Koulussa kaukana

Omillaan asuvalta nuorelta vaaditaan kypsyyttä ja kykyä huolehtia arjestaan. Vanhempien on tärkeää olla kuulolla nuoren elämästä hyvinä ja huonoina hetkinä. 

Valtaosa suomalaisista lukiolaisista ja ammattikoululaisista asuu kotonaan vanhempiensa luona. On myös nuoria, jotka asuvat ja opiskelevat toisella paikkakunnalla kaukana kotoa. Osa heistä haluaa elää omillaan tai käydä esimerkiksi erikoislukiota.

Osa taas muuttaa kotoaan pakosta, koska kotikunnassa ei ole lukiota eikä ammattikoulua. Näiden nuorten osuus kasvanee tulevaisuudessa, kun maaseudun pienissä pitäjissä väki vanhenee ja vähenee, eikä kuntien raha riitä nuorten kouluttamiseen.

Myös valtio haluaa keskittää toisen asteen opetusta kaupunkeihin ja kuntakeskuksiin.

Pohjois-Karjalassa Ilomantsin lukioon tulee opiskelijoita kymmenien kilometrien päästä Tuupovaarasta ja Enosta. Osa jaksaa matkata päivittäin kodin ja koulun väliä, osa taas asettuu asumaan lukion asuntolaan. Viime keväänä asuntolassa asui muutama nuori, joista osalla oli oma huone.

– Asuntolassa nuoret elävät puoliomillaan. Asuminen on heille maksutonta, eikä heidän tarvitse huolehtia vuokrasta, sähkösopimuksesta tai kotivakuutuksesta. Nuoret myös haetaan kunnan kyydillä maanantaiaamuisin kouluun ja palautetaan perjantai-iltapäivisin kotiin, kertoo lukion rehtori Päivi Nenonen.

Viikolla nuoret syövät lounaan koulussa, josta he voivat edullisesti tilata myös valmiin päivällisen sekä aamu- ja iltapalatarpeet. Useimmiten he kuitenkin hoitavat ruokailunsa itse.

Arki-iltaisin asuntolanhoitaja myös valvoo, että nuoret huolehtivat asuntolan siisteydestä.

– Nuorten on kyettävä huolehtimaan omista asioistaan, kuten hygieniasta, siivouksesta, pyykistä ja riittävästä unesta. Osa nuorista pärjää loistavasti, osa tarvitsee tukea. Joskus rehtorinkin on näytettävä mallia, miten astiat tiskataan, Nenonen kertoo.

Asuntolan nuoret viettävät viikonloput vanhempiensa luona, joten he harvoin ehtivät potea koti-ikävää. Vanhemmat saattavat myös kyläillä nuorten luona keskellä viikkoa, kun he käyvät Ilomantsissa asioillaan.

Nuorilla on myös seuraa toisistaan. – Asuntola on yhteisö, jossa keitellään kahvia, tehdään pizzaa ja harrastetaan teatteria. Nuorten on myös helpompi tavata toisiaan asuntolassa kuin pitkän matkan päässä kotona, Päivi Nenonen kertoo.

Hän kuitenkin muistuttaa, että vanhemmat eivät saa jättää pärjäävääkään nuorta yksin.

– Vanhempien ei tule liiaksi luottaa nuoren kykyyn huolehtia asioistaan eikä vastuuttaa tehtävistä, joihin hän ei kykene. On myös tunnustettava, että kaikista nuorista ei ole asumaan omillaan, vaan osa palaa kesken koulun kotiin.

Ilomantsin lukio on Suomessa erityinen, sillä laki ei velvoita kuntia huolehtimaan lukiolaisten asuntolapalveluista. Yleistä on, että nuoret majoittuvat opiskelupaikkakunnalla sukulaisten tai tuttavien luokse, jolloin heillä on aikuista seuraa ja tukea.

Vanhemmat voivat myös vuokrata asunnon. Usein se tarkoittaa, että nuoren on selviydyttävä omillaan.

Käytännön taitojen lisäksi omillaan asuminen vaatii nuorelta henkisiä valmiuksia, sanoo Mannerheimin Lastensuojeluliiton auttavien puhelinten päällikkö Tatjana Pajamäki.

– Nuorella on oltava kypsyyttä ja kykyä hallita elämäänsä, suunnitella arkeaan ja sietää yksinäisyyttä. Hänen on kyettävä toimimaan hätätilanteissa. Opiskelumotivaation on myös oltava korkea.

Pajamäen mielestä 15–16-vuotiasta nuorta ei voi kuitenkaan vastuuttaa oman arkensa hallinnasta. Nuoren kasvu ja kehitys ovat vielä pitkään kesken. – Nuoren tulisi voida elää aikuisten kanssa ja keskittyä koulutyöhön ja harrastuksiin, Pajamäki sanoo.

Nuoren poismuuttoon kannattaa valmistua hyvissä ajoin. Tatjana Pajamäki kehottaa vanhempia kyselemään nuorta huolettavista asioista.

On myös pohdittava, onko nuoresta lainkaan lähtemään toiselle paikkakunnalle. Tarvittaessa on tarjottava muita vaihtoehtoja, kuten päivittäistä koulukyytiä tai etäopiskelua.

– Yhdessä voi suunnitella päivärytmiä, ruokailua ja harrastuksia uudessa ympäristössä. Sähköiseen kalenteriin voi kirjata arkea pysäyttäviä etappeja, kuten yhteiset tapaamiset ja muut menot. Samalla voi ottaa selvää nuoren lähiyhteisöstä ja mahdollisesta luotettavasta naapurista.

On myös hyvä selvitellä toisten nuorten ja vanhempien kokemuksia ja pyytää heiltä vinkkejä hyvistä käytänteistä ja tukimahdollisuuksista, Pajamäki sanoo.

Yhteys ei saa katketa, vaikka nuori asuu kaukana kotoa. On tärkeää kysellä ja kertoa säännöllisesti kuulumisia.

– Nuorella on oltava mahdollisuus kertoa myös huolistaan. Hän on voinut lähteä opiskelemaan erittäin motivoituneena, mutta arki ei ole vastannut odotuksia. Hänen voi olla vaikea myöntää, että ei pärjää, Pajamäki sanoo.

Vanhempien on hyvä muistuttaa nuorta, että aina ei tarvitse pärjätä. Ainakaan hänen ei tarvitse salata vanhemmiltaan huonoa oloa. Pajamäki korostaakin, että nuori tarvitsee tuekseen aikuisen, joka ottaa vastaan perustunteita, kuten ärtymystä ja väsymystä.

– Nuoren tulee tietää, että vanhemmalle saa jakaa ja purkaa kaikenlaisia tunteita.

Toisaalta vanhempien ei tule pelästyä nuoren ensimmäistä koti-ikävää tai ahdistusta.

– Nuorelle voi kertoa, että mielialat liikkuvat usein aalloissa. Vaikean hetken jälkeen asiat voivat olla taas hyvin, Pajamäki sanoo.

Perhettä ja ystäviä arvostaa eri tavalla, kun asuu kaukana ja näkee heitä vain harvoin.

Lotta Tommola,19, tiesi jo varhain, että hän muuttaa omilleen heti, kun se vain on mahdollista.

Tilaisuus koitti kaksi vuotta sitten syksyllä, kun hän siirsi ensimmäisen lukiovuotensa jälkeen osoitteensa Kouvolasta Helsinkiin. Kallion kaupunginosasta vapautui tuttavan asunto, ja läheisestä lukiosta järjestyi opiskelupaikka.

– Kouvolassa ei ollut mitään vikaa. Halusin vain vaihtaa maisemaa ja haistella uusia tuulia.

Kouvolassa koulukaverit ihmettelivät Tommolan lähtöpäätöstä, vanhemmat eivät. He tiesivät, että tytär oli omatoiminen ja huolehti koulutehtävistään itsenäisesti.

– Äiti kannusti tekemään ratkaisun, joka tekee minut onnelliseksi.

Muuttoa edeltävän kesän Tommola teki töitä kuten koko lukioajan Helsingissä.

– Elätin itseni omilla tuloillani. Pahassa paikassa vanhemmat olisivat varmasti auttaneet, mutta halusin pärjätä omillani, koska olin päättänyt lähteä kokeilemaan siipiäni.

Avoin mieli ja reipas asenne auttoivat tutustumaan uusiin kavereihin. Asettumista nopeutti myös poikaystävä, joka seurasi muutaman kuukauden kuluttua Kouvolasta Helsinkiin. Opettajatkin kyselivät kuulumisia.

– Sain koulusta hyvän tuen, Tommola kertoo.

Tommola oli tottunut laittamaan ruokaa, siivoamaan ja pyykkäämään. Nyt kotitöistä oli huolehdittava koulun ohessa, kun vanhempien luona ne olivat enimmäkseen äidin vastuulla.

– Tiesin sen etukäteen ja olin valmis tekemään uhrauksia. Nautin omasta rauhasta ja siitä, että saan laittaa omaa kotia.

Lukioaikana Tommola kävi harvakseltaan Kouvolassa vanhempiensa ja sisarustensa luona. Vierailut olivat sitäkin mieluisampia.

– Perhettä ja ystäviä arvostaa eri tavalla, kun asuu kaukana ja näkee heitä vain harvoin.

Muutoin perhe soitteli ja viestitteli yhteisessä WhatsApp-ryhmässä.

– Joskus useammin, joskus harvemmin. Ihan miten kukin kiireiltään ehti.

Tommola valmistui viime keväänä ylioppilaaksi. Hän ei aio palata Kouvolaan vaan tekee töitä ja pohtii opintoja Helsingissä.

– Ulkomaille lähtökin on mahdollista, hän sanoo.

Artikkeli on julkaistu Lapsemme 3/2017 -lehdessä.