Jotakin vanhaa, paljon uutta 

Kun uusperheen aikuiset ovat sinut entisen elämänsä kanssa, uudella perheellä on tilaa kasvaa meidän perheeksi.  

Kahta samanlaista perhettä ei ole – ei myöskään kahta samanlaista uusperhettä. Suomen Uusperheiden Liiton toiminnanjohtaja, psykoterapeutti, pari- ja perheterapeutti Kirsi Heikinheimo sanookin, että uusperheitä tarkastellaan usein kovin kapeasta näkövinkkelistä. 

– Harvoin esimerkiksi tullaan ajatelleeksi, että suuri osa monikulttuurisista ja sateenkaariperheistä on nimenomaan uusperheitä. 

Heikinheimo sanoo, että tunne- ja vuorovaikutustaitojen merkitys kasvaa uusperheessä potenssiin kymmenen: mitä enemmän on ihmisiä ja muuttuvia tekijöitä, sitä enemmän tarvitaan yhteistä keskustelua sekä kykyä ilmaista omia tunteita ja tarpeita. 

– Uusperheessä lapset saattavat joutua jakamaan huoneen itselleen aivan uuden sisaruksen kanssa tai aikaisemmin ainoa lapsi onkin nyt osa sisaruskatrasta. Uusperheessä kokoonpano saattaa myös vaihdella viikoittain.  

Uusperheen rakentumiseen vaikuttaa myös se, miten vanhemmat ovat pystyneet selvittämään entisen elämänsä. 

– Kun omat tunnemyrskyt eivät vie tilaa ja kun vanhemmat pystyvät sopimaan asiat yhteistyössä, lapset voivat paremmin. 

Heikinheimo toivoo, että myös lainsäädäntö pysyisi tilanteen tasalla. 

– Vaikka vanhemmat sopisivat asiat, nykyiset tukirakenteet eivät esimerkiksi tee mahdolliseksi sitä, että yksin asuva etävanhempi saisi asumistukea, jotta voisi hankkia asunnon, jossa lapselle on tilaa.  

Ilot ja surut saattavat ensi- ja uusperheissä olla samanlaiset, mutta perhetilanne ei ole. Uusperhettä perustavilla – ainakin osalla sen jäsenistä – on kokemusta perheenä olemisesta, ensiperheellä ei. 

– Uusperheessä mukana tulee myös entinen elämä. Ensiperheen suhteet ovat lähtökohtaisesti selkeämmät kuin uusperheen, sanoo Heikinheimo. 

Vanhemmuuskin on uusperheessä osin erilaista. 

– Ensiperheessä aikuinen kasvaa vanhempana alusta asti lapsen kanssa samassa tahdissa. Uusperheessä tällaista kokemusta ei uudella puolisolla ole. Tai sitten uusi puoliso voi olla sellainen, jolla ei ole kokemusta vanhemmuudesta lainkaan.  

Uudessa tilanteessa on tietysti myös lapsi, kun perheeseen tulee outo aikuinen, jonka kanssa hän ei ole jakanut elämäänsä.   

Uuden perheen säännöistä on hyvä puhua jo ennen saman katon alle muuttamista. 

– Vanhemmuuden jakamisesta on hyvä keskustella etukäteen. Perheen uudelle vanhemmalle on tärkeää antaa lasten kuullen valtuudet toimia tämän perheen vanhempana. Lupa esimerkiksi patistaa nukkumaan tai vaikkapa siivoamaan jälkiään silloinkin, kun oma biologinen vanhempi ei ole paikalla. Yhtä tärkeää on myös keskustella minkälaisen vanhemmuuden tai perheen aikuisen roolin puoliso on valmis ottamaan vastaan. 

Tärkeää on myös puhua siitä, mitkä asiat yhteisessä kodissa ovat kullekin merkityksellisiä. 

– Pulmia voi syntyä monesta arkisestakin teemasta: Kuinka tärkeänä kumpikin kokee perheen yhteisen päivittäisen ruokailun vai onko tapana, että kukin syö, kun on nälkä? Kuinka kotityöt jaetaan tässä kodissa? Oman tilan tarve vaihtelee myös. Kuinka luoda ”omaa tilaa” ilman, että perheen muut jäsenet kärsivät siitä? 

Heikinheimo huomauttaa, että lapset on tärkeä ottaa mukaan valmisteluun. Lapselle on esimerkiksi tähdellistä tietää, missä on hänen sänkynsä, missä lelut.  

– Perhettä ei synny, jos ei pystytä olemaan yhdessä. Siksi on syytä sopia yhdessä perheen säännöistä ja siitä, ketkä tähän perheeseen kuuluvat ja keillä on perheen asioihin määräysvaltaa. 

– Perheytyminen vaatii sitä, että tehdään asioita yhdessä, kerätään meidän perheen muistoja. 

Perheessä niin biologisen kuin sosiaalisen vanhemman tehtävä on olla aikuinen sanan todellisessa merkityksessä. Jos tuntuu, että omien solmujen kanssa ei tule toimeen, on syytä hakea apua. 

– Uusperheen vanhemmilla on kokemusta, joten he myös hoksaavat aika nopeasti, jos apua tarvitaan. Monille esimerkiksi vertaistukiryhmät ovat oivallinen apu, samoin ammattilaiset, joilla on tietoa uusperheen dynamiikasta. 

Suhde puolison lapsiin aiheuttaa usein pohdintaa. Heikinheimo sanoo, että erityisesti äitipuolen rooli koetaan ongelmalliseksi, sillä meillä äitiyteen ja äitipuolena olemiseen liittyy vahvoja myyttejä.  

– Moni pohtii, pitääkö puolison lapsia rakastaa. Ei tarvitse, mutta toimeen pitää tulla. Ei lapsenkaan tarvitse rakastaa vanhempansa uutta puolisoa. 

Toimeen tulemista auttaa aito uteliaisuus ja halu tutustua. 

– On hyvä, jos puolisot kertovat toisilleen lapsistaan, jotta molemmat pääsevät kartalle. Lapseen tutustumiselle kannattaa antaa aikaa, osoittaa kiinnostusta, mutta samalla kunnioitta lapsen rajoja. Usein yhdessä tekeminen on luonteva tapa tutustua. 

Reilulla ja oikeudenmukaisella suhtautumisella lapsiin luodaan luottamusta ja siltoja perheen sisällä. 

– Lapset ovat herkkiä oikeudenmukaisuudelle. Joku voi tarvita joskus jotain muita enemmän, mutta se ei haittaa, kun lapsi tietää, että hänenkin vuoronsa tulee. 

Kun onnistuu olemaan turvallinen aikuinen, se on paljon. 

– En kolmenkymmenen vuoden mittaisen urani aikana ole tavannut lasta, jolla turvallisia aikuisia olisi ympärillään liikaa. Hyvin toimiessaan uusperhe rakentaa lapselle moninkertaisen turvaverkon.    

Taija Koski-Niemelän ja hänen puolisonsa Teemu Niemelän uusperheessä on edellisistä liitoista neljä lasta ja yhteisiä kaksi.  

– Suurin yllätys oli perhe- ja kasvatuskulttuurien yhteentörmäykset. Koimme jakavamme hyvin samanlaiset arvot elämän ja lasten kasvatuksen suhteen, mutta arkisissa asioissa oli paljon eroja alkaen nukkumaanmenoajoista ja ruokailutottumuksista. 

Halusimme luoda uudet tavat toimia. Keskustelemalla ja neuvottelemalla löysimme meidän perheelle sopivat säännöt. Kun säännöt menivät uusiksi, lapset kapinoivat, mutta se vahvisti yhteistä vanhemmuuttamme. Voittohetki oli, kun yksi lapsista totesi erään riidan päätteeksi: ”Minä vihaan TEITÄ!”  

– Haastavimpana olemme kokeneet tunteen lasten eriarvoisuudesta, mikä on johtunut siitä, että lapset tulevat eri kodeista. Tätä tunnetta lisäsi alussa myös se, että osa lapsista oli lähi-, osa etälapsia, jolloin luonapitopäiviä oli eri määrä.  

Aikaa myöten tilanne on selkiytynyt. Nyt perheessämme on nyt myös lapsia, joilla ei toista kotia ole, ja tilanne on taas uudenlainen aikaisempaan verrattuna.  

Osaamme jo suhtautua niin, että kotimme ulkopuolella olevat asiat eivät suoraan vaikuta siihen, kuinka me toimimme lastemme kanssa. Esimerkiksi jouluna lapset saavat meiltä tietyn määrän lahjoja tietyllä budjetilla. Pienimmät vastaavasti saavat meiltä enemmän, koska heillä ei ole toista kotia ja toista joulua. 

Isommilla lapsilla on samat edut ja velvollisuudet meidän luona ollessaan. Alun yrityksestä viettää perheaikaa silloin, kun kaikki ovat kotona, olemme jo osanneet luopua: arkea eletään samalla lailla – vain väkimäärä junassa vaihtuu.

– Keskustelutaito! Missään muussa suhteessa en ole keskustellut näin paljon. Se on ollut avain asioiden järjestymiseen.  

Edelleen haasteet syntyvät tilanteissa, joissa unohdamme aikuisten välisen kommunikaation. Neuvottelutaidoista ja ulkopuolisuuden tunteen sietämisestä on myös paljon apua uusperhevuoristoradan kyydissä istuessa. Mutta kun luottaa siihen, että vaunussa kyllä pysyy, vaikka vauhti huimaa päätä, niin tunne on mahtava! 

Artikkeli on julkaistu Lapsemme 3/2018 -lehdessä.