Kuohuva murrosikä

Mitä tehdä, kun kodin rakkaus ja rajat eivät riitä? Murrosikä voi joskus olla niin raju, että nuori tarvitsee perheen ulkopuolista apua.

Kotona ovet paukkuvat ja yhteisesti sovitut säännöt rikotaan toistuvasti. Nuori ei noudata kotiintuloaikoja, hän saattaa ottaa jopa hatkat. Wilmaan tulee kerta toisensa jälkeen merkintöjä lintsaamisesta. Nuori voi myös tulla päihtyneenä kotiin.

Vanhemmasta tilanne voi olla huolestuttava. Mitä tehdä, kun rajat eivät tunnu enää riittävän? Mistä johtuu, että nuori on jatkuvasti ärtyisä tai vihainen?

Tavallisesti kyse on normaalista murrosiästä, joka toisilla lapsilla on rajumpi kuin toisilla. Joskus nuori tarvitsee perheen ulkopuolista apua.

– Hälytysvyöhykkeellä ollaan silloin, jos vanhempi ei saa lapseensa yhteyttä vakavistakaan asioista keskusteltaessa ja nuorella alkaa olla ongelmia useammalla elämänalueella. Koulu ei suju, kavereiden kanssa tai heistä huolimatta joutuu ongelmiin ja perhesuhteet alkavat rakoilla pahasti rajojen ylittyessä. Valppaana on oltava myös silloin, jos nuoren mielialassa tapahtuu selkeitä muutoksia tai nuoren kuohuntaan liittyy huomattavasti ahdistuneisuutta, sanoo HUS:in nuorisopsykiatrian avohoidon psykologi ja nuorisopsykoterapeutti Matti Pesola.

Ei kuitenkaan ole helppoa saada selville, mikä nuoren käytöksessä on normaalia murrosikää, mikä ei. Esimerkiksi ärtyneisyys ja vihaisuus ovat murrosiässä tavallista. Etenkin jatkuvina mielialoina ne voivat olla myös merkki masennuksesta.

Kun ärtyneisyyteen liittyy mielihyvän menetys, jatkuvasti madaltunut mieliala ja useammille viikoille venyvä mielenkiinnon puute asioihin, joista nuori on aiemmin nauttinut, kyse voi olla masennuksesta.

Tilanteen tulkitsemista vaikeuttaa sekin, että masentunut nuori voi olla aika ajoin energinen. Paras tapa edetä asiassa on ottaa asia puheeksi rauhallisessa ilmapiirissä ilman syyttämistä ja tuomitsemista.

– On tärkeää sanoa, että vanhempana ymmärtää sen, ettei nuori välttämättä toimi vastoin sovittuja asioita vain siksi, että haluaisi hankaluuksia, vaan että käytöksen taustalla voi olla ehkä se, että mikään ei tunnu hyvältä. Nuorelta kannattaa kysyä, onko niin ollut jo kauan, ja kertoa, että asialle voi tehdä jotain, Pesola kertoo.

Vanhemman olisi tärkeää pitää matala kynnys ulkopuolisen avun hakemiseen. Jos esimerkiksi mielenterveyteen liittyviin asioihin ei saa kotona vastausta, voi koulupsykologi, -kuraattori tai -terveydenhoitaja auttaa eteenpäin.

Vaikkei siltä ulospäin näyttäisikään, nuorta auttaa se, että hän kokee vanhempansa haluavan ymmärtää juuri häntä ja että oma vanhempi on käytettävissä ja luotettava.

Nuorilla ulospäin näyttäytyvä samankaltainen käyttäytyminen voi johtua eri asioista. Mitään keittokirjamaisia kaikkiin tilanteisiin sopivia toimintaohjeita ei siis ole olemassa. Joku nuori kokee olevansa liian riippuvainen vanhemmistaan ja pyrkii sen takia saamaan heihin välimatkaa tempoilevalla käytöksellään. Toinen nuori taas on sisäisesti turvaton ja toistaa ongelmakäyttäytymistä saadakseen oikeutetulle vihalleen näyttämön.

– Nuoruus on elämänvaihe, jossa vanhempien tehtävänä on olla myös vihan kohteena. Vanhemman pitäisi olla turvallinen malli siitä, että myös vaikeita tunteita voi sietää. Nuoren voi tavoittaa paremmin silloin, kun kertoo hänelle, mitä tunteita huono käytös itsessä herättää, kuin yrittää sivistää siitä, mikä olisi sopivaa.

Keskusteleminen nuoren kanssa ei välttämättä ole helppoa, jos vanhemmilla ei ole keskustelumallia omasta lapsuudenkodistaan. Paras tapa rakentaa nuoreen yhteyttä on selittää ja perustella asioita kiihkottomasti. Tärkeää on painottaa sitä, että vanhempi ei voi antaa lapsensa vahingoittaa itseään, koska se olisi laiminlyöntiä tai hylkäämistä. On myös hyvä myöntää lapselleen se, että vanhempi itsekin on inhimillinen ja epätäydellinen.

Vanhemmuuteen liittyy paradoksaalisia vaatimuksia. Pitäisi olla ymmärtävä ja joustava ja perustella rauhallisesti. Toisaalta on oltava selkeä ja jämäkkä auktoriteetti, jonka kanssa voi olla aidosti eri mieltä.

– Rajojen asettajan rooli nähdään usein turhan jäykästi. Kun vanhempi uskaltaa avata omaa sydäntään ja lähestyä myös keinottomana ja neuvottomana nuorta, nuori voi itsekin paljastaa jotain aidompaa sisältään kuin vain vastustavan kuorikerroksen, Pesola sanoo.

– Nuoren pitäisi ymmärtää se, että jos ei ole vanhempien luottamusta, ei ole myöskään vapauksia. Pelkkä rankaiseminen ei yleensä johda mihinkään, jos se ei yhdisty keskusteluun ja tunneyhteyden saamiseen nuoren kanssa.

Se, kuinka tiukat tai löysät rajat omalle lapselleen asettaa, lähtee nuoren kyvystä ottaa vastuuta valinnoistaan. Myös nuoren kaveripiiri vaikuttaa tilanteeseen. Jos vanhempi ei luota kumpaankaan, rajat pitäisi olla tiiviit. Vanhempi voi myös pohtia sitä, miksi nuori päätyi kokeilemaan jotain kiellettyä ja uskooko hän, että kokeilu loppuu.

Rajoja asettaessaan vanhemman olisi tärkeää osoittaa nuorelleen maltillisesti, että hän ymmärtää nuoren tarpeen liittyä omanikäisiin kokeilemalla asioita, joita muutkin kokeilevat. Samalla pitää sanoa selkeästi, että hän ei hyväksy tiettyjä asioita alaikäiseltä.

On hyvä muistaa, että nuoren vastuullisuus on usein parhaimmillaankin paljon vastuuttomampaa kuin aikuisten. Nuori ei myös useinkaan suoraan ”tiedä” eikä varsinkaan osaa selittää syytä käytökseensä.

Jos nuori ei kunnioita vanhempiensa asettamia rajoja ja esimerkiksi lintsaaminen ja päihteidenkäyttö jatkuvat, käyttäytymisen taustalla olevien syiden selvittämiseksi yhteydenotto koulun oppilashuoltohenkilöstöön on paikallaan.

Jos lintsaavalla nuorella on kavereita, lintsaaminen johtuu yleensä sitä, että on palkitsevampaa saada suosiota ja huomiota rikkomalla odotuksia ja normeja kuin esimerkiksi opiskelemalla, jossa onnistuminen edellyttää vaivannäköä. Oman pystyvyyden mittariksi asetetaankin se, että uskaltaa kapinoida ja määritellä itse sääntöjä. Jos lintsaamiseen liittyy kaverisuhteiden puute, oppilashuoltohenkilöstön kanssa pitää selvitellä, tarvitseeko nuori nuorisopsykiatrista erityisosaamista.

Jos jatkuva huoli painaa ja mitkään rajoitukset eivät pidä, apua voi kysyä myös lastensuojelusta. Suurin osa lastensuojelun toiminnasta on vapaaehtoista tukea juurin tämänkaltaisten tilanteiden hallintaan.

– Vanhemman ja ammattilaisten yhdessä asettamat rajat viestittävät nuorelle sitä, että vanhempi on tosissaan: – Välitän sinusta niin paljon, etten anna sinun toimia itseäsi vaarantaen, Pesola muistuttaa.

Kuohuva murrosikä vie perheessä paljon energiaa. Vielä enemmän se vie voimia, jos lapsella on lisäksi mielenterveyshäiriöihin liittyviä oireita. Tällöin vanhemman voi olla vaikeaa erottaa, mikä johtuu ikäkaudesta, mikä mielenterveysongelmista. On kuitenkin tärkeää muistaa, että silloinkin vanhemman tehtävä on olla vanhempi eli kasvattaja. Sairauksia hoitavat alan ammattilaiset. Jaksaakseen vanhemman pitää huolehtia itsestään.

– Vanhemmalle itselleen hyvää tekevät asiat ovat tärkeitä, oikeastaan välttämättömiä. Niihin olisi löydettävä aikaa ja energiaa, Pesola sanoo.

Murrosikäiselle nuorelle olisi kohtuuton rangaistus, jos hän joutuisi tuntemaan syyllisyyttä vielä siitäkin, että hän vie vanhemmalta mahdollisuuden tehdä kivoja asioita. Vanhemman uhrautuminen ja marttyyrimainen nuoren vahtiminen näännyttävät koko perheen eivätkä edistä mitään. Itselleen voi ottaa lomaa stressaavasta tilanteesta esimerkiksi siten, että vuorottelee toisen vanhemman, sukulaisen tai muun tukiverkoston kanssa.

– Myös sisarukset tarvitsevat vapaata kireästä kodista. Heidän kanssaan olisi tärkeä puhua, mitä tunteita kuohuvaa murrosikää käyvän sisaruksen toiminta herättää ja mitä he toivovat vanhemmiltaan kokeakseen olevansa tasavertaisia perheenjäseniä.

Vanhemman jaksamista voivat helpottaa myös esimerkiksi lapsen kaverien vanhemmat, joiden kanssa jakaa asioita. On hyvä muistaa, että nuori etsii vastinkappaleita, toisia nuoria, joiden kanssa voi samastua repaleisuuteen, kapinaan tai kuvitelmiin suuresta itsenäisyydestä ja päätösvallasta.

– Kapinoimisesta katoaa kovasti hohto, jos vanhemmat pitävätkin yhteyttä ja muistuttavat olemassaolostaan verkostona. Perheen sisäinen asia on kuitenkin asettaa kotiintuloaikoja ja reagoida, jos nuori ei toimi luottamuksen arvoisesti, Pesola sanoo.

Artikkeli on julkaistu Lapsemme 1/2018 -lehdessä.