MLL:n Lastenlinna oli uraauurtava sairaala Suomessa

Lastenlinna laajeni äitien ja lasten turvakodista moderniksi lastensairaalaksi. Hoitotyön tulokset ja uraauurtava tutkimus palvelivat kaikkia suomalaisia lapsia.

Huhtikuussa 1918, juuri ennen verisen sisällissodan päättymistä, vapaaherratar Sophie Mannerheim avasi turvakodin yksinhuoltajaäideille ja heidän lapsilleen Toiselle linjalle Helsingin Kallioon. Sophie Mannerheim oli valmistunut sairaanhoitajaksi Englannissa ja työskenteli ylihoitajana Kirurgisessa sairaalassa.

Turvakoti sai nimekseen Lastenlinna. Siellä oli 20 asuntoa äideille ja lapsille, joista osa oli orpoja. Päivisin henkilökunta huolehti lapsista, kun äidit kävivät ansiotyössä. Äidit saivat myös tietoa lasten terveydestä ja hoidosta.

Tuki tuli tarpeeseen, sillä sodan jäljiltä lasten elinolot olivat ankeat, ja useampi kuin joka kymmenes lapsi menehtyi ennen ensimmäistä syntymäpäiväänsä. Samaan aikaan monelta lapselta oli ainakin toinen vanhempi kuollut tai päätynyt vankileirille. Yleistä puutetta pahensi espanjantautina tunnettu influenssapandemia

Vaikean tilanteen hälyttämänä Sophie Mannerheim kutsui Lastenlinnan ylilääkäriksi Arvo Ylpön, joka oli Saksassa perehtynyt lastentauteihin ja etenkin keskosten hoitoon. Samalla Lastenlinna siirtyi vastaperustetun ja vapaaherrattaren veljen, kenraali Carl Gustaf Mannerheimin mukaan nimetyn Mannerheimin Lastensuojeluliiton hallintaan.

Arvo Ylpön johdolla Lastenlinna keskittyi kroonisesti sairaiden lasten hoitamiseen ja ennaltaehkäisevään terveysvalistukseen. Ylpön mielestä paras tapa auttaa lapsia oli neuvoa heidän äitejään hyvässä hoidossa.  

Vuonna 1921 MLL:n Lastenlinnan halkokellarissa aloittikin Suomen ensimmäinen neuvola, joka palveli Kallion ja Sörnäisten äitejä ja heidän lapsiaan. Alkuun tosin neuvolaan suhtauduttiin varauksellisesti, sillä Mannerheimin nimellä oli työläiskaupunginosissa katkera kaiku, kertoo historiantutkija Eeva Kotioja.  

–  Kun yhä useampi lapsi jäi henkiin ja voi aikaisempaa paremmin, äidit vakuuttuivat neuvolan työn tuloksista. Pian heitä oli jonoksi asti. Neuvolassa ei myöskään kyselty vanhempien taustoja vaan keskityttiin äitien ja lasten hyvinvointiin. Kahtiajakautuneessa Suomessa se ei ollut itsestäänselvää. 

Pian neuvolaverkosto kattoi lähes koko Suomen.  

Lastenlinnassa perehdytettiin myös sairaanhoitajia, diakonissoja ja kätilöitä lastenhoitoon. Ensimmäinen kurssi alkoi keväällä 1921. Opintojen jälkeen koulutetut terveyssisaret palasivat joko kotiseuduilleen tai siirtyivät eri puolille Suomea opastamaan äitejä lastenhoidosta. 

Lisäksi nuoria naisia koulutettiin lastenhoitajiksi esimerkiksi perheisiin. – Tavoite oli viedä Lastenlinnan työn tuloksia kaikkialle Suomeen, Kotioja kertoo. 

Lastenlinnan tilat pienessä puutalossa kävivät ahtaiksi, mutta uuden rakennuksen valmistuminen Helsingin Töölöön keskeytyi talvisodan syttymiseen marraskuussa 1939. Samalla lapsipotilaat evakuoitiin Arrajoen kartanoon Nastolaan.

Jatkosodan aikana toiminta jatkui Kalliossa helmikuuhun 1944 asti, jolloin suurpommitukset pakottivat siirtymään liiton ylläpitämään kodinhoitajaopistoon Espoon Viherlaaksoon.

Heti sotien jälkeen jatkui varainkeruu uuden Lastenlinnan rakentamiseksi. Lapset, nuoret ja MLL:n paikallisosastot järjestivät talkoita, tempauksia ja myyjäisiä. Eri alojen vaikuttajat vetosivat tahoillaan sairaalan rahoittamiseksi. MLL möi myös korkeaan hintaan lahjoitusvaroilla hankittuja ylellisyystuotteita, kuten kahvia, sokeria ja suklaata.

Lopulta Elsi Borgin, Otto Flodinin ja Olavi Suortan suunnittelema uusi Lastenlinna valmistui lokakuussa 1948. Koreiden ulkoseinien sisällä tilat olivat avarat ja valoisat. Osastopaikkoja oli 150, ja ensimmäisenä vuotena hoitoa sai lähes 1 200 eri-ikäistä lasta. Monet heistä kärsivät erilaisista kehitys- ja kasvuhäiriöistä.

Uuden Lastenlinnan valmistuminen henki monin tavoin sodanjälkeistä jälleenrakennuksen aikaa. Suuret ikäluokat syntyivät, ja lapset nähtiin sijoituksena tulevaisuuteen, Eeva Kotioja sanoo.

– Ajateltiin, että kun lapset voivat hyvin, Suomikin voi hyvin. Sodan aikana oli myös koettu, että Suomi pärjäisi paremmin, jos suomalaisia olisi enemmän. Perheistä ja lapsista haluttiin pitää huolta.

Terveyssisarten ja lastenhoitajien koulutus jatkui uudessakin Lastenlinnassa. Lisäksi siellä oli mahdollisuus erikoistua lastensairaanhoitajaksi ja -lääkäriksi. Sairaalan yhteydessä toimivat myös hammashoitola ja äidinmaitokeskus.

Vuonna 1968 Lastenlinna siirtyi MLL:ltä 105 kunnan muodostaman kuntainliiton hallintaan, ja toiminta painottui lasten psykiatriseen ja neurologiseen hoitoon ja tutkimukseen.

Lääkärien ja sairaanhoitajien rinnalla alkoivat työskennellä myös psykologit, sosiaalityöntekijät, lääkintävoimistelijat ja monet muut ammattilaiset. Vanhemmatkin saivat osallistua lastensa hoitoon, kun he aikaisemmin saattoivat olla pitkiäkin aikoja erossa toisistaan.

Liisa Pirhonen muistaakin Lastenlinnan sairaalana, jossa paneuduttiin lapsen fyysiseen, psyykkiseen ja sosiaaliseen kasvuun ja kehitykseen kokonaisvaltaisesti. Jo varhain kaikilla lapsilla oli omatäti eli vastuuhoitaja. – Siihen aikaan se oli uutta Suomessa.

Pirhonen aloitti Lastenlinnassa vastavalmistuneena sairaanhoitajana vuonna 1963 ja eläköityi psykiatrisen osaston osastonhoitajan virasta vuonna 2002. – Lastenlinnassa hoitajat kasvoivat vastuuseen ja sitoutuivat työhönsä. Meitä kannustettiin opiskelemaan ja oppimaan uutta.

Terttu Peitsi puolestaan kehuu Lastenlinnan kodinomaisuutta. Hän opiskeli lasten erikoissairaanhoitajaksi vuosina 1965–66 ja jäi eläkkeelle neurologisen osaston osastonhoitajan toimesta vuonna 2000. – Eri osastojen väki tunsi toisensa ja auttoi tarvittaessa. Yhdessä kehitimme työtämme.

Työilmapiiriä vapautti valkoisen sairaanhoitajapuvun vaihtuminen värikkäisiin ja käytännöllisiin työasuihin 1970-luvulla. – Myös teitittelystä luovuttiin ja lapset saivat luvan leikkiä käytävillä ja liikkua entistä vapaammin Lastenlinnassa, Peitsi muistaa.

Vuonna 1997 Lastenlinna siirtyi osaksi Helsingin yliopistollista keskussairaalaa ja myöhemmin Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiriä. Vuonna 2018 Lastenlinnan toiminta siirtyi uuteen Lastensairaalaan, ja rakennus odottaa uusia suunnitelmia.

Lähteenä muun muassa Lea Parkkonen ja Jari Sinkari: Pienten puolesta. Lastenlinna 75 vuotta. Uniacta, 1996.

Juttu on julkaistu Lapsemme 3/2020 -lehdessä.