Sophie Mannerheimin halu auttaa lapsia loi pohjan lastensuojelujärjestölle

Sophie Mannerheim näki yksinäisten äitien ahdingon sisällissodan jälkeen. Hänen voimakas halunsa auttaa lapsia loi pohjan Suomen merkittävimmälle lastensuojelujärjestölle.

KUVASSA Sophie Mannerheim katsoo suoraan kameraan vakavana ja ryhdikkäänä. Lyhyt liitto Suomen rikkaimman miehen, Hjalmar Linderin, kanssa oli päättynyt eroon. Sophie on 36-vuotias lapseton pankkivirkailija lähtiessään opiskelemaan sairaanhoitajaksi Florence Nightingalen perustamaan kouluun Lontooseen.

– Sophie työskenteli sisällissodan ajan SPR:n sairaalassa ja näki hädän ja puutteen, joka vallitsi myös siviiliväestön keskuudessa, kertoo Eeva Kotioja. Kotioja on tutkinut tänä vuonna sata vuotta täyttävän Mannerheimin Lastensuojeluliiton historiaa.

Kerrotaan, että pian sisällissodan jälkeen, kun Sophie Mannerheim on kävelyretkellä Kalliossa ystävänsä kanssa, hän tapaa erään suojaa etsivän köyhän äidin vauvansa kanssa ja järkyttyy hänen tilanteestaan. Yksinhuoltajaäideillä on tuohon aikaan vain huonoja vaihtoehtoja: lasten elättämiseksi oli päästävä töihin, mutta lapsille ei ole mitään paikkaa työpäivän ajaksi. 4-vuotias saatetaan jättää pitämään huolta pienemmistään päiväksi.

Äitien ahdinko vaivaa Sophieta niin paljon, että hän perustaa Kallioon äiti-lapsi-kodin, Lastenlinnan. Se tarjoaa hoitopaikan lapsille ja kodin myös äidille. Sophie Mannerheim haluaa kuitenkin auttaa vielä enemmän. Hän haluaa perustaa järjestön.

VUONNA 1920 Suomessa on kolme miljoonaa asukasta. Miljoona heistä on alle 15-vuotiaita. Joka kymmenes kuolee jo vauvana. Sophie houkuttelee yhdistyksen keulakuvaksi veljensä, marsalkka Gustav Mannerheimin sekä lastentautiopin dosentti Arvo Ylpön. Myös Sophien ystävä, kouluneuvos Erik Mandelin auttaa organisoinnissa.

Perustamiskokousta seuraavana päivänä kaikissa sanomalehdissä julkaistaan Gustav Mannerheimin tukivetoomus. Järjestöön alkaa tulvia avunpyyntökirjeitä.

Arkistoja penkoessaan Eeva Kotioja löysi noita lasten kirjoittamia riipaisevia kirjeitä. – Kirjeissä 8–10-vuotiaat lapset pyytävät päästä lastensuojelun piiriin. ”Saisinko tulla”, he kysyvät. Tai että: ”Olen hoitanut kaksi vuotta naapurin orpolasta, ottaisitteko hänet?” Sisällissota jätti paljon sotaorpoja. Se näkyi kirjeissä käsinkosketeltavasti, ne jäivät kyllä kummittelemaan mieleen.

Lastensuojeluaate saa yllättävän nopeasti tulta alleen 1920-luvun Suomessa. Erik Mandelin kiertää maakunnissa puhumassa ja perustaa yhä uusia paikallisosastoja. Kahden vuoden kuluttua perustamisesta paikallisosastoja on jo yli sata.

Arvo Ylppö asettaa järjestön tärkeimmäksi tavoitteeksi imeväiskuolleisuuden vähentämisen. MLL:n terveyssisarjärjestelmän avulla siinä onnistutaankin ripeästi.

TOISEN maailmansodan jälkeen liitto saa paljon avustuksia ympäri maailmaa. Lahjoitusvaroilla rakennetaan jokaiseen kuntaan moderni terveystalo. Talossa on kätilön ja terveydenhoitajan asunnot sekä vastaanottotilat ja yhteistila, jossa saattoi järjestää valistus- ja koulutustilaisuuksia.

– Se oli terveyskeskusjärjestelmän edeltäjä. Tavoite oli jo 1920-luvulta pitäen kansanterveydellinen. Se oli mullistavaa ja edellä aikaansa, sillä suomalaisessa terveyspolitiikassa alettiin puhua kansanterveydestä vasta 1940-luvulla.

MLL:ssa ymmärretään pian, että myös henkinen hyvinvointi on tärkeää lapselle. Aletaan järjestää erilaisia kerhoja: maatalouskerhoa, tyttö- ja poikakerhoa ja erilaisia harrastekerhoja. Kesäisin lomiaan viettäville koululaisille tarjotaan uimakouluja, yhteisiä retkiä, pelejä ja leikkejä.

– Arkisto on täynnä riemukkaita kesäkuvia, joissa lapsilla on todella kivaa. Pidän tärkeänä, että liiton toiminta on tuonut hauskuutta, iloa ja leikkiä lasten elämään.

1960-LUKU ravistelee yhteiskuntaa, niin myös järjestöjä. – Ajan henki muuttui, ja liittokin oli vähän kriisissä. MLL on kuitenkin aina luottanut vahvasti tieteeseen, joten se onnistui jälleen kerran pysymään mukana yhteiskunnallisessa keskustelussa.

1960-luvun kuuma peruna on päivähoitokysymys ja äitien oikeus käydä töissä. Se ratkeaa päivähoitolain myötä 1973, kun kuntia velvoitetaan järjestämään päivähoitopaikka. Suuret ikäluokat ovat 1960-luvulla teini-iässä. Äkkiä nuoria on kaikkialla. Heitä ei kiinnostakaan partio tai käytöskoulu, vaan he haluavat luoda itse oman kulttuurinsa.

Ikävä kyllä myös huumeongelma roihahtaa. Vuonna 1969 liitto perustaa huumeklinikan, joka on moderni ja uraauurtava laitos.

Liiton tilaama, Risto Jarvan ohjaama Lapsen oikeudet -elokuva kohahduttaa yleisöä vuonna 1970. Siinä kuvataan autoja peruuttamassa lastenvaunujen päälle ja lapsia surullisesti leikkimässä pakettiautojen välissä. Näytetään dramaattisesti, ettei modernissa maailmassa ole tilaa lapsille.

– Elokuvaa haukuttiin joka puolelta, mutta kohun ansiosta se keräsi paljon katsojia MLL:n osastojen omissa tilaisuuksissa. Se onnistui herättämään keskustelua lapsen oikeuksista.

Vuotta myöhemmin liitto käynnistää kampanjan lapsimyönteisen asumissuunnittelun edistämiseksi ja seuraavana vuonna antaa leikkipaikkasuosituksen.

1980-LUVULLA niin MLL:lla kuin lapsillakin yleisesti ottaen rullaa hyvin.
– Se oli ihanaa aikaa, selvästi nousukauden vuosikymmen. Hyvinvointivaltio toimi. Liitto pystyi keskittymään henkisen hyvinvoinnin lisäämiseen Suomessa. Neuvoloita rakennettiin kehitysyhteistyömaihin Nigeriaan ja Ugandaan.

MLL:n Lasten ja nuorten puhelin perustetaan vuonna 1980, mitä Eeva Kotioja pitää tärkeänä merkkipaaluna. – Ajatus siitä, että kuunnellaan lasta oli iso käänne. Yleisen asennemuutoksen taustalla oli YK:n Lapsen oikeuksien vuosi 1979. Sen sijaan että suojellaan lasta ylhäältä käsin, ajatellaankin lapsella olevan oma tahto ja ääni. Liitto on pysynyt lähellä lasten arkea ja pystynyt tuomaan lasten ääntä esiin, kun tieto tulee suoraan lapsilta, sensuroimatta.

Liitto kuuntelee Lasten ja nuorten puhelimen viestejä ja reagoi satsaamalla perheiden yhteisen ajan tukemiseen leikki- ja taidekasvatushankkeilla, perustamalla perhekahviloita ja tukemalla yhteisöllisyyttä.

1990-luvulla iskee lama. Ajat ovat ankeat. – Hyvä kehitys loppui kuin seinään. Ei ehditty käydä arvokeskustelua siitä, mitä tapahtuu, kun leikataan lapsilta ja nuorilta, leikattiin vain. Liitto reagoi nopeasti perustamalla lapsiperheiden selviytymisprojektin ja työllistämällä nuoria.

2000-luvun alusta pitäen yhteiskunta digitalisoituu yhä kiihtyvään tahtiin. MLL pysyy kärryillä.

– Liitto oli läsnä Habbo-hotellissa ja IRC-galleriassa ja puhui internetin turvallisuudesta ensimmäisten joukossa. Tärkeä kanava oli Lapsemme-lehti, jossa selitettiin, miten hymiöt ja matopelit toimivat ja millaisia yhteisöjä lapsille on verkossa.

NÄYTTÄÄ siltä, että MLL on vuosikymmenestä toiseen onnistunut aistimaan muutosten tuulet ja reagoimaan ketterästi. Eeva Kotioja pitää selvänä, että läheinen kosketus ihmisten arkeen valtakunnallisen verkoston kautta on pitänyt MLL:n monessa suhteessa edelläkävijänä.

– Keskusjärjestö asiantuntijoineen paketoi tietoa, mutta Kainuussa tiedetään parhaiten, mitä siellä asuvat lapset tarvitsevat, mikä juuri heitä koskettaa. Paikallisuus on ollut tärkeä voimavara koko sata vuotta.

Maakunnista on noussut monia valtakunnalliseksi ilmiöksi nousseita moderneja ideoita, kuten koulurauhanjulistus Varsinais-Suomen piiristä. Kokkolasta nousi aloite järjestää vauvanhoitotasot myös miesten WC-tiloihin jo 1970-luvulla. Perhekahvilat alkoivat Rovaniemeltä 1980-luvulla, ja pitävät edelleen paikallistason elinvoimaisena.

Sophie Mannerheim kuoli vain kahdeksan vuotta MLL:n perustamisen jälkeen, mutta ehti nähdä sen laajenemisen maanlaajuiseksi. Mitähän hän olisi ajatellut liitosta nyt?

– Luulen, että hän olisi arvostanut erityisesti liiton tukea perheiden kasvatustyölle ja yhdessäololle. Alkuperäinen Lastenlinnan idea oli tarjota koti ja yhteisö aviottomille äideille. Perhekahviloita lasten ja vanhempien vertaistuellisen yhdessäolon paikkoina voisi ajatella tämän ajatuksen jatkumona, ja siitä Sophie Mannerheim olisi varmasti pitänyt.

Eeva Kotiojan kirjoittama kirja Mannerheimin Lastensuojeluliiton satavuotisesta historiasta julkaistaan lokakuussa.

Juttu on julkaistu Lapsemme 1/2020 -lehdessä Vieraana-palstalla.