Lapsi kertoo, kun aikuinen osaa kysyä

Lastensuojelua kehittävässä Salapoliisitoiminnassa lapsi on asiantuntija: hän auttaa käsinukke-Mäyrää vaikeassa tilanteessa. Kuunteleva aikuinen on oppijan roolissa.

En mä muista, vastaa lapsi, kun häneltä kysyy, miten päiväkodissa tai koulussa meni. Aikuinen voi siitä tehdä päätelmän, että lapsi ei oikeasti muista tai että hän ei ainakaan osaa sanoittaa päivään liittyneitä tunteita.

Mutta onko niin?

Valtakunnallisessa lastensuojelujärjestö Pesäpuussa alettiin kymmenisen vuotta sitten pohtia, miten lasten ja nuorten kokemuksiin päästäisiin aidosti kiinni. Tavoitteena oli saada heidän äänensä kuulumaan paremmin lastensuojelussa.

Nopeasti kävi ilmi, että tyypillisen ”en mä muista” -vastauksen takana on yleensä aikuisen huono kysymys tai puutteellinen tilannetaju.

– Jos tilanne on otollinen, lasten valmius puhua on usein ääretön, toteaa Pesäpuun kehittämispäällikkö Sari-Anne Paaso.

Hän tietää tämän kokemuksesta.

Viimeiset kuusi vuotta Pesäpuussa on nimittäin testattu ja kehitetty Salapoliisitoimintaa, jossa 6–10-vuotiaat lapset neuvovat käsinukke-Mäyrää löytämään apua elämänsä pulmatilanteisiin.

Ja lapsethan neuvovat, vaikeita aiheita kaihtamatta.

– Mäyrä on ollut se avain, joka innostaa lapset puhumaan tunteistaan. Asiantuntijarooliin päästessään he käyttävät hyödyksi omia kokemuksiaan, Paaso selittää.

Menetelmän voima on siinä, että se sopii paitsi lastensuojeluun myös koululuokkaan tai kotisohvalle.

Salapoliisipäivän alussa Mäyrä kertoo tarinansa. Koska salapoliisit ovat perhehoidossa olevia sijoitettuja lapsia, Mäyrän tilanne on samanlainen. Hänellä on asiasta monia kysymyksiä.

– Samaistuessaan Mäyrään lapselle tulee heti sellainen olo, että hän tietää, mistä puhutaan, Sari-Anne Paaso sanoo.

Toiminnan peruslähtökohta on, että sen täytyy olla lapsille kivaa. Niinpä Salapoliisipäivässä ulkoillaan, syödään, rakennetaan ja leikitään juttelun ohessa. Sinne saa jokainen lapsi ottaa mukaan valitsemansa aikuisen, jotta olo olisi turvallinen.

Päivän teemaan johdattelevista salapoliisirasteista on tehty lapsille kiinnostavia. Tehtävänä voi olla vaikkapa kertoa Mäyrälle, mikä on sosiaalityöntekijä, tai rakentaa Mäyrälle ikävänhelpotuskone.

– Kun lapsi auttaa Mäyrää, hän auttaa samalla aikuisia ymmärtämään tunteitaan paremmin ja tekee näin vaikuttamistyötä, Paaso toteaa.

Palaute on ollut erinomaista. Pesäpuun vetämien päivien jälkeen lapset ovat kertoneet, miten tärkeää Mäyrän auttaminen oli ja miten hyvältä tuntui kertoa omista kokemuksista. He ovat vaikuttuneita siitä, että aikuiset haluavat ottaa heidän ajatuksistaan onkeensa.

– Haasteena on, että lasten kokemukset oikeasti välitetään eteenpäin eikä toiminta jää kivaksi puuhasteluksi. Siitä meidän pitää huolehtia.

Pesäpuu laatiikin jatkuvasti materiaaleja, joissa lasten näkemyksiä tuodaan lastensuojelun piirissä toimivien aikuisten tietoon. Esimerkiksi turvallisuutta käsittelevä lehtinen on otsikoitu osuvasti: ”Kun on turvallinen olo, niin on pirteä ja iloinen”. Kommentti on suoraan lapsen suusta.

Salapoliisipäivien antia on käytetty myös laadittaessa Salapoliisi Mäyrän käsikirjaa (Pesäpuu 2016), jonka avulla muutkin sijaisperheissä elävät lapset pääsevät käsittelemään tilannettaan.

Hiljaa oleminen on yksi niistä asioista, joita pesäpuulaiset ovat salapoliisivuosien aikana oppineet.

– Kun lasta kuuntelee, oma suu pitää osata tukkia eikä liikaa saa tulkita, Sari-Anne Paaso tarkentaa.

Aito kuunteleminen kuulostaa yksinkertaiselta mutta on itse asiassa vaativaa. Se kysyy aikuiselta nöyryyttä.

– Pitää osoittaa lapselle haluavansa aidosti oppia, miten tämä ajattelee. Se tarkoittaa sitä, että emme kuvittele tietävämme vastauksia valmiiksi.

Aikuisen pitää myös malttaa päästää irti omasta kontrollintarpeestaan. Salapoliisipäivässä käy toisinaan niin, joku lapsista alkaa tehdä jotakin aivan muuta kuin tehtäväksi on annettu: kun pitäisi rakentaa ikävänhelpotuskonetta, hän ryhtyykin kasaamaan kotia Pet Shop -hahmolle. Tällaiselle pitää pesäpuulaisten mielestä antaa tilaa.

– Jos lasta kuuntelee rauhassa, kaikelle voi löytyä jokin logiikka. Ehkä ikävän ajatteleminen tuntuu siinä hetkessä liian vaikealta. Usein käy niinkin, että lapsi päätyy yhteiseen teemaan omaa kauttaan, Paaso toteaa.

Mitä lapset sitten kertovat, kun kokevat tulevansa kuulluiksi?

Sari-Anne Paason työhuoneessa on kehystettynä erään lapsen piirtämä kuva. Se on otsikoitu: ”Opetuslaatikko aikuisille”. Piirrokseen on kuvattu lapsesta huolehtiva aikuinen ja lapsen hylkäävä aikuinen. Huolehtiva aikuinen sanoo lapselle: ”Oot ihana!” ja teksti kertoo, että lapsi näkee hyviä unia. Hylkäävä aikuinen katsoo pois ja nauraa, kun lapsi kutsuu äitiä. Teksti kertoo, että ”jos hylkää lapsen, näkee lapsi painajaisia”.

Piirros on yhden Salapoliisipäivän tuotoksia.

Ammattilaisen on yllättänyt se, miten paljon lapset kaipaavat turvallista oloa: sitä, että on aikuinen, joka huolehtii ja jonka luokse saa mennä, kun pelottaa.

– Silloin voi mennä nukkumaan rauhassa ja pystyy keskittymään arjen asioihin, Paaso summaa lapsilta oppimaansa.

Myös kavereiden tärkeys tulee usein ilmi. Heidän kanssaan leikkiminen helpottaa lasten mukaan ikävää.

– Nämä samat teemat toistuvat jatkuvasti: koti, kaverit, turvallisuus.

Kotioloissa voi soveltaa monia Salapoliisitoiminnan menetelmiä. Yksi hyvä keino on Sari-Anne Paason mielestä sadutus. Siinä lapsen kertoma tarina kirjoitetaan muistiin sellaisenaan, korjaamatta, ja sitten luetaan lapselle ääneen.

– Sen avulla voi pohtia vaikka sitä, millainen koulupäivä oli.

Arjen keskellä on myös hyvä muistaa yksi tärkeä asia, joka on Salapoliisitoiminnassakin aina mukana. Se on lasten ihastelu ja kehuminen.

– Pidämme jokaista taitavana salapoliisina ja meille hyvänä opettajana, vaikka hän ei puhuisi mitään. Jos lähdemme siitä, että haluamme lapselta vain tietoa, hän aistii sen ja sulkee suunsa, Paaso toteaa.

Aikuinen: Mikäs tää on? Tää on hieno juttu.
Elias: Se on virtatöpseli ja täähän voi olla virtajohto.
Aikuinen: Kuka tästä saa virtaa?
Elias: Puhelin, siit voi pelata.
Aikuinen: Aa, pelata. Auttaakse se sitten?
Elias: Joo.

Aikuinen: Kertokaa miten tää toimii? Täällä on hienoja nappuloita, mitä näistä…?
Olivia: Ne on sellasia nappuloita, kun täällä on ovi sinne sisälle, sit täältä painellaan tämä on sellanen et täältäkin tulee niinku semmonen kun tähän laittaa pään niinku tällein ni sit tulee sellaset öö ystävyydenvoimat.
Niilo: Tehään sille (Mäyrälle), tehään sille sellainen kaveri tänne.
Aikuinen: Mitäs ominaisuuksia siinä sun koneessa nyt on?
Niilo: Siellä on sisällä sille ystävä tai joku kiva.
Aikuinen: Niin siellä sisällä on ystävä, niin ei oo ikävä.

Lapset selittivät rakentamiensa ikävänhelpotuskoneiden toimintaa Salapoliisipäivässä vuonna 2016. Lainaukset ovat Pesäpuun julkaisusta ”Sydämessä voi tuntuu ikävä, kun on yksinäistä” – Sijaisperheissä asuvien lasten ajatuksia ikävästä (2018).

Artikkeli on julkaistu Lapsemme 4/2018 -lehdessä.