Miten puhua pienelle lapselle kuolemasta?

Isovanhemman kuolema koskettaa joka vuosi kymmeniätuhansia lapsia. Vanhemman täytyy oman surunsa keskellä auttaa lasta käsittelemään menetystä. Miten puhua alle kouluikäiselle kuolemasta?

Kun suru-uutinen tavoittaa perheen, olisi parasta, että oma vanhempi kertoisi lapselle tapahtumasta viivyttelemättä.

MLL:n vanhemmuuden verkkotukihankkeen suunnittelija Anna-Maija Okker sanoo, ettei pitkittäminen helpota asiasta kertomista.

– Monesti me aikuiset saatamme aliarvioida lapsen kykyä ymmärtää. Pienikin lapsi huomaa vanhemmista, että jotain on tapahtunut, ja suree omalla tavallaan.

Tapahtuneesta kannattaa kertoa mahdollisimman rehellisesti. Yksityiskohtiin ei ole tarpeen mennä, mutta jos lapselle puhuu kierrellen tai epäselvästi, hän täyttää tyhjät kohdat mielikuvituksellaan.

– Ja se voi olla pahempi selitys kuin mitä oikeasti on sattunut, Okker sanoo.

Hän antaa esimerkin lauseista, jonka kaltaisia voi käyttää: Pappaa ei enää ole, hänen sydämensä lakkasi lyömästä. Hän on kuollut. Minulla on ikävä pappaa ja siksi minua itkettää. On tavallista, että tulee paha mieli, sinullekin voi tulla, mutta me olemme yhdessä tässä surussa.

Kuolemasta kannattaa Okkerin mukaan puhua kuolemana. Kielikuvia esimerkiksi poismenosta tai poisnukkumisesta ei kannata käyttää, koska ne ovat epämääräisiä ja voivat esimerkiksi aiheuttaa sen, että lapsi alkaa pelätä nukahtamista.

– Kannattaa kertoa asiasta lapsen iän mukaisesti ja siten kuin itse vanhempana ajattelee, miten oma lapsi ymmärtää ja tavoittaa asian.

Sama neuvo pätee Okkerin mukaan siihen, kannattaako lapsi ottaa mukaan hautajaisiin tai esimerkiksi vierailulle saattohoidossa olevan isovanhemman luo. Vanhempi tuntee oman lapsensa parhaiten.

Mihin vaari meni? Tuleeko mummu vielä takaisin? Mennäänkö me joskus samaan paikkaan?

Lapsen kysymykset voivat olla hyvinkin tarkkanäköisiä ja joskus jopa hyvinkin vaikeita. Okker lohduttaa vanhempia: ei tarvitse yrittää vastata oikein.

– Olisi hyvä, että vanhempi voisi pysähtyä keskustelemaan lapsen kanssa juuri sillä hetkellä, kun tämä ottaa kuoleman puheeksi. Tilanne voi mennä ohitse, eikä ehkä myöhemmin sellaisenaan tule vastaan, Okker sanoo.

Lapselle voi esimerkiksi kertoa, mitä itse ajattelee kuoleman jälkeen tapahtuvan. Lisäksi voi kertoa esimerkiksi siitä, miten eri uskonnoissa kuolema nähdään.

– Vastauksia tärkeämpää on läsnäolo. Se, että kuuntelee ja lapsi voi ja uskaltaa kysyä. Lapselle kannattaa tarjota mahdollisuutta kysyä, vaikka sanoa, että voidaan jutella asiasta. Kysymyksen kannattaa ottaa vakavasti ja vastata niihin, jos osaa. ’En tiedä’ on myös hyvä vastaus.

Koska lapsella on rajallisesti tietoa ja välineitä surun käsittelyyn, lapsi tarvitsee aikuisen apua. Aikuinen voi auttaa lasta sanoittamaan tunteita, sillä pienikin lapsi ymmärtää ja hahmottaa maailmaa kielen kautta.

Samasta syystä aikuisen ei tarvitse varoa näyttämästä omaa suruaan lapselle. Samalla voi selittää lapselle tunteitaan ja kertoa, etteivät surullisuus ja tunteet ole vaarallisia. Jos lapsi ei saa selitystä vanhemman reaktioille, se voi hätäännyttää.

Lapsi käsittelee surua eri tavalla kuin aikuinen. Okker kertoo, ettei esimerkiksi kevyt suhtautuminen suruun ole mitenkään tavatonta lapselle.

– Pienen lapsen suremisen kesto on lyhyempi kuin aikuisen. Surullisen hetken jälkeen lapsi saattaa olla yks kaks leikkimässä, ja se on ihan hyväkin.

Okker muistuttaa, että vanhempien on hyvä hyväksyä erilaiset tavat, joilla lapset surua lähestyvät.

Monenlaiset reaktiot kiukusta syyllisyyteen ja ahdistuksesta vetäytymiseen voivat kertoa surun käsittelystä. Okker kannustaa aikuisia puhumaan ja sanoittamaan tapahtumia, vaikka lapsi ei itse osallistuisikaan keskusteluihin. Sivustaseuraaminenkin opettaa paljon siitä, kuinka tunteita ilmaistaan.

Lapset purkavat usein tunteitaan toiminnallisuuden kautta, esimerkiksi hautajaisleikeillä päiväkotikavereiden kanssa tai piirtämällä kuolema-aiheita.

– Voi olla, että aihe pyörii lapsen mielessä ja tulee esiin leikin lomaan yllättävissäkin hetkissä. Silloin aikuinen voi mennä mukaan kysymään asiasta.

Sureminen saattaa alkaa vasta pitkänkin ajan päästä.

Kuuden ikävuoden tienoilla lapsen ymmärryksen kasvaessa kuoleman lopullisuus alkaa hahmottua eri tavalla kuin pienemmälle lapselle. Tuolloin aiempikin menetys saattaa nousta pintaan ja lapsi saattaa haluta käydä tapahtumia läpi uudelleen.

Kaiken kaikkiaan läheisen kuolema aiheuttaa lapsessa yleensä jonkinlaista turvattomuutta, Okker sanoo. Vanhempi voi vahvistaa turvallisuuden tunnetta tarjoamalla fyysistä läsnäoloa ja huolenpitoa. Ei ole tavatonta, että esimerkiksi aiemmin omassa huoneessaan nukkunut lapsi haluaa menetyksen jälkeen yöpyä vanhemman vieressä patjalla.

– Sellaista turvaa kannattaa tarjota.

Perheen vointiin menetyksen hetkellä vaikuttaa moni asia. Kuinka läheinen kuollut ihminen on ollut perheelle. Kuinka yllättävä kuolema on vai oliko siihen pystytty valmistautumaan?

Isovanhemman kuoleman lisäksi esimerkiksi lapsen oman vanhemman tai sisaruksen kuolema voi olla iso kriisi koko perheelle.

Shokkitilanteessa Okker kannustaa hakemaan kriisiapua oman kunnan kriisipäivystyksestä. Surujärjestöjen, kuten KÄPY – Lapsikuolemaperheet ry:n, tarjoama tuki on Okkerin mukaan auttanut monia.

– Lapsen vointi on suoraan sidoksissa vanhempaan. On tärkeää, että perheen aikuiset saavat tukea ja lapsen seurana olisi rauhallinen aikuinen, joka pystyy keskustelemaan lapsen kanssa ja huolehtimaan hänen perustarpeistaan.

Kaikissa tilanteissa on hyväksi, jos vanhempi pystyy keskustelemaan omista tunteistaan toisen aikuisen kanssa ja siten huolehtii omista voimavaroistaan.

Jos kuolema vaivaa lasta pitkään tai vaikuttaa kovasti arkeen, kannattaa ottaa yhteyttä esimerkiksi neuvolaan tai kouluterveydenhuoltoon. Päiväkoti ja koulu kannattaa pitää ajan tasalla perheen kohtaamasta surusta.

– Lisäksi MLL:n Vanhempainpuhelimeen ja chatiin voi ottaa yhteyttä, jos haluaa jutella esimerkiksi siitä, kuinka keskustella lapsen kanssa läheisen kuolemasta tai kuinka tukea lasta surussa, Okker muistuttaa.

Isopapan kuoleman jälkeen silloin 6-vuotiaan kuopuksemme oli vaikea nukahtaa iltaisin. Kuolema tuli mieleen ja hän kyseli hyvin konkreettisia asioita. Mitä tapahtuu kuoleman jälkeen ja mitä sitten tehdään? Mistä saa ruokaa? Mitä jos tulee jano?

Se oli aikuiselle kova paikka. Päädyin vastaamaan näin: Kuoleman jälkeen ollaan paikassa, jossa on kaikki mitä kuoleman jälkeen tarvitaan. Silloin on hyvä olla. Kukaan ei halua menettää läheistään, mutta kukaan ei myöskään voi elää aina. Läheistä voi ajatella niin paljon kuin haluaa, ja muistot voivat sillä tavalla olla lohtuna.

Näin sain lapsen konkreettiset pelot rauhoittumaan. Keskusteluja käytiin useampana iltana peräkkäin, mutta tällä päästiin asian ylitse.
Aija, jonka kuopus on nykyään 15-vuotias

Kun äitini kuoli, lapseni oli täyttämässä 3 vuotta. Äitini sairasti syöpää parin vuoden ajan, ja lapsi tiesi sairaudesta koko ajan. Vaikka mummi oli ja on tärkeä ja näkyvä hahmo lapselleni, eivät he arjessa olleet niin läheisiä. Mummi asui Oulussa ja me Tampereella.

Jos jotain hyvää tilanteesta kaivaa, ainakin meillä oli aikaa valmistautua kuolemaan ja siitä kertomiseen. Reflektoimme aihetta paljon puolison ja muiden isovanhempien kanssa. Päiväkotiin kerrottiin tilanteesta hyvissä ajoin.

Kun alkoi olla selvää, ettei mitään ole tehtävissä, kerroimme lapselle kuolemasta. Teimme tietoisen päätöksen, että emme puhu kierrellen tai kielikuvin vaan suoraan ja oikeilla sanoilla.

2-vuotias ei kuitenkaan täysin ole kartalla siitä, mitä tapahtuu. Vasta ihan hiljattain 5-vuotiaana lapsi itki mummin kuolemaa ensimmäistä kertaa. Tämä kävi ihan yhtäkkiä, ilman että olisimme puhuneet asiasta. Kuoleman ymmärtäminen on edelleen jatkuva prosessi ja yritämme auttaa siinä parhaamme mukaan.

Itselle tämä on ollut kauhean iso opettelun paikka omista tunteista puhumiseen. Olen silti yrittänyt mahdollisimman suoraan ilmaista, miltä minusta tuntuu, että mummi on kuollut, ja samalla viestiä, että täysin ok tuntea mitä tahansa.

Hautajaisiin emme ottaneet lasta mukaan, ja se oli hyvä päätös. Hautajaiset olivat niin rankka kokemus, ettei siinä olisi pystynyt huolehtimaan pienemmän ihmisen jaksamisesta.

Kesällä ennen kuolemaa mummi voi hetken paremmin ja vierailimme Oulussa koko perheellä. Se oli mahtava reissu. Kävimme nukketeatterissa ja lapsi ja mummi leikkivät kahluualtaassa takapihalla. Halusimme jättää lapselle tämän hyvän viimeisen muiston.
Arttu, 6-vuotiaan vanhempi

Juttu on julkaistu Lapsemme 4/2021 -lehdessä.