Ihmeellinen, ihana persoona

Saako poikia vielä sanoa pojiksi? Voiko tyttö olla prinsessa? Keskustelu lapsista ja sukupuolesta kärjistyy julkisuudessa helposti ja arkeaan elävä vanhempi miettii, ketä kuunnella ja miten toimia.

3-vuotiaan päivän asu koostuu sukkahousujen ja trikoopaidan lisäksi kravatista, harsohameesta, keijunsiivistä ja tuntosarvista. Toisessa kädessä on ikivanha lasten jääkiekkomaila, toisessa taikasauva. Pieni pehmeä jalkapallo saa iskun ja kimpoaa keittiössä maaliinsa. Sitten lapsi pysähtyy ja toteaa: – Äiti, keijuprinsessat ei pelaa jalkapalloa.

Mitä vanhempana pitäisi tehdä? Tämä vanhempi toteaa, että keijuprinsessat voivat hyvin pelata jalkapalloa, jos se on heistä hauskaa.

Lasten- ja nuorisopsykiatrian erikoislääkäri Linnea Karlsson toteaa, että julkisuudessa keskustelu lasten, heidän sukupuolensa ja tasa-arvoisen kasvatuksen ympärillä on vähintäänkin vaihtelevaa. Se voi hämmentää vanhempia.

– Minusta tärkeää on yleinen sensitiivisyys lapsen kohtaamisessa. Sensitiivisyydellä tarkoitan sitä, että vanhempi näkee vaivaa ymmärtääkseen lapsen ajattelua ja tapaa katsoa maailmaa. Hän on kiinnostunut selvittämään, millainen persoona juuri tämä lapsi on ja toimii niiden havaintojensa perusteella, ei niinkään yleisten ennakko-odotusten mukaan.

– Se, että tasa-arvokeskustelua käydään, on sinänsä tärkeää. Se voi myös auttaa pitämään vanhemman mieltä avoimena huomioimaan ennen kaikkea lapsen persoonaa, Karlsson toteaa.

Sinällään maailman hahmottaminen asioita luokittelemalla ei ole ongelman ydin, vaan se, rajaako se toimintaamme jo etukäteen niin, että lapsen yksilölliset piirteet jäävät huomamatta. Lapsen kehityksen kannalta mihinkään lokeroon sullominen ei ole hyvästä.

– Ei sukupuoli, uskonto, etnisyys tai mikään muukaan tällainen asia voi määritellä sitä, mistä lapsi kiinnostuu tai millainen hän on, Karlsson toteaa.

– Toisaalta julkisuudessa keskustelu menee välillä siihen, saako lapsia ylipäänsä sanoa tytöiksi tai pojiksi tai mitä värejä voi lapsen vaatteissa käyttää. Minusta se on turhaa yksinkertaistamista, eikä ole enää ongelman ytimessä.

Karlsson näkee, että pienelle lapselle sukupuoli on myös monimutkaista maailmaa jäsentävä asia ja lapsi tarvitsee raameja, joita vasten tutkia maailmaa. Vanhempi taas tarvitsee avoimuutta huomata, jos maailma ja lapsi törmäävät. Silloin vanhemman tehtävä on tukea, esimerkiksi sukupuoli-identiteettiään etsivää murkkuikäistä.

– Totta kai sanoja tyttö ja poika voi käyttää. Ongelma se on silloin, jos esimerkiksi poikaa kehotetaan tai hänen oletetaan toimivan jollain tavalla vain siksi, että hän on poika.

Aikuisten maailmassa käydyt keskustelut voivat Karlssonin mukaan joskus siirtyä väärällä tavalla lasten maailmaan.

– Esimerkiksi keskustelussa siitä, saavatko lapset leikkiä pyssyleikkejä, menevät mielestäni aikuisten ja lasten maailmat sekaisin. Pyssyleikkien leikkiminen ei ole merkki lapsen väkivaltaisuudesta. Se ei vaikuta siihen, miten lapsi oppii erottamaan oikean ja väärän myöhemmin elämässään.

Sama ilmiö näkyy Karlssonin mielestä tasa-arvokeskustelussa. Pienelle lapselle oma sukupuoli ei vielä ole jäsentynyt asia, eivätkä he pohdi leikkejään vaikkapa tasa-arvokysymyksen kautta. Heille leikki on leikkiä ja vain mielikuvitus on rajana.

Keijuprinsessan jalkapalloharrastuksesta voi Karlssonin mukaan hyvin todeta vaikkapa niin kuin esimerkin vanhempi totesi. Toisaalta Karlsson ehdottaa aloittamaan lapsen kanssa keskustelun siitä, millainen tämä lapsen leikissä esiintyvä hahmo oikein on. Tällainen keskustelunavaus olisi yritys nähdä asia lapsen maailmasta käsin. Voi olla, ettei lapsi edes liitä asiaa millään tavalla sukupuolirooleihin, vaan johonkin aivan muuhun, joka sellaisenaan voi olla hyvinkin mielenkiintoinen ikkuna lapsen mielikuvitusmaailmaan.

Leikki-ikäinen hahmottaa maailmaa tutkimalla monenlaisia rooleja niitä sen kummemmin arvottamatta. Prinsessamekkoihin saa ja voi pukeutua niin tyttö kuin poikakin, merirosvomiekkailuun voi ryhtyä jokainen lapsi. Pieni koululainen taas elää melko tasaista aikaa ja vasta varhaismurrosiässä suhde omaan sukupuoleen alkaa yleensä kiinnostaa lasta uudella tavalla.

– Varhaiseen murrosikään kuuluu usein voimakas tarve kuulua porukkaan. 14–15-vuotias saattaa kokeilla erilaisia tyylejä nopeallakin tempolla. Identiteettikäsitys muodostuu valtaosalla parinkymmeneen mennessä. Tämä kaikki kuuluu asiaan, toteaa Karlsson.

Niin kauan kuin murrosiän kasvaminen ja identiteetin etsintä sujuvat niin, että kehitys etenee ja arki sujuu, on vanhemman tehtävä lähinnä olla käytettävissä, avoimena lapselle ja hänen ajatuksilleen. Sellaisella lapsella ja nuorella, jonka kehitys ei kulje samaa polkua kuin valtaosalla, oman identiteetin etsiminen voi olla kipeä ja pitkä prosessi. Aivan erityisesti silloin tarvitaan vanhemman tukea ja kykyä nähdä lapsi yksilönä.

Kasvatuksen paineissa kipuilevaa vanhempaa Karlsson lohduttaa sillä, ettei vanhemman tarvitse olla täydellinen, tässäkään asiassa.

– Jos vanhempi ei joka kerta ymmärräkään lapsen viestejä heti, se saattaa pakottaa lapsen hieman ponnistelemaan tehdäkseen itsensä ymmärretyksi. Ja se on kehityksen kannalta ihan myönteinenkin asia. Sitä paitsi meillä vanhemmilla on taipumus liioitella osuuttamme lapsen kasvussa. Eivät lapset ole meidän kasvatuksemme tulos, vaan paljon omaa itseään aivan alusta asti. Ja juuri se meidän olisi tärkeää nähdä.

Tyttöjen ja poikien yhteiset leikit edistävät ystävyyttä yli sukupuolirajojen, sanoo tasa-arvokasvatuksen asiantuntija Sara Sundell.

Lasten mielestä päivähoidossa mukavinta on leikki. Kun 2–6-vuotiaille lapsille annettiin tehtäväksi valokuvata hoitopaikan mieluisimpia asioita, ykköseksi nousivat lelut ja erityisesti sisätilojen leikkipaikat.

Lasten näkemyksiä kuultiin opetus- ja kulttuuriministeriön selvityksessä vuonna 2014. Selvityksen mukaan leikkiin liittyviä valokuvia ja niistä käytyjä keskusteluja sävytti selvä sukupuolittuneisuus. Poikien kuvat esittivät usein autoja, liikennemattoja ja rakenteluvälineitä, tyttöjen puolestaan nukkeja ja kotileikkiin liittyviä paikkoja. Pojat saattoivat nimetä̈ kotileikkinurkkauksen tylsäksi, koska se kuuluu heidän mukaansa tyttöjen leikkeihin.

Tyttöjen ja poikien yhteiset leikit edistäisivät ystävyyttä yli sukupuolirajojen, sanoo tasa-arvokasvatuksen asiantuntija Sara Sundell Folkhälsanilta.

– Aikuisella olisi tässä tärkeä tehtävä. Hän voisi näyttää lapsille, kuinka erilaisilla leluilla voi leikkiä, Sundell vinkkaa.

Hän muistuttaa, että vanhemmat näyttävät omalla esimerkillään joka päivä, kuinka sukupuoli vaikuttaa kotona jaettaviin tehtäviin.

– Eri tilanteissa voisi myös miettiä, kohtelenko eri sukupuolisia lapsiani eri tavalla.

Sundell on kouluttanut päiväkotien henkilöstöä tasa-arvoiseen kasvatukseen kymmenen vuoden ajan. Ruotsissa ensimmäinen projekti käynnistettiin vuonna 1996. Tittmyran ja Björntomten -esikouluissa tehty selvitys osoitti, että aikuiset kohtelevat tyttöjä ja poikia eri tavalla, usein tiedostamattaan.

– Tyttöjä ja poikia kannustetaan usein stereotyyppisesti. Tyttöjä kehutaan kilteiksi ja avuliaksi, poikia nopeiksi ja vahvoiksi. Lapsilla on kuitenkin monia taitoja ja ominaisuuksia.

Sundell käyttää yhtenä koulutuksen välineenä päiväkodin arjen videointia. Tähän malliin tukeutui myös Tasa-arvoinen kohtaaminen päiväkodissa -hanke, jossa arkisia tilanteita, kuten ruokailua, pukeutumista, leikkihetkiä ja ulkoilua, havainnoitiin videoin.

Työryhmän mukaan kuvaukset paljastivat sukupuolittuneita käytäntöjä, joita kasvattajat eivät olleet aiemmin tiedostaneet. Esimerkiksi aikuisten avuksi pyydettiin tyttöjä useammin kuin poikia.

Toisaalta päiväkotien arjesta löytyi myös paljon tasa-arvoa tukevia käytäntöjä.

Hiljainen 2–3-vuotias tyttö päiväkodissa, osaa pukea itse eikä tarvitse juuri apua. Tuloksena se, ettei juuri kukaan puhu hänen kanssaan päivän aikana. Jos on hiljaa ja hoitaa asiansa, jää vähemmälle huomiolle. Tällaisia tilanteita Sara Sundell on videoinut kouluttaessaan.

Ongelman ydin löytyy hänen mukaansa siitä, että päiväkodissa poikia autetaan enemmän kuin tyttöjä. Tytöt opettelevat itse pukemaan, kun taas poikia autetaan usein jo ennen kuin he pyytävät apua. Taustalla on ajatus siitä, että pojat alkavat herkästi riehua. Sama tapahtuu askartelutilanteessa.

Yhden saama erityishuomio on pois toisen saamasta ajasta. Ratkaisu löytyy Sundellin mukaan lasten itsehillintätaitojen tukemisesta.

– Kun huutaminen tai riehuminen ei ohjaa arkea, lapsista tulee rauhallisempia. Usein pojille sallitaan tietynlainen käyttäytyminen ajatuksella ”pojat ovat poikia”, mutta villin tai raisun tytön toimintaan puututaan nopeasti.

Hän muistuttaa, että erityistarpeet ovat erikseen. Myös tytöt voivat ottaa paljon tilaa ja jotkut pojat viihtyä taka-alalla.

Hiljainen kaksivuotias tuli päiväkodissa näkyväksi, kun asiaan osattiin kiinnittää huomiota.

Sundellin näkemyksen mukaan tasa-arvoinen kasvatus kannustaa lasta valitsemaan laajasta joukosta vaihtoehtoja. Kun lapsella on vapaus valita, hän saa myös itse rajata.

– Yhtenä päivänä lapsi haluaa olla prinsessa ja toisena mörkö. Monipuolinen olemisen tapa vahvistaa lapsen erilaisia resursseja, joita tarvitaan kaikkialla elämässä.

Suomessa ollaan tasa-arvoisempia kuin monessa muussa maassa, mutta tekemistä riittää vielä. Varhaiskasvatuksessa on tärkeää luoda sellaisia kaveritaitoja, jotka kantavat lasta myös myöhemmin elämässä.

– Kouluterveyskysely vuodelta 2017 osoitti, että aivan liian moni oppilas on kokenut seksuaalista häirintää. Tasa-arvoinen kasvatus ja toisen ihmisen rajojen kunnioittamisen opettaminen on keino puuttua myös näihin asioihin.

Sara Sundell kiteyttää, että tasa-arvoisessa kasvatuksessa lapsen ei tarvitse luopua mistään, vaan hän saa enemmän mahdollisuuksia. Vanhemmille hänellä on lempeä viesti.

– Haluan painottaa, että positiivisuus on valttia. Kannattaa avata ovi tasa-arvon huomioimiselle.

• Kehu lasta monipuolisilla sanoilla ja painota eri ominaisuuksia: ”Olet rohkea, huomaavainen, ihana, tärkeä, hieno ihminen”. Se vahvistaa jokaisen itsetuntoa.
• Käytä harkiten ulkonäköön liittyviä kehuja, jotta lapsi ei kokisi tarvetta näyttää tietynlaiselta tullakseen hyväksytyksi ja nähdyksi.
• Mieti lastenkirjojen äärellä, millaisia roolimalleja ne tarjoavat. Voiko tyttö olla supersankari tai poika hiljainen hahmo? Voiko prinsessa seikkailla aktiivisesti vai odottaako prinssiä pelastamaan?
• Anna lapsen kokeilla erilaisia vaatteita ja rooleja. Toiseen sukupuoleen eläytyminen kuuluu kehitykseen.
• Mieti avoimesti, millaisia harrastuksia lapselle olisi tarjolla. Lähtisikö tyttö karateen ja poika sanataidekouluun?
• Pyydä lapsi mukaan monenlaisiin arjen askareisiin, oli hän tyttö tai poika. Esimerkiksi keittiöpuuhat tai autonpesu sopivat molemmille.

Artikkeli on julkaistu Lapsemme 1/2018 -lehdessä.