Itsellinen vanhemmuus on pitkään harkittu ja punnittu päätös

Itsellisten äitien määrä on kasvanut erityisesti kahden viime vuoden ajan. Mitä itsellinen vanhemmuus tarkoittaa ja millaisia asioita yksin vanhemmiksi ryhtyvät käyvät läpi?

Eräs ystävällinen ihminen antoi äidille lahjaksi siemeniä. Ne laitettiin äidin mahaan, ja siellä kasvoit sinä ja sitten sinä synnyit. Niin meistä tuli perhe. Sinä olet äidille rakas.

Esimerkiksi tämäntyyppisen tarinan itsellinen äiti saattaa kertoa lapselleen. Itselliseksi vanhemmaksi haluavalla ei joko omasta toiveesta tai toiveesta huolimatta ole kumppania. Itsellisen vanhemman toiveena on saada lapsi ja hän päättää ryhtyä yksin hedelmöityshoitoihin.

– Oma tarina kertoo, että perhe on hyvä ja juuri oikeanlainen. Omasta perhemuodosta voi olla ylpeä riippumatta siitä, miten asia jossain yhteiskunnan rakenteissa nähdään, Helminauha-hankkeen hankevastaava Piia Savio kertoo.

Perheen oma tarina tekee Savion mukaan tilaa rehelliselle keskustelulle ja lapsen kysymyksille.

Helminauha-hanke on Lapsettomien yhdistys Simpukka ry:n hanke, joka tukee lahjasoluperheitä. Helminauhan toiminnassa on viime vuosina näkynyt selvästi itsellisestä äitiydestä kiinnostuneiden määrän kasvu.

Kun Suomessa puhutaan itsellisistä vanhemmista, puhutaan Savion mukaan käytännössä nimenomaan äideistä. – On valitettavaa, että tässä naiset ja miehet ovat hyvin epätasa-arvoisessa asemassa, Savio sanoo.

Itsellisiä vanhempia on Suomessa yhä enemmän ja enemmän, sillä vuodesta 2019 alkaen itselliset naiset ovat saaneet hedelmöityshoitoja julkisella sektorilla. Tämä tekee hoitoihin pääsystä mahdollista yhä useammalle, sillä yksityisellä puolella hoitojen kustannukset ovat korkeat.

Savio kertoo, että Husilta ja Taysilta saadun tiedon mukaan noin 60 prosenttia lahjasoluhoitoihin tulevista lähetteistä on itsellisten naisten.

– Itselliset vanhemmat ovat alkaneet pitää itsestään ääntä. Julkisten hoitojen aloittaminen tavallaan kertoi, että tämä on yhteiskunnassa tunnustettu perhemuoto, Savio sanoo.

Julkisella puolella hedelmöityshoidoista maksetaan vain poliklinikkamaksu ja mahdollisesti lääkkeiden kustannuksia. Vaikka hoitojen pituus ja tarve vaihtelee paljon, ero julkisen ja yksityisen sektorin välillä on aina suuri. Yksityisellä puolella puhutaan tuhansista tai jopa kymmenistä tuhansista euroista, julkisella mahdollisesti vain joistakin sadoista euroista.

Julkisella puolella hoitoihin pääsyn kriteerit ovat kuitenkin tiukemmat. Voimassa on esimerkiksi 40 vuoden ikäraja ja hoitojen määrää on rajattu.

Savio muistuttaa, että hoitoprosessi voi olla hyvinkin pitkä. Ja jokainen kerta, kun raskaus ei lähdekään liikkeelle, on valtava pettymys. Odottaja saattaa myös kohdata keskenmenoja.

– Toivon ja epätoivon vaihtelu on suuressa roolissa. Läheisen kannattaa ymmärtää, että hoidoissa käyminen on hyvin raskasta.

Polkuja itselliseksi vanhemmiksi on yhtä monia kuin vanhempiakin. Savio kertoo, että Helminauhan toiminnassa erottuu kolme ryhmää.

Useimmat ovat etsineet parisuhdetta, jossa vanhemmuus jaetaan. Toive ei kuitenkaan ole toteutunut ajoissa.

Jotkut alkavat kaivata lasta vasta myöhemmin, tyypillisesti yli 35-vuotiaana, ja toteavat haluavansa vanhemmuutta enemmän kuin etsiä kumppania.

Kolmantena ovat he, jotka ovat alusta asti suunnitelleet itsellistä vanhemmuutta.

Suomessa kaikki lahjasoluhoitoihin lähtevät perheet käyvät läpi lahjasoluneuvonnan psykologin tai terapeutin kanssa.

– Itsellinen vanhemmuus on pitkään harkittu ja punnittu ja keskusteltu. Siihen ei lähdetä kepein perustein, Savio sanoo.

Itselliset vanhemmat pohtivat muun muassa sitä, ketkä voivat auttaa arjessa, kuka voi hoitaa lasta vanhemman sairastuessa ja millaista on, kun vastuu kasvatusvalinnoista on vain itsellä.

Monia mietityttää ulkopuolisten suhtautuminen. Savio kertoo monen myös pohtivan, onko itselliseksi vanhemmaksi haluaminen itsekästä. Hän muistuttaa, että jo asian pohtiminen kertoo suuresta vastuunotosta vanhemmuuteen.

–Eikö meillä kaikilla ole oikeus vastuullisesti rakentaa sellaista elämää, jonka koemme omanlaiseksi?

Arki itsellisen vanhemman perheessä on aivan tavallista lapsiperheen arkea, siis usein kiireistä. – Monelle on lyönyt vasten kasvoja se, että yksin ollessa omaa aikaa ei tosiaan ole ollenkaan, Savio kertoo.

Paitsi arjen pyörityksessä myös jo hoitoprosessin aikana moni itsellinen vanhempi kokee saavansa suurta apua vertaistukiryhmistä, joita myös Simpukka järjestää.

Savion mukaan lahjasoluperheille tai ylipäänsä pitkään lapsettomuutta kokeneille on hyvin tyypillistä ajatella, että toiveen vihdoin toteuduttua ei saisi väsyä.

–Kunpa ihmiset rohkeasti uskaltaisivat tarjota apua ja tarjoutua vaikka hoitamaan tiskit tai huolehtimaan lapsesta pari tuntia, Savio kannustaa.

Itsellinen vanhemmuus on itse valittu vanhemman ja lasten perhemuoto. Tärkeintä Savion mukaan on, että lapset voivat kokea olevansa aikuisille yhtä arvokkaita perhemuodosta riippumatta.

Lapsen geneettinen tausta tai tarvitut hoidot ovat asia, joka ei välttämättä kuulu muille. Perhe päättää itse, mitä kertoo ja kenelle.

– Hyvä pääsääntö on olla valmis kuuntelemaan, jos toinen on valmis kertomaan, Savio sanoo.

Luulin, että minulla olisi rankinta äitiryhmässä, jossa muilla on puolisot. Mutta vauvavuoteni sujuikin helpoiten ja päädyin neuvomaan muita äitejä palveluiden pariin. Välillä toki voimavarat meinaavat loppua. Olen oppinut, että kenenkään ei pidä selviytyä yksin.

Ehkä se, että kaikki meni niin hyvin, rohkaisi yrittämään toista lasta. Ja nyt onnekkaasti odotan häntä.

Aloin haaveilla lapsesta ollessani yli 30. Silloisessa parisuhteessa se ei ollut mahdollista, joten päädyin eroon. Pari vuotta mietin jatkoa, kunnes työmatkalla tapasin itsellisen äidin. En ollut koskaan kuullut tästä vaihtoehdosta!

Kävin läpi pitkän hoitoprosessin ilman onnistumista. Tein jo surutyötä siitä, etten saisikaan lasta ja päätin kertaalleen lopettaa hoidot. Kun lopulta päädyin käyttämään sekä lahjasiittiöitä että lahjamunasoluja, tärppäsi heti.

Sisarukset ovat samoista lahjasoluista. Kun he saavat ottaa lahjoittajista selvää 18-vuotiaana, heitä on kaksi asian äärellä.

Välillä mietin huvittuneena, ettei minulla ole osaa eikä arpaa lapseni terävyyteen. On ihana ajatus, että hän saa kasvaa ihan omanlaisekseen.
Kristiina, 3-vuotiaan äiti, odottaa toista lastaan

Pitkän parisuhteen kariuduttua aloin miettiä itsellistä vanhemmuutta. Silloin se ei ollut taloudellisesti mahdollista, joten meni useampi vuosi, että hakeuduin ensikäynnille. Muiden terveydellisten seikkojen vuoksi hoitojen aloittamisessa kesti vuosi. Onnellisesti ensimmäinen hoitokerta tuotti tuloksen.

Alkuraskaudessa oli vakava keskenmenon riski. Huoli kesti pitkään, vaikka kaikki meni hienosti. Vauvavuosi meni hyvin, enkä kokenut sellaista väsymystä kuin etukäteen pelkäsin.

Yksi lapsen kummitädeistä osallistui synnytykseen, ja vanhempani ovat paljon arjessamme mukana. En ole ollut yksin, vaikka ilman kumppania prosessiin lähdinkin. Simpukan tukiryhmissä olen saanut tärkeää vertaistukea.

Toiset tuttavat ovat halunneet tietää enemmän, toiset taas eivät välttämättä ole kysyneet mitään siitä, kuinka tulin raskaaksi. Jokainen, joka on kysynyt aiheesta, on ensin tiedustellut, sopiiko kysyä. Olen puhunut asiasta avoimesti.

Se yllätti, kuinka jo noin pieni osaa jo niin hyvin painella oikeista nappuloista ärsyttääkseen! Mutta kun hän pitkän päivän jälkeen juoksee luokseni, tuntuu ainutlaatuiselta, että se olen juuri minä, jolle hän sanoo äiti.
Laura, 1-vuotiaan äiti

Juttu on julkaistu Lapsemme 2/2021 -lehdessä.