:n osastot maksoivat 30 prosenttia pystytettyjen 612 terveystalon kustannuksista.
Terveystaloissa oli tilat äitiys- ja neuvolavastaanotoille sekä asunnot terveyssisarelle, kätilölle ja kodinhoitajalle ja ne olivat kuntien kansanterveystyön keskuksia aina 1970-luvulle.
Kun vastuu neuvoloista oli julkisella sektorilla, järjestöt keskittyivät neuvolatoiminnan sisällön kehittämiseen. MLL:n ideoimia ja aloittamia uusia toimintamuotoja olivat muun muassa ryhtikasvatus sekä kuulon- ja näönhuolto.
MLL on tuottanut myös runsaasti valitusmateriaalia sekä neuvolahenkilökunnalle että lasten vanhemmille. Liiton ensimmäinen painotuote, Arvo Ylpön kirjanen Suomen lasten suoja, julkaistiin jo 1920. Se kului ammattilaisten ja vanhempien käsissä useina painoksina.
MLL on järjestänyt neuvolan työntekijöille täydennyskoulutuksia ja seminaareja aina tähän päivään saakka.
Lähteenä on käytetty historiantutkija Aura Korppi-Tommolan kirjoitusta Halkokellarista tämän päivän neuvolaan. Lapsemme 3/1987, Arvo Ylppö -neuvolavuoden juhlanumeron liite.