Hyvässä porukassa ketään ei jätetä

Yksinäisyys ei ole koskaan lapsen oma syy. Ratkaisut löytyvät ryhmistä ja ympäristöstä, jossa jokainen huomioidaan ja hyväksytään porukkaan.

Pienenkin lapsen on toisinaan hyvä viihtyä omissa oloissaan, jotta hän oppisi kuulostelemaan tunteitaan ja tuntemuksiaan. Pitkään jatkunut vastentahtoinen yksinolo sitä vastoin on haitaksi.

– Yksinäisyys on kokemuksena epätoivottua ja epämiellyttävää, toteaa sosiaalipedagogiikan tutkija Elina Nivala Itä-Suomen yliopistosta.
Ilmeisintä on sosiaalinen yksinäisyys, jolloin lapsi on vailla seuraa. Emotionaalisesti yksinäinen lapsi taas voi kuulua porukkaan, mutta kaverisuhteista puuttuu tunneyhteys ja mahdollisuus läheiseen ystävyyteen. Tällaista yksinäisyyttä on ulkopuolisen hankala havaita ja tunnistaa, Nivala sanoo.

Lapset kokevat sekä sosiaalista että emotionaalista yksinäisyyttä, mutta eri-ikäisillä se saattaa ilmetä eri tavoin, kertoo MLL:n auttavien puhelinten päällikkö Tatjana Pajamäki.

– Alakoululaisilla yksinäisyys liittyy usein konkreettisiin tilanteisiin: välitunneilla tai koulun jälkeen ei ole ketään, jonka kanssa leikkiä tai viettää aikaa. Lasta ei myöskään valita pari- ja ryhmätöihin eikä kutsuta syntymäpäiville, Pajamäki kuvaa auttavaan puhelimeen soittaneiden lasten kokemuksia.

Vanhemmilla nuorilla yksinäisyys on monesti jatkunut jo pitkään ja värittää heidän koko identiteettiään. Heillä ei ole ketään, jonka kanssa voisi jakaa omia ajatuksiaan ja tuntemuksiaan, Pajamäki kuvaa.

– Yksinjäämisen syyt ovat monet. Nuori on saattanut muuttaa uudelle paikkakunnalle tai vaihtaa koulussa uuteen ryhmään. Hän ei tunne kuuluvansa sosiaaliseen yhteisöön, jossa monilla on takanaan pitkä yhteinen historia. Toisilla voi olla taustallaan raskaita kokemuksia, jotka saavat heidät tuntemaan erillisyyttä ja ulkopuolisuutta ikäistensä joukossa.

Yksinäisyyden kokemus haittaa monin tavoin lapsen kasvua ja kehitystä.

– Tulevaisuus on synkkä, jos lapsi tuntee itsensä näkymättömäksi ja arvottomaksi eikä saa apua. Siitä voi seurata vakavia mielenterveyden ongelmia, kuten masentuneisuutta ja itsetuhoisuutta, Elina Nivala sanoo.

Silti yhä edelleen yksinäisyys ymmärretään yksilöllisenä ilmiönä.

– Ajatellaan, että lapsessa yksilönä on joitain ominaisuuksia tai puutteita, jotka aiheuttavat yksinäisyyttä: hänellä on tietynlainen temperamentti, eli lapsi on luonteeltaan sisäänpäin kääntynyt, ujo ja arka. Hän ei ole sosiaalisesti aktiivinen, ja hänen sosiaaliset taitonsa ovat puutteellisia. Siksi hän jää yksin porukan ulkopuolelle.

Vastaavasti lapsen yksinäisyyttä pyritään korjaamaan kehittämällä hänen yksilöllisiä ominaisuuksiaan ja taitojaan: lapsen tulee vain oppia sosiaalisia taitoja, reipastua ja hakeutua rohkeasti oikealla asenteella muiden lasten seuraan.

Lapsen yksinäisyys ei kuitenkaan johdu hänestä itsestään. Yksinäisyys on sosiaalisesti rakentuva epätoivottava olotila eikä yksinomaan lapsen ominaisuuksien tai toiminnan tulosta, Nivala korostaa.

– Lapsen suhteet muihin lapsiin kehittyvät vuorovaikutuksessa, joka tapahtuu tietyssä ympäristössä. Ympäristö vaikuttaa suuresti siihen, millaisia suhteista muotoutuu: otetaanko kaikki mukaan vai suljetaanko joku ulkopuolelle. Lapsen sosiaaliset taidot kehittyvät vain, jos hän pääsee niitä käyttämään.

Elina Nivala on tarkastellut tutkimuksissaan sekä varhaiskasvatusta että kouluja sosiaalisina toimintaympäristöinä. Häntä huolestuttaa monien kollegoidensa tavoin lasten kasvuympäristöjen muuttuminen aiempaa yksilö- ja oppimiskeskeisimmiksi.

– Tuntuu siltä, että lapsen yksilöllistä urapolkua pitäisi lähteä rakentamaan jo varhaiskasvatuksessa. Korostetaan yksilöllisten taitojen oppimista ja kouluvalmiuksia sen sijaan, että painotettaisiin sosiaalista kasvua ja hyvinvointia yhteisön jäsenenä.

Nivalan mukaan kasvuympäristöjen toimintaa ohjaa kilpailuyhteiskunnan kulttuuri, joka ihannoi yksilöllisyyttä ja korostaa yksilösuorituksia. Tämä voi vähentää yhdessä tekemistä ja lisätä yksinäisyyttä.

Siksi varhaiskasvatuksessa, koulussa ja harrastuksissa tulisi tietoisesti kiinnittää huomiota siihen, miten lapsista rakentuu yhdessä toimiva ja toimeentuleva sekä kaikki huomioiva ja hyväksyvä yhteisö, Nivala sanoo.

– On aikuisten pedagoginen tehtävä tukea yhteisöjen rakentumista. Se ei synny enää itsestään, kuten ehkä aikaisemmin lasten viettäessä keskenään ohjaamatonta vapaa-aikaa.

Aikuinen voi ja hänen tulee lievittää lapsen yksinäisyyden kokemusta. Aikuisen tulee nähdä jokainen lapsi ja osoittaa, että hän on arvokas omana itsenään. Esimerkillään hän luo sosiaalista ympäristöä, jossa kaikki hyväksytään ja otetaan porukkaan, Elina Nivala sanoo.

– Aikuisen tulee kuitenkin olla tilanteessa herkkä, jottei lasta osoiteta sormella sen takia, ettei hänellä ole kavereita. Aikuisen ja lapsen keskinäinen luottamus on siksikin tärkeää, ettei aikuinen ala järjestää lapselta kysymättä toimintaa, jota kuvittelee tämän haluavan. Osa lapsista viihtyy yksin, eikä se tarkoita, että olisivat yksinäisiä.

Varhaiskasvatuksessa ja koulussa Nivala korostaa kasvattajien kykyä tunnistaa lasten keskinäisiä suhteita ja erityisesti ulossulkemisen tilanteita.

– Lapsen yksinäisyyttä ei näe ulkopuolelta, vaan sen voi varmuudella tunnistaa vain kysymällä lapselta itseltään. Tarvitaan herkkyyttä kuulla lasten kokemuksia ja tuntemuksia.

Nivalan mielestä joissain tilanteissa on hyvä muodostaa lasten ryhmiä siten, etteivät parhaat ystävykset aina ole yhdessä, jotta syntyisi tilaa myös uusille sosiaalisille suhteille. Toisaalta periaatetta ei tule toteuttaa kaavamaisesti, koska erottamalla ystävykset saatetaankin rikkoa jonkun lapsen ainoa ystävyyssuhde.

– Tärkeintä on pyrkiä kehittämään koko ryhmän toimintakulttuuria siten, että jokaiseen lapseen suhtaudutaan myönteisesti ja koko ryhmä haluaa toimia yhdessä.

Tatjana Pajamäki purkaisi yksinäisyyteen liittyvää häpeämuuria.

– Lapset ja nuoret kokevat musertavan häpeällisenä sen, etteivät kelpaa muille. Siksi se saatetaan salata lähiaikuisilta, vaikka heihin olisi läheinenkin suhde. Lapsia ja nuoria voi muistuttaa, ettei ole heidän vikansa, jos heitä kohdellaan ikävästi.

Pajamäki muistuttaakin, ettei lasten ja nuorten psyykkinen pahoinvointi aina selity esimerkiksi perheoloilla.

– Vertaisryhmästä ulossulkeminen vaikuttaa merkittävästi lasten ja nuorten psyykkiseen hyvinvointiin.

Pajamäen mukaan lasten ja nuorten kanssa voi myös treenata uusia tilanteita: miten ehdottaa leikkiä tai mahdollisuutta päästä mukaan ryhmään. Mistä asioista voi aloittaa keskustelun, miten kertoa itsestä?

– Koulussa näkymätöntä lasta voi kotona tehdä näkyväksi kysymällä ja kuuntelemalla hänen ajatuksiaan ja näkemyksiään. Sillä tavoin voi vahvistaa hänen identiteettiään.

Tatjana Pajamäki nostaisi yksinäisyyden ehkäisyssä ja lievittämisessä valokeilaan ujojen ja arkojen lasten sijaan sosiaalisesti taitavat lapset, joilla on ryhmässään vahva sosiaalinen asema. Miten he voisivat toimia toisin ja edistää yhteisöllisyyttä?

– Jos on ulkopuolelle jääviä lapsia, niin on myös ulkopuolelle jättäviä lapsia. Eli miten tukea näitä lapsia toimimaan yhteisvastuullisesti niin, ettei toisten ulossulkeminen olisi tavoiteltava kokemus?

Pajamäki vastuuttaisikin vanhempia, joiden lapsilla on kavereita ja hyvä asema esimerkiksi luokassa.

– Lapsilta voi kysyä, miten he toimivat välitunneilla, millaisia ryhmiä koulussa on, ketä omaan ryhmään saa tulla, onko joitain, jotka aina jäävät yksin. Entä mitä lapsi siitä ajattelee? Voisiko asialle tehdä jotain?

Pajamäki puhuisi myös suoraan lapsille, että jatkuvasta ulossulkemisesta ja yksinäisyydestä voi seurata henkistä pahaa oloa, jonka takia ei jaksa nousta aamuisin sängystä ylös eikä tulla kouluun.

– Lapsia ei voi vaatia ottamaan huomioon toimintansa seurauksia, joita he eivät tiedä eivätkä osaa hahmottaa. Siksi lapsille täytyy avata seurauksia, joita järjestelmällinen ulossulkeminen voi toisissa lapsissa aiheuttaa. Puheeksi ottaminen vaatii aikuisilta motivaatiota, mutta se vaikuttaa isosti lasten ja nuorten mielenterveyteen pitkälle aikuisuuteen.

Koulujen lukuvuosi on jo alkanut, mutta hellekelit vain jatkuvat Espoon Matinkylässä. Aurinkoinen elokuun ilta on houkutellut Matinlahden alakoulun pihalle ja viereiseen metsikköön uusia ekaluokkalaisia perheineen tutustumaan toisiinsa Ilolla eskarista ekalle -tapahtumassa.

MLL:n Etelä-Espoon yhdistys on merkinnyt ilmapalloin alueelle kahdeksantoista rastia, joissa lapset ja aikuiset yhdessä pohtivat ja suorittavat eri tehtäviä. Suomeksi ja englanniksi kirjoitetut tehtävänannot liittyvät muiden muassa kaveritaitoihin, aamutoimiin, liikennekäyttäytymiseen, itsenäistymiseen ja rauhoittumiseen.

Osa tehtävistä on toiminnallisia, joissa esimerkiksi lapsi nostelee käsiään ja jalkojaan aikuisen ohjeiden mukaisesti – ja lopuksi halataan.

– Tavoite on, että yhteinen toiminta vahvistaa lasten ja vanhempien suhdetta. Samalla perheet tutustuvat toisiinsa. Lapset tulevat laajalta alueelta eri päiväkodeista eivätkä välttämättä tunne toisiaan. On myös vastikään uuteen kotiin muuttaneita perheitä, kertoo MLL:n hankekoordinaattori Liisa Kilpiäinen.

Tutustumista avittaa bingotehtävä, jossa lapset kyselevät toisiltaan, millaisia asioita heidän perheessään tehdään: saunotaanko, leivotaanko, kerrotaanko vitsejä? Yhteisen piirustuspöydän ääressä onkin helppo kysäistä kaverilta hänen perheensä arjesta. Vastaukset kirjataan erilliselle paperille.

Kilpiäinen korostaa, että MLL:n paikallisyhdistykset voivat vapaasti hyödyntää Ilolla eskarista ekalle -aineistoa. Tehtävät ja pelit sopivat myös viskareille ja kakkosluokkaisille. Tapahtuma voi olla aikataulutettu tai vapaamuotoinen, kuten Matinkylässä. Se voidaan järjestää myös vanhempainillan yhteydessä.

– Kannattaa kysyä kouluista, mikä omalla alueella voisi toimia parhaiten. Eräässä koulussa tapahtuma järjestettiin heti aamusta, ja se oli täydellinen menestys.

Matinkylässä Kilpiäinen iloitsee isien runsaasta osallistumisesta, samoin maahanmuuttajataustaisista perheistä. Hän huomaakin, kuinka rastien ympärille on muodostunut ryhmiä: kun lapset leikkivät keskenään, aikuistenkin on ryhdyttävä juttelemaan toisilleen.

– Tapahtuman tarkoitus on juurikin luoda mahdollisuuksia omaehtoiseen tutustumiseen.