Kehu ja kannusta – vanhemmat kaipaavat kauniita sanoja

Vanhempia painaa riittämättömyyden tunne.  Hyvä uutinen on, että ratkaisut eivät ole isoja ja kalliita. Läheisten, vertaisten ja tuntemattomienkin ymmärtävä tuki tekee arjesta armollisemman.

Osaanko, tiedänkö, jaksanko? Onko minusta äidiksi, isäksi, ylipäätään vanhemmaksi? Mitä muut ajattelevat tavastani toimia lapseni vanhempana? Olenko hyvä vanhempi – tai edes riittävän hyvä? Mitä minun tulisi tehdä toisin, jotta olisin vieläkin parempi vanhempi? 

Vanhempia kalvaa riittämättömyyden tunne, selviää Mannerheimin Lastensuojeluliiton tuoreesta Vanhemman ääni –verkkokyselystä, jossa selvitettiin vanhemmuuden huolia. Riittämättömyyden kokemusta selittävät ennen kaikkea väsymys ja syyllisyyden tunne. 

Lähes kaikki vanhemmat, jotka vastasivat riittämättömyyden tunnetta koskevaan kysymykseen, kertovat kokevansa väsymystä ja syyllisyyttä paljon tai jonkin verran. He kokevat, etteivät ole riittävästi läsnä lapsilleen eivätkä kelpaa itsenään puolisolleen tai muille läheisilleen. He myös uupuvat, kun tavoittelevat vanhemmuutta, joka tuntuu mahdottomalta saavuttaa. Tämän vahvistaa myös vanhempien uupumusta selvittänyt tuore tutkimus Jyväskylän yliopistosta. 

Monia vaivaavat liian monet vaatimukset niin perheen sisältä kuin ulkopuoleltakin. Kotona lapsiaan hoitavat äidit kokevat, ettei yhteiskunta arvosta heidän kasvatustyötään. Työssä käyvät äidit taas syyllistyvät pitkistä työ- ja hoitopäivistä, mikä rajaa yhteistä aikaa lapsen ja muun perheen kanssa. 

Kyselyn mukaan juuri ajanpuute lisää riittämättömyyden tunnetta. Vanhemmilla ei ole aikaa lapsille, puolisolle, läheisille, ystäville eikä varsinkaan itselleen. Osa vanhemmista myös kokee, että he kantavat yksin vastuun perheensä hyvinvoinnista, ja se uuvuttaa. 

Riittämättömyyden tunne on tuttu myös tamperelaisille pienten lasten äideille, jotka tapaavat toisiaan MLL:n Laivapuiston perhetalossa kaupungin keskustan kupeessa. Emmi on kahden lapsen äiti ja muistaa hyvin esikoisensa vauva-ajalta väsymyksen, epävarmuuden ja riittämättömyyden tunteen. 

– Lapsi itki koko ajan, vaikka mitä olisin tehnyt. Kaikki muut äidit saivat vauvansa rauhoittumaan. En tiennyt, mitä tein väärin. 

Nyt esikoinen on 5-vuotias ja kuopus 1,5-vuotias. Emmi kokee, että 5-vuotias jää paitsioon, kun hänen aikansa ja voimansa kuluvat nuorimmaisen lapsen kanssa. Molemmat lapset ovat kotihoidossa, koska Emmi perheineen asuu Tampereella vain väliaikaisesti. 

– Tasapainoilen eri-ikäisten lasteni kanssa ja tunnen siitä riittämättömyyttä joka päivä, hän sanoo. 

Kaisa on 9-kuukautisen vauvan äiti. Hänkään ei ihmettele, miksi juuri riittämättömyyden tunne on MLL:n kyselyn huolilistan kärjessä. 

– Vaikka minulla on kaikki aika annettavissa lapselleni, tunnen siltikin riittämättömyyttä. Julkisuus tarjoaa kuvaa elämästä, jossa on supervanhempia, joilla on superlapsia. Itse ajattelee, että enkö vain osaa. 

– Toisaalta riittämättömyyden tunne on terve reaktio nykyisissä ydinperheissä, joissa lapsen kasvatusvastuu lepää kahden tai vain yhden vanhemman harteilla. Aikaisemmin vastuuta saattoi jakaa laaja sukuyhteisö, sanoo neljän lapsen äiti Hazel. 

– Voin hyvin sanoa, että on asioita, joita en tiedä. Ja tilanteita, joissa en osaa toimia. 

Emmiä riittämättömyyden tunne kannustaa toimimaan toisin. – Mietin iltaisin, miten päivä sujui. Seuraavana päivänä yritän selviytyä paremmin esimerkiksi lasten kiukkupuuskissa. Päätän hoitaa tilanteet niin, etten annan heti omien tunteideni tulla sata lasissa, hän sanoo. 

Hyvää vanhemmuutta mallitetaan paljolti julkisuudessa. Lehtihaastatteluissa tavikset ja julkimot kertovat valinnoistaan, asiantuntijat taas jakavat neuvoja ja ratkovat ongelmia. Verkkokeskusteluissa ja sosiaalisessa mediassa vanhemmat ruotivat omia ja muiden kokemuksia.  

Arjessa vanhemmat hakevat tietoa, neuvoja ja tukea neuvolasta. Usein apu osuu kohdilleen, aina ei. Kahden lapsen äiti Päivi muistuttaa, että vanhemmat ja lapset ovat erilaisia, eikä kaikkia voi sovittaa samaan muottiin. 

– En aikoinaan hankkinut 8-kuukautiselle lapselleni pinnasänkyä, vaikka neuvolassa minua siihen pitkällisesti kehotettiin. Aika hyvin ovat lasten asiat, jos pinnasängystä tehdään neuvolassa näin suuri numero, hän sanoo. 

Vanhemmat saavat palautetta myös tuntemattomilta kadunkulkijoilta. Lapset saattavat kuulua, näkyä tai viedä liiaksi tilaa aikuisten maailmassa. Erään kerran tuntematon nainen puuttui siihen, että Hazelin rattaissa istuva lapsi ei suostunut pitämään pipoa päässään. 

– Rouva kysyi minulta, millainen äiti oikein olen. Se oli järkyttävää. Lapsetkin ihmettelivät tilannetta mutta sanoivat, etten ole huono äiti. 

Äitien mielestä eniten satuttaa kielteinen palaute omilta vanhemmilta. Mutta myös myönteisiä ja kannustavia sanoja kuullaan. Vanhemmat naiset lepertelevät lapsille ja kehuvat kohteliasta käytöstä tai taitavaa polkupyörän hallintaa. Lentomatkalla vieraat ottavat itkevän lapsen syliinsä, jotta äiti voi syödä ateriansa rauhassa. 

Parasta palautetta saadaan läheisiltä. Emmi kertookin miehensä äidistä, jonka nimeää oikeaksi kultakimpaleeksi. – Hän sanoo, että saamme tosi hyvän tilin lapsistamme, koska kasvatamme heidät niin hyvin. Eihän sellaista kukaan koskaan sano ääneen. 

Toisaalta Emmi pohtii myös omaa kynnystään puuttua muiden vanhempien tapaan toimia lastensa kanssa. – Kerran kehuin kaveriani, joka rauhoitti hienosti 2-vuotiaansa itkupotkuraivarikohtauksen. Hän purskahti itkuun, koska oli sanoistani niin kiitollinen. 

MLL:n kyselyn mukaan vanhempien on vaikea puhua ulkopuolisille yksinäisyydestään. Yksinäisyys on kokemuksena herkkä ja häpeällinen, ikään kuin henkilökohtainen epäonnistuminen. Kyselystä ilmeneekin, että osalla vanhemmista ei ole ketään, jonka kanssa jakaa turvallisesti ja luottamuksellisesti huoliaan. Näin siitäkin huolimatta, että heidän ympärillään on muita ihmisiä tai he elävät parisuhteessa. 

Parisuhteen puhumattomuus onkin toinen vaiettu aihe, kyselystä selviää. Tamperelaiset äidit muistuttavat, että yksinäisyyttä on monenlaista. 

Vanhempi on voinut kärsiä yksinäisyydestä jo ennen vanhemmuuttaan, ja tunne vahvistuu yksin kotona lapsen kanssa. Tai sitten lapsi ei jätä tilaa eikä aikaa vanhoille ystäville. Näillä ei ehkä ole omia lapsia tai lapset ovat kovin eri-ikäisiä, jolloin on hankala keksiä yhteistä puhuttavaa ja tekemistä. 

Toisaalta kaikki vanhemmat eivät kaipaa muiden aikuisten seuraa vaan viihtyvät hyvin omissa oloissaan lapsensa kanssa. Toisille koti taas tuntuu vankilalta, josta on päästävä mitä pikimmin töihin tai muutoin aikuismaailmaan. 

Mielikin voi muuttua, Kaisa sanoo. – Ennen lapseni syntymää ajattelin, että viihdyn kotona enkä ainakaan mene mihinkään vauvakahvilaan. Parin kuukauden kuluttua kaipasin jo pois kotoa ja muiden vanhempien seuraa. 

Yksin lasten kanssa kotona on myös helppo olettaa, että kaikki muut vanhemmat tekevät jossain jotain tosi mielenkiintoista, Emmi sanoo. 

– Sosiaalisessa mediassa näyttää siltä, että kaikilla muilla on koko ajan joitain mielettömiä bileitä. Tehdään syysretkiä ja löydetään lasten kanssa kantarelleja. Ja itse miettii, josko jaksaisi lähteä yhtään mihinkään. 

– Yksinäisyys liittyy läheisesti riittämättömyyden tunteeseen, Hazel sanoo. – Syyllisyyttä koetaan siitä, että ei ole omia ystäviä. 

Toisaalta toinen syyllistävä tabu on vanhemman halu olla yksin, viettää omaa aikaa. – Neuvolassa ei valmenneta siihen, että äiti voisi haluta olla ilman lapsia, Emmi sanoo. 

Hän kertoo tuttavastaan, joka eron jälkeen viettää joka toisen viikonlopun omillaan. – Hän on tosi onnellinen mutta kokee siitä huonoa omaatuntoa. On tunne, että ei sellaista saa sanoa ainakaan ääneen. 

MLL:n kyselyyn vastanneet vanhemmat kaipaavat vertaistukea ja tiivistä vanhempien verkostoa ympärilleen. Toiveena on kaveri, joka jakaa saman elämäntilanteen ja siksi osaa kuunnella ja ymmärtää.  

MLL:n lisäksi tapaamispaikkoja järjestävät neuvolat, seurakunnat, monet yhdistykset ja kuntien perhekeskukset. Vanhemmat voivat verkottua eri tavoin myös keskenään puistoissa, pihoilla ja sosiaalisessa mediassa. 

Tampere esimerkiksi on sen verran suuri kaupunki, että vanhempien ryhmiä riittää jokaiselle, joka sellaiseen haluaa hakeutua, Päivi sanoo. 

– Vanhempia tapaa myös lastenvaatteiden kirpputoreilla, vauvauinneissa ja teattereissa. Toista on pienillä paikkakunnilla, joissa on vähemmän lapsiperheitä ja heille järjestettyä toimintaa. 

Äidit korostavat, että vanhempien ryhmistä on hyvä tiedottaa aktiivisesti esimerkiksi neuvolassa. On myös muistettava, että perheet eivät ole samanlaisia. Etenkin uudet paikkakuntalaiset tarvitsevat tietoa ja uusia tuttavuuksia. 

Perhekahviloissa ja vanhempainryhmissä vanhempia yhdistää juuri vanhemmuus. Tapaamiset rytmittävät arkea ja tarjoavat tilaisuuden vanhemmille ja lapsille tutustua toisiinsa. Keskustelut voivat toki jäädä pintapuolisiksi, koska lapset vaativat huomiota ja jutustelut katkeavat. 

Mutta syvällisiäkin yhteyksiä syntyy. – Jossain vaiheessa sitä tajuaa, että nämä ihmiset täällä pitävät minusta ihan itseni takia – eivät vain siksi, että lapsemme ovat samanikäisiä, Hazel sanoo. 

MLL:n Vanhemman ääni -kysely toteutettiin viime keväänä Vanhempainnetin verkkosivuilla. Kyselyyn vastasi 641 vanhempaa, joista suurin osa oli 2–12-vuotiaiden lasten äitejä. 

Suurimmiksi huolenaiheiksi vanhemmat nimesivät riittämättömyyden tunteen, arjenhallinnan ja rahahuolet. Lapsia koskevista huolista tärkeimmät liittyivät kaverisuhteisiin, peleihin ja sosiaaliseen mediaan sekä lapsen fyysiseen ja psyykkiseen kasvuun. 

Vanhempien oli vaikeinta puhua ulkopuolisille omasta yksinäisyydestään, rahahuolistaan ja parisuhteestaan. Lapsia koskevista huolista sitä vastoin oli helpompaa kertoa muille ihmisille.  

Kyselyn mukaan vanhemmat kaipasivat tietoa tunteidensa käsittelyyn ja hallintaan, arjen- ja ajanhallintaan sekä itsehillintään. Lisäksi he toivoivat tietoa lasten tunteista ja niiden hallinnasta, fyysisestä ja psyykkisestä kasvusta sekä peleistä ja sosiaalisesta mediasta.  

– Meillä kaikilla on vastuu vahvistaa vanhemmuutta ja puhua vanhemmuudesta nykyistä myönteisemmällä tavalla, sanoo suunnittelija Anna-Maija Okker MLL:sta. 

”Meillä kaikilla” hän tarkoittaa ammattilaisia neuvoloissa, päiväkodeissa ja kouluissa, asiantuntijoita medioissa, vanhempien lähipiiriä ja tuntemattomia kadunkulkijoita. 

Okker muistuttaa, että ulkopuolisten on helpointa tarttua ongelmiin ja arvostella vanhempia heidän toiminnastaan tai toimimattomuudestaan. Silti vanhemmat tarvitsevat arjessaan pieniä kannustuksen ja voimaantumisen paikkoja, kun tilanne esimerkiksi pienen lapsen kanssa näyttää kääntyvän väärään suuntaan. 

– Vanhemmalle voi sanoa, että tämä suoriutui hienosti kiukuttelevan lapsen kanssa tai tilanteesta, joka varmasti otti voimille. Voi myös kehua lapsen hyvää käytöstä ravintolassa tai kaupassa. 

Joskus pienikin arvostava, myötätuntoinen ele, katse tai hymy riittää. 

Vanhempien on hyvä tiedustella myös toistensa kuulumisia. Aina voi kehua toista vanhempaa, joka pukee hermostumatta kurahaalarit rimpuilevalle lapselleen tai jaksaa keskittyä lapseensa olemattomista yöunista huolimatta. 

Hyvä on myös oppia vastaanottamaan kiitosta, kehua ja apua. 

Okker toivoo vanhemmilta armollisuutta niin muita vanhempia kuin itseäänkin kohtaan. Vanhempi voi olla ylpeä itsestään, kun työpäivän jälkeen laittaa jotain ruokaa perheelleen. Ei ole väliä, kattaako pöytään kotitekoista vai valmiseinestä. – Ihan tavallinen arki riittää. 

Vanhempi voi olla myös tyytyväinen, kun jaksaa paneutua lastensa koulutehtäviin tai vastaanottaa maltilla teinin tunneryöpyn. 

Okker muistuttaa, että kielteinen palaute ei motivoi kehittymään vanhempana. Erityisesti neuvoloiden, päiväkotien ja koulujen ammattilaiset voisivat vanhempia tavatessaan lisätä myönteistä palautetta. 

– Yksikin kiitetty asia vanhemmuudessa merkitsee jo paljon, hän muistuttaa. 

Artikkeli on julkaistu Lapsemme 4/2019 -lehdessä.  Jutun kuvat on otettu MLL:n Seinäjoen yhdistyksen perhetalo Kivirikossa. Kuvien henkilöt eivät liity juttuun.