Liian iso riski?

Syntyvyys laskee jo seitsemättä vuotta peräkkäin. Miksi perheen perustaminen siirtyy tai jää monelta kokonaan? Miten kehitys voitaisiin kääntää?

Suomi on ollut korkean syntyvyyden maita Euroopassa. Vajaassa kymmenessä vuodessa tilanne on ratkaisevasti muuttunut, eikä laskeva trendi tunnu kääntyvän. Satavuotiaan Suomen historiassa ei ole koskaan syntynyt niin vähän lapsia kuin nyt. Lapsia syntyy saman verran kuin 1860-luvun nälkävuosina, jolloin maan asukasluku oli alle puolet nykyisestä. Mitä on tapahtunut?

– Isoin muutos on, että nuoret lykkäävät lasten hankintaa. Erityisen suurta lasku on ollut 20–34-vuotiailla, sanoo erikoistutkija Anneli Miettinen Väestöliitosta.

– Lisäksi entistä useamman ihanne on yksi lapsi. Kolmatta suunnittelee yhä harvempi.

Suurperheen sijaan yllättävän moni suunnittelee lapsettomaksi jäämistä. Osuus on aikaisemmin ollut 5–7 prosenttia, viimeisen, 2015 julkistetun lapsibarometrin mukaan se on lähes 13 prosenttia.

– En jaksa uskoa, että lapsettomuus olisi niin monen toive kuin se barometriaineistossa näyttäytyi. Lapsettomuusihanne voi olla taantuman aiheuttamaa, Miettinen pohtii.

Ihanteita siis sovitetaan olosuhteisiin, mietitään, kuinka monen lapsen kanssa voi järkevästi tulla toimeen. Ajatusta tukee, että työttömät, vähiten koulutetut ja pienituloiset ovat alentaneet käsitystään sopivasta lapsimäärästä enemmän kuin muut. Onko niin, että lapsiperhe-elämä ei enää ole kaikkien ulottuvilla?

– Köyhyys ei toistaiseksi ole este perheen perustamiselle. Mutta on kyllä olemassa ryhmä vähemmän koulutettuja naisia, jotka olisivat toivoneet useamman lapsen kuin ovat saaneet.

Hyvä tavoite olisi, että toivottu lapsiluku voisi toteutua kaikille taloustilanteesta riippumatta.

Vaikka talous vähitellen näyttää toipumisen merkkejä, syntyvyyden lasku jatkuu.

– Suurimpia syitä on epävarmuus työtilanteesta. Politiikka ja työmarkkinat vaikuttavat niin, että nuoret aikuiset eivät luota siihen, että oma paikka löytyy, Miettinen sanoo.

Huoli ei ole tuulesta temmattu, sillä nuorten aikuisten asema on heikentynyt työmarkkinoilla ja tulonjaossa. Nuorten köyhyys on kasvanut ja niin sanotusta Y-sukupolvesta eli 1980–1995 syntyneistä on tulossa ensimmäinen sukupolvi, jonka tulotaso jää edellistä heikommaksi.

Kun työnsaanti on epävarmaa, lapsen kanssa kotiin jääminen tuntuu liian suurelta riskiltä.

– Varsinkin koulutetut naiset miettivät, onko liian iso riski olla pitkään poissa töistä. Lyhyt jakso ei ole todellisuudessa riski, mutta pitkä perhevapaa kyllä näkyy palkkakehityksessä.

– Naiset ajattelevat paljon työn ja perheen yhteensovittamista, miehet eivät niinkään, Miettinen toteaa. Tuntuu, että miehet mieltävät sen edelleen ensisijaisesti naisen asiaksi.

Naisen asia pienen lapsen hoito on myös tilastojen mukaan. Suomessa valtaosan perhevapaista pitävät naiset. Vuonna 2016 äidit pitivät vanhempainpäivärahapäivistä 90,5 prosenttia ja isät 9,5 prosenttia. Lasten kotihoidon tuen saajista naisia on 93 prosenttia. Taustalla vaikuttavat palkkaerot. Se, jonka palkalla perhe tulee toimeen, jatkaa töissä ja pienempipalkkainen jää kotiin. Pidempiä isyysvapaita pitävät eniten hyvin koulutetut miehet, joiden puolisoillakin on korkea koulutus.

Koska kilpailu työpaikoista on kovaa, monet haluavat kouluttautua mahdollisimman paljon, jotta asema työmarkkinoilla varmistuisi.

– Ja edelleen meillä elää vahvasti ajatus, että ensin koulu ja sitten vasta lapset, Miettinen toteaa.

Harva opiskelija edes ajattelee lasten ja opintojen yhteensovittamista. Siihenkin suurin syy on talous. Jos opiskelija ryhtyy vanhemmaksi, toimeentulo on todella tiukkaa. Opintojen aikana perheellistymistä ei juurikaan tapahdu.

– Oppilaitoksissa ei myöskään huomioida eikä tueta lasten hankintaa opiskeluaikana, Miettinen sanoo.

Valmistumisen jälkeen on järkevää varmistaa työpaikka ennen kuin on vauvan vuoro. On siis luonnollista, että ensimmäistä kertaa äidiksi tulevat ovat aikaisempaa vanhempia, keskimäärin 29-vuotiaita.

– Synnytysiän nousu ei ole pelkästään huono asia, huomauttaa Anneli Miettinen.  Esimerkiksi stressinsieto on parempi kolmekymppisillä kuin nuoremmilla. Huono puoli on, että aikataulu on tiukka, sillä yli 35-vuotiaana on usein jo vaikeampi tulla raskaaksi. Sitä kautta voi käydä niin, että ei saakaan lapsia tai ei ainakaan sitä lapsimäärää kuin olisi toivonut.

Perheellistymisen esteenä voi olla myös sopivan kumppanin puute.

– Suurin osa suomalaisista on jossain elämänsä vaiheessa parisuhteessa, mutta suhteet eivät kestä tai suhde on lastenhankinnan kannalta väärään aikaan.

Biologinen kello onkin tuskastuttavan tuttu käsite monelle kolmekymppiselle sinkkunaiselle. Anneli Miettinen muistuttaa, että oikean kumppanin löytyminen on vielä enemmän ongelma lasta toivoville miehille. Nainen voi hankkia lapsen yksinkin, mutta mieheltä se ei onnistu.

Osa nuorista aikuisista pohtii asioita hyvin globaalisti, on huolissaan ympäristökysymyksistä ja ihmettelee, onko ylikuluttavassa länsimaassa edes järkevää tai oikeutettua hankkia lapsia.

Myös vanhemmuus ja siihen liittyvä vastuu voi pelottaa. Lapsiperhe-elämä kuvataan usein raskaana vaiheena, pahimmillaan sellaisena, josta häthätää selviytyy hengissä.

– Huoli omasta jaksamisesta tuntuu olevan iso kysymys nuorille aikuisille. Tässäkin on kaksi puolta: toisaalta on hienoa, että vanhemmuuteen suhtaudutaan vakavasti, toisaalta suhtautuminen on niin vakavaa, että vanhemmuus voi näyttää vuorelta, josta on vaikea selviytyä.

Vanhemmuuden vaativuus voi vaikuttaa myös yhden lapsen ihanteeseen.

– Kyllä se ajatus on tullut esiin, että ehkä me kahdestaan voimme yhdestä lapsesta selviytyä, mutta kahden kanssa voi jo olla vaikeaa, Miettinen vahvistaa.

Monen kolmikymppisen elämässä on myös paljon muita tärkeitä asioita kuten harrastukset tai aktiivinen sosiaalinen elämä. Varsinkin, jos kaveripiiri ei ole vielä samassa elämäntilanteessa, lapsi voi tuntua liiankin rajoittavalta. Joitakin epäilyttää, että elämänpiiri kutistuu koti-leikkipuisto-ostari-akselille, ja aikuisseuran puute alkaa tylsistyttää ja masentaa. Vaikka ajatus vauvasta tuntuisi ihanalta, käsitys pikkulapsiperheen arjesta ei houkuttele.

– Olisi hyvä saada levitettyä kuvaa, että muu elämä ei tuhoudu, vaikka saa lapsen, vaan lasten kanssa voi tehdä paljon asioita. Ylipäätään pitäisi tuoda enemmän esiin perhe-elämän hyviä puolia.

Toive lapsesta on hyvin henkilökohtainen asia, mutta syntyvyyden kehitys koskee koko yhteiskuntaa. Jos syntyvyys laskee, huoltosuhde eli työssäkäyvien määrä suhteessa eläkeläisiin ja muihin työelämän ulkopuolella oleviin heikkenee. Syntyvyydestä sietääkin olla huolissaan, sillä näillä näkymin eläkkeiden ja palvelujen maksajia on tulevaisuudessa liian vähän. Varsinkin, jos maahanmuutto halutaan edelleen pitää pienenä.

Lasten määrän vähenemisellä on muitakin vaikutuksia. Kun lasten osuus väestöstä pienenee, lasten asiat jäävät entistä enemmän marginaaliin ja ymmärrys lapsia ja lapsuutta kohtaan ohenee. Se on huono kehitys, koska ihmisen terveyden ja hyvinvoinnin perusta rakentuu lapsuudessa.

Päätös vauvan hankkimisesta on iso ja yksityinen ratkaisu ja siihen vaikuttavat niin monet tekijät, että yksioikoiset kehotukset ryhtyä synnytystalkoisiin eivät tuota tulosta, vaan suuttumusta.

Koska suurin syy syntyvyyden laskuun tuntuu olevan epävarmuus, osuvin lääke ongelmaan olisi vakaampi, lapsilähtöisempi perhepolitiikka.

Viime vuosina politiikka on toiminut toiseen suuntaan: julkisen talouden leikkaukset ovat kohdistuneet painotetusti nuoriin ikäluokkiin. Varhaiskasvatus, koulutus, opintotuki ja lapsilisä ovat olleet leikkauskohteita. Vuoden 2018 budjettiin on onneksi tulossa joitakin parannuksia lapsiperheiden etuuksiin, mutta kokonaiskuva on edelleen tempoileva, mikä vaikeuttaa tulevaisuuden suunnittelua.

Miettinen listaa keinoja, joilla nuorten aikuisten luottamusta ja turvallisuuden tunnetta voisi lisätä. Ensimmäinen asia on parantaa lapsiperheiden tukea ja palveluita. Myös työn ja perheen samoin kuin opiskelun ja perheen yhteensovittamista pitäisi helpottaa.

– Tarvitaan keinoja, jotka vaikuttavat siihen, että lasten hankkiminen ja hoitovastuun jakaminen ei olisi niin iso taloudellinen kysymys tai että raha ei ohjaisi niin paljon perheiden päätöksiä kuin nyt.

– Esimerkiksi vanhempainrahan tason nostaminen voisi auttaa. Ruotsissa, jossa samanlaista syntyvyyden alenemista ei ole nähty, vanhempainraha on 80 prosenttia palkasta. Sen lisäksi monet työnantajat maksavat hoitovapaan ajalta palkkaa.

Huoltajakorotuksen palauttaminen opintotukeen on tärkeä muutos. Anneli Miettinen pohtii myös asumisen kustannuksia ja kysyy, voisiko ajatella, että pikkulapsivaiheessa voisi saada lainanlyhennyksestä vapaita kuukausia.

– Tärkeää olisi, että perheen perustaminen ei olisi riski. Ja että se koettaisiin molempien vanhempien asiaksi. Tässä on paljon myös asenteissa muuttamista.

Asenneilmapiirin muokkaamista tuntuisi kaipaavan myös käsitys lapsista ja lasten kanssa jaetun arjen raskaudesta.  Selviytymistaistelun sijaan moni kokee lasten kasvattamisen antoisana ja vilpittömästi tuntee, että lasten syntymä on ollut parasta, mitä elämässä on tapahtunut.

Onnellisuuden ja merkityksellisyyden tunteen lisääminen ovat hyviä syitä muuttaa yhteiskuntaa niin, että nuorten aikuistenkin lapsihaaveet voivat toteutua. Samalla kohenee myös huoltosuhde.

– Kokonaistilanne yhteiskunnassa ja etenkin perheisiin kohdistetut heikennykset, listaa Elina Saarentaus oman käsityksensä syntyvyyden laskun syistä.

Elina on 31-vuotias, naimisissa ja yksivuotiaan Theon äiti. Juuri sitä ryhmää, johon odotukset syntyvyyden kääntämiseksi kohdistuvat.

– Moni miettii, onko varaa lapseen tai mikä on oikea hetki työtilanteen kannalta. Itsellänikin on ollut määräaikaisia työsuhteita ja aika paljon mietitytti, miten lapsi mahdollisesti vaikuttaa työnhakuun.

Elinan ja hänen miehensä suunnitelmat ratkaisi väliaikainen muutto ulkomaille.

– Se tuntui sopivalta hetkeltä kokeilla, tulisiko lapsi. Muuten asia olisi voinut siirtyä siihen asti, että olisin saanut vakituisen työpaikan.

Opiskeluaikana lapsen hankinta ei tuntunut ajankohtaiselta, koska aktiivinen urheiluharrastus vei paljon aikaa ja tuntui silloin tärkeämmältä. Lisäksi Elina kävi opiskelun ohessa töissä.

Nyt arkea eletään uudessa tilanteessa, silmin nähden onnellisena.

– Tietysti sosiaalinen tekeminen muuttuu. Omia menoja on karsiutunut ja ehkä pientä luopumisen tuskaakin on sen suhteen ollut, mutta meillä on onneksi hyvä verkosto, joten olen voinut esimerkiksi jatkaa harrastustani. Mutta aika aikaansa kutakin, nyt asiat priorisoi niin, että lapsi on ykkönen elämässä.

Elinalla on hyvät kokemukset lapsiperhearjesta. Monenlaista on voinut tehdä myös vauvan kanssa.

– Joskus on korkeintaan vähän työlästä, kun on paljon tavaraa mukana, muttei muuten vaikeaa. Toki riippuu myös lapsesta ja siitä millainen päivä hänellä sattuu olemaan, mitä milloinkin tehdään. Joskus on parempi vaan vaunutella ulkona.

Nyt Elina on palaamassa töihin.

– Vähän jännittää, miten kaikki lähtee toimimaan, mutta onneksi on vanha tuttu työnantaja, jonka kanssa on sovittu lyhyemmästä työajasta ensimmäisen kuukauden ajan. On ihan turvallinen mieli aloittaa. Tilanne olisi toinen, jos menisi uutena työntekijänä lunastamaan paikkaansa.

Työtilanne vaikuttaa myös perheen kasvattamisen ajankohtaan.

– Määräaikainen työsuhde aiheuttaa sen, että ei ole mielessä kovin nopeasti hankkia toista lasta, vaan tuntuu paremmalta olla jonkin aikaa työelämässä. Useamman vuoden katkos voisi vaikeuttaa etenemistä. Ainakin ne alat, joilla kilpailu työpaikoista on kovaa, asiaa joutuu miettimään.

Elina toivoisi, että päätöksenteossa ajateltaisiin pidemmällä tähtäimellä ja nähtäisiin päätösten vaikutukset.

– Lapsiperheiden tuesta leikkaaminen tai varhaiskasvatuksen rajaaminen ovat vääriä säästökohteita. Syntyvyyden laskuhan vain pahentaa eläkepommia.

• vakaampaa perhepolitiikkaa: lisätä ennustettavuutta ja pitkäjänteisyyttä
• lopettaa perheisiin kohdistuvat leikkaukset
• parantaa nuorten aikuisten työllistymistä
• helpottaa työn ja perheen sekä opiskelun ja perheen yhteensovittamista
• vahvistaa perheiden tukea, varmistaa riittävä toimeentulo ja palvelut, erityisesti laadukas varhais- kasvatus
• tukea tasavertaista vanhemmuutta
• lisätä lapsuuden merkityksen ymmärrystä
• vahvistaa lapsiystävällisyyttä ja eriikäisten yhdessäoloa

Artikkeli on julkaistu Lapsemme 3/2017 -lehdessä.

Liisa Partio

Entinen viestintä- ja varainhankintajohtaja

Erja Laakkonen / Vastavalo

Valokuvaaja