Koulu-uupumus voi sairastuttaa – Ainolla se johti syömishäiriöön

Koulu-uupumus voi näkyä ainakin väsymyksenä, opintojen merkityksen vähentymisenä ja riittämättömyyden tunteena. Ainolla uupumus oli niin kova, että hän sairastui syömishäiriöön. 

Kun Aino kävi kuudetta luokkaa, Minna-äiti huolestui tyttärensä jaksamisesta. Erityisesti kaksi tapahtumaa kuudennen luokan lopulla kiinnitti hänen huomionsa.

Ensin Aino itki sitä, että hänellä ei ole kansallisen tason saavutuksia. Ainolla on kaksi reilusti vanhempaa sisarusta, joille oli kerääntynyt erilaisia saavutuksia erikoislukiossa. Aino oli kuitenkin vasta pyrkimässä peruskoulun yläluokille.

Toisella kertaa Aino purskahti itkuun, kun kuuli, että pääsi haluamaansa kouluun haluamalleen erikoisluokalle. – Siitä tajusin, että hänellä oli ollut ihan valtavat paineet, Minna kertoo.

Minnan mielestä paineisiin ei ollut mitään syytä, koska oli ihan selvää, että Aino pääsisi minne halusi. Aino on aina ollut luokkansa paras tai parhaiden joukossa.

Paineet olivat kuitenkin niin kovat, että Aino uupui pahasti ja hänelle kehittyi syömishäiriö. Tässä jutussa Minna kertoo nyt 16-vuotiaan tyttärensä uupumisesta muutetuilla nimillä aiheen arkaluonteisuuden vuoksi.

Siirtymä peruskoulun yläluokille on vaihe, jossa voi alkaa tulla ensimmäisiä merkkejä koulu-uupumuksesta, sanoo kasvatustieteen professori Katariina Salmela-Aro Helsingin yliopistosta.

– Alakoulussa on harvemmin ihan uupumusta, Salmela-Aro sanoo.

Tosin hän huomauttaa, että asiaa ei ole kovin paljoa tutkittu alakoulun kontekstissa. Yleisesti kehitys menee Salmela-Aron mukaan kuitenkin niin, että kun lapset aloittavat koulunkäynnin, heidän kouluintonsa on huipussaan. Into alkaa pikkuhiljaa laskea, ja se voi antaa tilaa uupumukselle yläluokille siirryttäessä.

Kehityskulkuja on kuitenkin monenlaisia. Salmela-Aro toteaa, että nuori voi olla vaarassa uupua myös, jos on hyvin innostunut ja samalla hyvin stressaantunut.

Vuoden 2019 kouluterveyskyselyn mukaan jo reilusti yli 15 prosenttia kahdeksas- ja yhdeksäsluokkalaisista sekä lukion ensimmäisen ja toisen vuoden opiskelijoista tuntee koulu-uupumusta. Määrä on kasvanut, ja uupuminen on yleisempää tytöillä kuin pojilla.

Ammatillisten oppilaitosten opiskelijoilla uupumus on harvinaisempaa. Salmela-Aro arvioi tämän johtuvan ainakin osittain siitä, että siellä vaatimukset ovat erilaisia: jos lukuaineet takkuavat, peruskoulun loppu voi olla hyvin vaikea, mutta ammatillisessa oppilaitoksessa voi loistaa esimerkiksi kädentaidoissa.

Salmela-Aron mukaan uupumus nousee voimavarojen ja vaatimusten välisestä ristiriidasta. Vaatimuksia voi tulla muualtakin kuin koulusta, esimerkiksi kavereilta tai vanhemmilta, ja nuoret voivat olla itse itsensä pahimpia kriitikoita.

Aino on tottunut vaatimaan itseltään paljon. Kun sisarukset ovat osanneet jotain, Aino on ajatellut, että hänen täytyy osata yhtä hyvin – vaikka sisarukset ovat melkein kymmenen vuotta vanhempia.

Ainolla on myös vahva sosiaalinen omatunto, ja hän tuntee vastuuta maailman tilasta. Se on saanut hänet vaatimaan itseltään kieltäymyksiä esimerkiksi ruokavaliossa.

Yhdeksän ei ole Ainolle hyvä arvosana. Muulle perheelle Ainon koulumenestys on näyttänyt helpolta, ja perhe on kehunut Ainoa siitä. Nyt Minna miettii, ovatko he huomaamattaan aiheuttaneet kehumalla paineita.

Kesällä ennen seitsemättä luokkaa paineet alkoivat purkautua lisääntyvänä itkuisuutena.

Minnalla sattui olemaan tuolloin töissä valtava projekti, jonka takia hän oli osan kesästä pois kotoa. Sinä aikana Aino lähti urheiluntäyteiselle lomalle Minnan puolison kanssa. Lomalla Aino oli ollut reipas ja halunnut liikkua suunniteltuakin enemmän, mutta hän palasi sieltä väsyneenä.

– Hän alkoi itkeä minulle iltaisin, ettei tule pärjäämään yläasteella eikä varmaan saa hyviä numeroita ja mitenköhän kaikki menee. Alkoi olla hirveän paljon huolia ja ahdistusta, Minna kertoo.

Seitsemännen luokan alussa Aino kuitenkin menestyi koulussa hienosti, mutta joulun lähestyessä hän alkoi taas olla itkuinen. Oltiin siinä pisteessä, että äiti laittoi tyttären harrastukset tauolle. Aino tarvitsi lepoa.

Professori Salmela-Aro kuvailee, että uupuneen väsymys on sellaista, joka ei mene nukkumalla ohi ja joka häiritsee arkea. Väsymys liittyy stressin kokemiseen.

– Ei pidä huolestua siitä, että stressiä koetaan, vaan siitä, kun sen määrä alkaa lisääntyä voimakkaasti ja sitä ei pysty säätelemään.

Muita koulu-uupumuksen tekijöitä voivat olla ainakin opintojen merkityksen vähentyminena riittämättömyyden tunne opinnoissa. Ainon kohdalla riittämättömyyden tunne oli kova.

Tyypillisesti se on kuitenkin lukiolaisten tyttöjen ongelma. Lukiossa työmäärä kasvaa, ja ylioppilaskirjoitusten merkitystä korkeakoulujen opiskelijavalinnoissa on kasvatettu. Salmela-Aro toteaa, että lukiolaisten voimavarat ja tuki eivät ehkä ole kasvaneet samaa tahtia kuin vaatimukset.

Merkityksen vähentyminen puolestaan on erityisesti yläkouluikäisten poikien ongelma. Voi olla kyynisyyttä ja kielteistä suhtautumista kouluun. Salmela-Aro huomauttaa, että peruskoulu yläluokkineen on pakollista – jos valitsee jatkaa lukioon, sen yleensä kokee merkitykselliseksi.

Salmela-Aro kertoo, että jos koulu-uupumus on voimakasta, riski sairastua mielenterveyden häiriöihin voi olla suuri.

– Mutta silloin pitää olla voimakas koulu-uupumus. Stressi ei ennusta sitä, että masentuu, Salmela-Aro tarkentaa.

Mielenterveyden häiriöt ovat yleisempiä tytöillä. Uupumuksen seurauksena voi sairastua esimerkiksi masennukseen tai ahdistuneisuushäiriöön – tai syömishäiriöön, kuten Aino.

Joulun lähestyessä Minna alkoi kiinnittää huomiota siihen, että Aino oli laihtunut. Hän otti asian puheeksi, mutta Aino kielsi ongelman. Joululomalla Minna sai kuitenkin puristettua tyttärestään ulos, että syömisen suhteen voi olla pientä vaikeutta.

Alkoi erittäin vaikea vuosi. Aino söi hyvin vähän. Kevätlukukaudella hän oli niin heikossa kunnossa, ettei pystynyt käymään koulua lähes ollenkaan. Sen myötä hän jäi myös uudessa koulussa vähän ulkopuoliseksi.

Syömishäiriöliiton verkkosivuilla todetaan, että häiriöiden kirjo on laaja ja oireilu yksilöllistä, eikä siksi voida osoittaa yleispätevää hoitopolkua, jota pitkin syömishäiriön hoito etenee. Siksi tässä jutussa ei avata Ainon hoitopolkua tarkasti.

Syömishäiriöliitto kehottaa aloittamaan oikeanlaisen hoidon etsimisen ottamalla yhteyttä työ-, opiskelu- tai kouluterveydenhuoltoon tai omaan terveyskeskukseen.

Minna kertoo, että Aino sai apua vasta, kun hän ei jaksanut pysyä pystyssä ja Minna vei hänet ensimmäisen kerran sairaalaan. Hän kokee, että Aino sai suurimman avun yksityisestä Syömishäiriökeskuksesta. Itse hän jäi pois töistä ja hoiti Ainoa paljon kotona.

– Se oli rankkaa aikaa. Hän ei muista siitä hirveästi, koska oli niin väsynyt, Minna kertoo.

Myös Minna väsyi välillä. Hän kertoo oppineensa, että täytyy pitää itsestä huolta, jotta jaksaa pitää muista huolta. Hänelle Facebook-ryhmästä saatu vertaistuki oli tärkeää. Sen kautta hän ymmärsi, että muutkin syömishäiriötä sairastavien vanhemmat ovat normaaleja ja mukavia ihmisiä, jotka ovat neuvottomia sairauden edessä.

Minna yrittää olla ottamatta sairautta omille niskoilleen. – Yksi kaikkein tärkein ohje vanhemmille on se, että älä mieti, mistä tämä johtui, Minna kertoo kuulleensa.

Kesällä seitsemännen luokan jälkeen Ainon voinnissa tapahtui käänne parempaan.

Minnan mukaan Ainoa alkoi harmittaa, että tämä ei ollut jaksanut nähdä ystäviään. Samaan aikaan Minna sisuuntui. Hän kuuli Maudsleyn menetelmästä. Se tuki perhepohjaista hoitoa, jossa vanhemmat ottavat vastuun syömishäiriötä sairastavan ruokailusta. Minna alkoi annostella Ainolle viisi ateriaa päivässä ja istui vieressä kannustamassa, kun tämä söi.

– Muistan, kun hän ensimmäistä kertaa myönsi tuntevansa aitoa nälkää tai pyysi kerran jotain lisää. Sen jälkeen vielä taannuttiin vaikka kuinka paljon ja monta kertaa, mutta hyvät hetket itkettivät ilosta.

Minna antaa kiitosta tuesta niin Syömishäiriökeskuksen sairaanhoitajalle kuin Ainon luokanvalvojalle ja erityisopettajalle. Luokanvalvojan kanssa oli säännöllisiä tapaamisia. Hän ei painostanut, vaan kannusti käymään koulua voinnin mukaan.

Aino alkoi saada vuosiluokkiin sitomatonta opetusta. Hän ei siis koskaan virallisesti siirtynyt seitsemänneltä kahdeksannelle ja yhdeksännelle luokalle, vaan tekee opintoja joustavasti.

Kahdeksannen lukuvuoden syksynä Ainolle kertyi vielä melko paljon poissaoloja. Keväällä hän pystyi jo enimmäkseen käydä koulua, mutta kevennetyllä lukujärjestyksellä. Esimerkiksi harrasteaineita oli vähemmän.

Nyt Aino on lopettamassa yhdeksättä lukuvuotta ja siten peruskoulua. Koronavirus vaikuttaa arkeen, mutta aiemmin hän pääsi myös palaamaan harrastustensa pariin, joskaan harrastaminen ei ole enää niin tavoitteellisesti. Kavereitakin hän on nähnyt – ja jopa syönyt herkkuja heidän kanssaan. Syömishäiriöstä toipuminen on pitkällä.

Minnan mukaan Aino tekee edelleen paljon töitä koulun eteen, mutta työskentely on iloisempaa ja vähemmän paineista. Samaan aikaan hänen keskiarvonsa on noussut entisestään.

– Hän ei edelleenkään ole sitä mieltä, että ysi on hyvä numero. Silti häntä naurattaa, kun minä sanon, että jos saa kaikesta kympin, on robotti.

Minna katsoo, että suorituspaineiden pieneneminen näkyy myös Ainon tulevaisuudensuunnitelmissa. Aino on alkanut pohtia muitakin vaihtoehtoja kuin lääkärin ammattia.

Seuraavaksi on kuitenkin lukion vuoro. Aino aikoo käydä sen neljässä vuodessa.

– Hän itse sanoo, että kun hän ei ole ehtinyt olla niin paljon koulussa yläastelaisena, niin hän haluaa käydä lukion rauhassa.

Vanhempien rooli nuorten elämässä on äärimmäisen tärkeä, sanoo kasvatustieteen professori Katariina Salmela-Aro Helsingin yliopistosta.

– Vanhemmat voivat helposti ajatella, että kun nuoret ovat jo lukiolaisia, niin vanhempien rooli ei ole enää niin oleellinen. Tutkimukset osoittavat päinvastoin.

Niinpä hän kehottaakin vanhempia olemaan nuorten saatavilla ja seuraamaan herkällä korvalla näissä tapahtuvia muutoksia. Jos nuori ei tunnu pääsevän eroon kouluun liittyvistä ajatuksista, se voi olla merkki koulu-uupumuksesta.

– Jos on ylioppilaskirjoitukset tai koeviikko, on selvää, että energia menee siihen. Mutta jos ei ole sellaista vaan niin sanotusti normaalia opiskelua, ja silti kaikki illat menevät opiskelun märehtimisessä.

Salmela-Aro huomauttaa, että välttämättä nuori ei edes käytä aikaa opiskeluun, vaan nimenomaan märehtimiseen ja vertailuun. Tätä voi ruokkia myös kaveripiiri, jossa vertaillaan paljon.

Uupumus voi oireilla myös esimerkiksi pitkittyvinä univaikeuksina.

Salmela-Arolla on kuitenkin lohdullinen viesti: uupumus ei ole asia, jolle ei voisi tehdä mitään, ja siksi siihen voi ottaa optimistisen asenteen ja yrittää puuttua mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.

– Ennaltaehkäiseminen on aina helpompaa kuin hoitaminen, Salmela-Aro muistuttaa.

Hän kannustaa vanhempia vahvistamaan nuorten vahvuuksia ja auttamaan niiden löytämisessä. Vanhemmat voivat myös tuoda esiin, että stressi kuuluu elämään, ja tarjota keinoja säädellä sitä. Voi esimerkiksi miettiä, ovatko nuoren päivät liian täysiä ja pitäisikö karsia jostain ainakin vähäksi aikaa. Vanhemmat voivat myös tukea hyvässä vuorokausirytmissä.

Tilanteet ovat erilaisia, ja siksi ei ole oikein yleispäteviä toimintaohjeita uupuneen nuoren tukemiseen. Jollekin esimerkiksi harrastus voi olla voimavara, toiselle taas harrastus voi kääntyä uuvuttavaksi.

Tarvittaessa vanhemmat voivat rohkaista nuorta puhumaan esimerkiksi koulupsykologille tai ottaa itse yhteyttä koulupsykologiin ja pohtia tämän kanssa, miten nuorta voisi auttaa.

Salmela-Aro toteaa, että koulusta pois jääminen on iso haaste – mitä kauemmin on poissa, sitä vaikeampi on palata. Siksi hän kannustaa kokeilemaan muita keinoja ensin.

Hän muistuttaa myös, että nuorten tavat toimia tulevat usein kotoa. Vanhemmat voivat antaa hyvää mallia ja puhua esimerkiksi työelämästä rakentavaan sävyyn.

Koronaviruksen vuoksi moni opiskelee nyt etänä. Kasvatustieteen professori Katariina Salmela-Aro nostaa esiin kolme huomioitavaa asiaa:

1. Nuoret eivät ole yhtenäinen ryhmä. Jos on hyvät digitaidot, opiskelu voi sujua jopa aiempaa paremmin. Toiset voivat kokea entistä enemmän riittämättömyyttä.
2. Etäopiskelussa työmäärä nousee helposti, ja se voi olla uuvuttavaa.
3. Jatkuva digilaitteilla työskentely voi heijastua uneen.

Nuoret tarvitsevat nyt Salmela-Aron mukaan erityisen paljon stressinsäätelytaitoja ja itseohjautuvuutta – ja tukea. Jos nuorella tulee ongelmia, Salmela-Aro kehottaa vanhempia tarjoamaan tukea nopeasti. Hän muistuttaa, että riman laskeminen voi olla hyväksi kaikille.

Juttu on julkaistu Lapsemme 2/2020 -lehdessä.