Sopuisa ero eksästä

Hyvät käytöstavat ja toisen huomioon ottaminen tekisivät monesta avioerosta helpomman. Hyvä erokäytös on keskeistä myös lapsen selviytymiselle erosta.

Väestöliiton parisuhdetiimin esimies Heli Vaaranen haluaisi eroamiselle säännöt.

Kun yritys menee konkurssiin, on olemassa tietty tapa toimia, mutta avioeron sattuessa ylhäältä päin ohjattua proseduuria ei ole. Vaarasen mielestä entisen kumppanin kunnioittamisesta pitäisi tehdä normi.

Syynä riitaisiin eroihin Vaaranen pitää loukatuksi tulemisen tunnetta. Järkytys erosta voi olla niin suuri ja ero osua niin arkaan paikkaan, että loukattu haluaa loukata takaisin.

– Missään kohdin ihmisen elämässä itsearvostus ei ole niin kyseenalaistettu kuin silloin, kun kaikkein läheisin ihminen sanoo, että en enää halua sinua. Kyse on kasvojen pelastamisesta, Vaaranen sanoo.

Kun viha on oikein sokaissut loukatun osapuolen, on helppo takertua ihmiskunnan vanhaan selviytymiskeinoon, aggressioon. Muiden hyvinvointi ei ole silloin ensimmäisenä mielessä, eikä ihminen välttämättä osaa ajatella oman vihanpitonsa seurauksia lasten hyvinvoinnille.

– Avioerohan on äärimmäisen suuri uhka ihmisen itsetunnolle ja sille, mitä ihminen ajattelee onnistumisestaan elämässä. Kaikki se vaarantuu yhtäkkiä.

Mitä sitten ovat avioeron haitallisimmat käyttäytymismallit nimenomaan lasten kannalta?

Vaaranen pitää erityisen vahingollisena sitä, että lapselta riistetään yhteys toiseen vanhempaansa.

– Puhun nyt ihan normaaleista vanhemmista. Jos perheessä on päihteiden käyttöä tai lapsen elämä vaarantuu muuten, tarvitaan valvottuja tapaamisia.

Lapselle tekee hallaa myös se, jos vanhempi mustamaalaa lapselle entistä puolisoaan.

– Lapsesta puolet muodostuu isästä, puolet äidistä. Jos toista puolta mustamaalataan, lapsi kokee, että minusta puolet on pahaa. Silloin hän voi ruveta käyttäytymään hänelle annetun kuvan mukaisesti.

Vaarasen mukaan vanhempien huono käyttäytyminen erossa voi aiheuttaa lapsessa suunnatonta ahdistusta ja sisäistä ristiriitaa. Lapsi haluaisi olla lojaali sekä isälle että äidille, mutta jos häntä vaaditaan pitämään salaisuuksia tai pettämään toisen luottamus, jopa valehtelemaan tai valitsemaan puolia, lapsi ahdistuu. Suuren ahdistuksen ja stressin taas tiedetään muun muassa heikentävän oppimistuloksia.

On olemassa monia keinoja, miten vanhemmat voivat vähentää erosta lapsille aiheutuvaa tuskaa. Vaarasen mukaan sotajalalle nousemisen syynä on usein eron toteutumistapa, ei niinkään itse eroaminen.

Ideaalitilanne olisi, että hajoamassa oleva parisuhde käsiteltäisiin ensin rauhassa loppuun, ennen kuin mukaan astuu kolmansia osapuolia. Usein on niin, että jättävä osapuoli on käsitellyt eroa mielessään jo pitkään, kun taas jätetylle asia saattaa tulla enemmän tai vähemmän yllätyksenä.

Lapsia olisi Vaarasen mukaan reilua varoittaa vanhempien vaikeuksista jo ennen varsinaista eroilmoitusta. Näin hekin saavat aikaa käsitellä uutista.

– Yllättäen kerrottu ero voi olla aivan liian suuri pala lapselle.

Vaarasen mielestä vuoroasuminen on raskaudestaan huolimatta paras keino, jolla lapsi säilyttää arkipäiväisen yhteyden kumpaankin vanhempaan. Vanhemmilla on vastuu helpottaa sekä omaa että lapsen käytännön elämää asumalla lähekkäin.

Juhlapyhien vietosta voidaan sopia vuorotellen, tai jos se ei onnistu, kummassakin kodissa voidaan järjestää omat juhlat.

Ongelmia syntyy helposti silloin, kun toinen eronneista puolisoista löytää uuden kumppanin. Tilanne voi olla kipeä, jos itsellä ei uutta kumppania vielä ole. Usein myös lapsilla kestää oma aikansa hyväksyä uusi puoliso.

Vaikka eronneella on toki oikeus nauttia uudesta rakkaudesta, Vaaranen suosittelee vuoden varoaikaa ennen kuin uusi puoliso tuodaan esimerkiksi lasten juhliin.

– Vuodessa ehtii jo tottua ajatukseen. Ihmisen hitautta sopeutua suuriin, vakaviin muutoksiin ylenkatsotaan paljon.

Kyse on ennen kaikkea hienotunteisuudesta. Eron jälkeinen elämä sujuu rauhanomaisemmin, kun osapuolet eivät tunne itseään verisesti loukatuiksi.

Vaaranen kannustaa myös rakentamaan uuden parisuhteen jollekin muulle kuin eksän vihaamiselle. Vaikka uusi puoliso voisi tuntea asemansa vahvemmaksi lietsoessaan riitaa, tähän ei kannata lähteä.

– Uuden kumppanin olisi hyvä mennä tarjoamaan eksälle käsipäivää, sanoa jotain kaunista lapsista ja osoittaa olevansa yhteistyökykyinen, järkevä ulkopuolinen kahden vanhemman välisessä erossa.

Vaarasen mukaan eronneet voisivat suhtautua toisiinsa kuin työelämän yhteistyökumppaneihin.

Työelämässäkin on oltava neuvotteluväleissä hankalien tyyppien kanssa, miksei siis myös entisen puolison. Tämä kuitenkin edellyttää tunteiden syrjään työntämistä ja keskittymistä itse asiaan.

Toisaalta kummankin eronneen puolison olisi syytä katsoa peiliin ja kysyä itseltään, millä tavalla on loukannut toista. Sen jälkeen on syytä pyytää vilpittömästi anteeksi. Kun alkaa kohdella toista hyvin, voi yllättyä, miten helpoksi vuorovaikutus saattaa muuttua.

– Kun ihmiseltä poistuu tunne siitä, että häntä on loukattu ja kohdeltu väärin ja tilalle tulee arvostus ja hyväksyntä lasten äitinä tai isänä, ihminen kokee tilanteen aivan eri tavalla. Hän ei ole enää uhattu.

Lasten tukena voivat toimia myös lähipiirin ihmiset, kuten isovanhemmat. Tärkeää on kuitenkin, että he eivät ota puolia tai lietso riitaa. Vaikka erosta olisi mitä mieltä tahansa, mölyt on kyettävä pitämään mahassaan.

Vanhempi voi aina keskittyä olemaan paras mahdollinen äiti tai isä lapsilleen, vaikka ex-puolison kanssa olisikin riitaa.

– Voi ajatella, että olen kuitenkin hyvä ihminen ja rakastan lastani, vaikka meillä on puolison kanssa ratkaisemattomia ongelmia. Ihminen voi aina tehdä parhaansa, vaikka on asioita, joihin ei voi vaikuttaa.

”Erosin tyttäreni isästä, kun lapsi oli 3-vuotias. Nyt hän on jo kymmenen.

Ero ei ole koskaan ideaalitilanne, mutta pystyimme hoitamaan sen hyvässä hengessä. Minä muutin naapurirappuun, ja ensimmäiset yöt vietimme uudessa asunnossa kaikki yhdessä.

Jossain vaiheessa siirryimme vuoroviikkosysteemiin. Oli selvää, että kumpikaan vanhempi ei halunnut jäädä paitsi ajasta lapsen kanssa.

Käytännön asioita on helpottanut asuminen lähekkäin sekä kummankin joustavuus. Kun lapsi alussa itki yöllä isänsä perään, soitin hänelle ja pyysin käymään.

Olemme myös muuttaneet ex-puolisoni kanssa toistemme perässä, jotta kotimme säilyisivät lähekkäin. Olen viettänyt paljon aikaa ulkomailla töideni takia, ja silloin tytär on ollut joustavasti enemmän isänsä luona.

Ärsytyksen hetkiäkin tulee. Sellaiset ajatukset pitää vain niellä, koska en halua puhua pahaa isästä lapsen kuullen.

Joskus tytärtä on ärsyttänyt kamojen kuljettaminen koulun kautta kodista toiseen. Silloin muutimme vaihtopäiväksi sunnuntain niin, ettei tavaroita tarvitse kuljettaa koulussa.

Uskon, että asumisjärjestelymme tuntuvat tyttärestäni ihan luontevilta. Esimerkiksi jouluna sekä eksäni että uusi mieheni ovat olleet samassa joulupöydässä, ja muutenkin ympärillä on usein paljon laajennettua perhettä. Lapsi oli lisäksi eron aikaan niin nuori, että kaksi kotia tuntuu hänestä aivan itsestään selvältä.”

Aija, 39

”Vanhempani erosivat, kun olin 10-vuotias ja pikkusiskoni kaksi. Aluksi vanhempien jatkuva riitely pelotti, mutta siihen tottui vähitellen. Kun eropäätös lopulta tuli, riidat sovittiin ja tilanne ratkesi.

Nykyään vanhemmat ovat toistensa kanssa väleissä ja pystyvät sopimaan asioista. Uskon, että he ajattelivat lasten menevän edelle ja että pitää tulla toimeen lasten vuoksi. Olen edelleen tekemisissä kummankin kanssa.”

Samu, 16