Tutkimustieto lapsista on hajallaan

Suomalaisista lapsista kerätään runsaasti tietoa, mutta se on hajallaan eri lähteissä. Tilastoja tulisi koota yhteen paikkaan.

Tilastokeskuksen mukaan peruskouluissa oli 563 100 oppilasta vuonna 2022. Heistä 49 prosenttia oli tyttöjä ja 51 prosenttia poikia.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL puolestaan kertoo, että viime vuonna lastensuojeluilmoitus tehtiin 98 634 lapsesta eli 9,1 prosentista lapsia. Ilmoituksen kohteena olevien lasten määrä kasvoi 5 prosenttia edellisestä vuodesta.

Kela taas tiedottaa, että alle 16-vuotiaan vammaistukea sai vuoden 2022 lopussa yhteensä 42 800 lasta. Heistä 10 900 sai vammaistukea lapsuus- tai nuoruusiässä alkavien käytös- ja tunnehäiriöiden perusteella. 

Suomessa tuotetaan valtavasti tietoa lasten ja nuorten hyvinvoinnista. Tilastokeskuksen, THL:n ja Kelan lisäksi selvityksiä, kyselyitä ja raportteja laativat useat viranomaiset, yliopistot, järjestöt ja tutkimuslaitokset. Työssään niitä tarvitsevat niin toimittajat, tutkijat kuin päättäjätkin.

Käytännössä tiedon hyödyntäminen vaatii kuitenkin työlästä eri tietolähteiden seulomista. Aina eri tahojen tuottamat tilastot ja tutkimukset eivät ole ajantasaisia eivätkä keskenään yhteensopivia: samaa ilmiötä tarkastellaan eri näkökulmista, ja esimerkiksi ikäluokittelut poikkeavat toisistaan.

Tilastokeskuksen kehittämispäällikkö Anna Pärnänen tunnistaa ongelman. Hän oli toteuttamassa Kansallisen lapsistrategian toimenpidettä, jossa selvitettiin mahdollisuuksia koota lapsia koskeva tieto yhteen päivitettävään tietoportaaliin.

– Työ ei ollut helppoa, sillä lasten hyvinvointia kuvaavia indikaattoreita löytyi yli 2 400.

Indikaattorit ovat tunnuslukuja, joilla voidaan esittää yksinkertaisessa muodossa laajoja ja monimutkaisia ilmiöitä. Niitä tarvitaan myös tavoitteiden asettamiseen ja niiden toteutumisen seurantaan.

– Tietoa kerätään esimerkiksi terveydestä, elinoloista, palveluista, turvallisuudesta ja koulutuksesta, Pärnänen sanoo.

Indikaattorien suuri määrä rajasi tilastoinnin kohderyhmän alle 18-vuotiaisiin, vaikka esimerkiksi nuorten hyvinvoinnille tärkeä toisen asteen koulutus jatkuu sitäkin vanhempana.

Lasten hyvinvointia kuvaavissa tilastoissa on myös puutteita. Etenkin haavoittuvassa asemassa olevien ja eri vähemmistöryhmien lapsista on niukasti tutkimustietoa. Tällaisia ryhmiä ovat muun muassa sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöt, vammaiset lapset sekä romani-, saamelais- ja maahanmuuttajataustaiset lapset.

Osin ongelma on tilastotekninen.

– Maahanmuuttajalasten hyvinvoinnista tietäisimme nykyistä enemmän, jos aineistoissa olisi käytettävissä taustatietoina esimerkiksi lapsen oma tai vanhempien synnyinmaa ja äidinkieli. Tällöin taustatietoja voitaisiin hyödyntää aineistojen analyyseissä, Anna Pärnänen sanoo.

Hänen mukaansa tieto voisi esimerkiksi auttaa selvittämään, miten kantaväestön ja maahanmuuttajataustaisten lasten harrastaminen tai kokema yksinäisyys poikkeaa toisistaan.

– Tieto maahanmuuttajataustaisten lasten hyvinvoinnista on tärkeää, koska Suomen väestö kasvaa tällä hetkellä ainoastaan maahanmuuton seurauksena.

Myös neuvoloiden ja kouluterveydenhuollon lapsista keräämät tiedot olisi hyvä saada nykyistä paremmin tutkijoiden käyttöön. Se auttaisi suuntaamaan huomiota ilmiöihin, joihin tulisi puuttua ajoissa.

Nyt tämän tiedon toisiokäyttöön liittyy etenkin tietosuojaan liittyviä rajoitteita. Kunnissa myös kootaan tietoa vaihtelevin tavoin erilaisiin järjestelmiin, jotka eivät välttämättä ole yhteensopivia esimerkiksi Tilastokeskuksen järjestelmän kanssa.

Tutkimuksissa ja kyselyissä tulisi kuunnella myös lasten omaa ääntä, jotta tutkijoilla olisi käytössään myös kokemusperäistä tietoa, Anna Pärnänen sanoo. Etenkin pienimpien lasten hyvinvoinnista tiedustellaan heidän vanhemmiltaan.

Isommilta lapsilta sitä vastoin saadaan esimerkiksi THL:n kouluterveyskyselyissä laajasti vertailukelpoista tietoa heiltä itseltään, vaikkakin osalla lapsista toimintarajoitteet tai heikko kielitaito vaikeuttavat vastaamista.

Pärnänen muistuttaa, että koulut ovat tiedonhankinnan keskeisiä paikkoja, koska niissä tavoitetaan lähes kaikki Suomen lapset.

– Kyselytutkimuksia voitaisiin yhdistää. Esikerkiksi ala- ja yläasteella voitaisiin tehdä yksi kokoava kysely tietyille vuosiluokille vuosittain tai joka toinen vuosi. Sitä voitaisiin muunnella siten, että yhden otoksen lapset vastaavat yhden aihealueen kysymyksiin, toiset toisiin. Näin saataisiin laaja tietopohja, jota voitaisiin hyödyntää monipuolisesti eri tarkoituksiin.

Pärnänen mittaisi lasten hyvinvointia myös muutoin kuin pahoinvointia kuvaavilla kysymyksillä. Nyt hyvinvointia ilmentää se, ettei lapsi kerro kokevansa ahdistuneisuutta tai masentuneisuutta.

– Jos haluamme tietoa lasten kokemusmaailmasta, pitäisi kysyä suoraan asioista, jotka tuottavat heille elämässä iloa, onnea ja innostusta.

Kaiken lapsitiedon kokoavan ajantasaisen tietoportaalin rakentaminen vaatii rahaa, eikä Anna Pärnänen osaa ennakoida hankkeen valmistumisaikataulua. Sitä odotellessa hän toivoisi, että nykyiset lapsitiedon tuottajat tiivistäisivät yhteistyötään.

– Lapsialalla on todella paljon toimijoita. Ne kaikki tuottavat tilastotietoa omasta näkökulmastaan – kasvatuksesta, terveydestä, harrastuksista, sosiaalityöstä. Suomessa käytetäänkin runsaasti resursseja tiedonhankintaan, kun yhdessä tekemällä tästä voitaisiin löytää resurssisäästöjä. Tutkijat haluavat kuitenkin käyttää aikaansa ja varoja ennen kaikkea tiedon analysointiin ja esittämiseen.

Esimerkiksi järjestöillä on asiantuntemusta lasten ja nuorten kokemusmaailmasta, josta ne voisivat viestiä aiheeseen perehtymättömille suomalaisille, viranomaisillekin.

– Tiedonhankinnan yhteensovittaminen helpottaisi myös suomalaisten kyselytaakkaa, kun mietittäisiin kyselyiden toteuttamista yhdessä sen sijaan, että esimerkiksi lasten liikuntatottumuksia selvitetään erikseen useissa tutkimuksissa, Pärnänen sanoo.

Juttu on julkaistu Lapsemme-lehdessä syksyllä 2023.

Lue myös MLL:n johtavan asiantuntijan Esa Iivosen kommentti ”Lapsia ja nuoria koskevassa päätöksenteossa tarvitaan monipuolista tietopohjaa”.

Lue lisää