Huumori kantaa 

Vuorovaikutuksessa läheisen aikuisen kanssa lapsi oppii kaikki inhimillisen elämän taidot, myös huumorin ja hassuttelun. Huumorintaju on suojakilpi elämän vaikeuksia vastaan. 

Ulkona 12 astetta pakkasta ja lapsi eteisessä talvikengät jalassa mutta vain mekko ja ohut verkkatakki päällään. Lumileikkeihin pitäisi päästä. 

Miten reagoi vanhempi? Kihahtaako kiukku ja sinkoaako ilmoille kommentti ”etkö sinä ymmärrä, eihän noin voi pukeutua”. Vai voisiko kaivaa käyttöön toisen näkökulman. ”Oho, onkos siellä tullut yhtäkkiä kesä, kun sulla on kesävaatteet päällä. Enpä olisi uskonut, kun eilen vielä oli paljon lunta.” 

Huumori helpottaa monia tilanteita lapsiperheen arjessa, tietävät lastentarhanopettaja ja lasten huumoria tutkiva Tuula Stenius sekä sosiaalikasvattaja Kimmo Reunanen, joka työskentelee MLL:n Lasten ja Nuorten Kuntoutussäätiössä. Stenius ja Reunanen eivät tarkoita jatkuvaa vitsailua tai ilmeilyä. Usein jo näkökulman vaihtaminen tuo yhteiseloon huumorin pilkahduksen. 

– Vanhempi saattaa ajatella, ettei ole luontaisesti hassuttelija eikä saa itsestään taiottua humoristia. Ei kenenkään tarvitse ryhtyä pelleksi – riittää, jos keksii erilaisia näkökulmia. Jos aikuinen ei millään löydä arjesta pientä huvittavaa nurkkaa, hän on useimmiten hyvin kuormittunut, Kimmo Reunanen sanoo. 

Lapsi ansaitsee nähdä vanhemmastaan lempeämmän ja hauskemman puolen, ei ainaista äksyilijää. Sitä paitsi hassuttelu tekee hyvää myös aikuiselle. Ruuhkavuosia elävän pää pysyy kasassa, kun kurahaalarishow’n keskellä näkee hulvattomiakin hetkiä. 

Yhteys toiseen ihmiseen on ihmisen hyvinvoinnille keskeistä. Tuula Stenius määrittelee, että huumorissa kutsumme toista yhteyteen. Huumorin avulla löytyy yhteinen aallonpituus. 

– Ilo on tunne, joka tuntuu päästä varpaisiin. Monen tutkimuksen mukaan huumorin käyttäminen lisää hyvinvointia. Nauraminen on sosiaalista liimaa ja sillä on fysiologisiakin vaikutuksia. Parhaimmillaan huumori on hyväksyvää yhteyttä, Stenius sanoo. 

Lapselle erityisen tärkeää on kokea, että hän tuottaa iloa vanhemmilleen. Kun lapsen kanssa hassutellaan, lapsi kokee olevansa merkityksellinen. 

Kimmo Reunanen korostaa, että huumori on suojaava tekijä, joka auttaa kestämään vaikeita tilanteita, joita elämä eteen heittää. Kun lapsi on vanhemmiltaan oppinut hassuttelua ymmärtävän elämänasenteen, hänen on helpompi sulattaa kurjat asiat siedettävämmiksi. 

– Lempeä huumori tukee minuuden ja itsetunnon kehittymistä. Lapsi huomaa, että hän teki jotain hassua ja sille voidaan nauraa, mutta hän itse on yhä hyväksytty. 

Kaikkia asioita ei voi laittaa leikiksi lapsiperheessäkään. Reunanen sanoo, ettei huumoria saisi käyttää mitätöimään tilannetta, joka tuntuu lapsesta todella kurjalta. Lapsen suru tai kiukku pitää huomioida kunnolla. Kun tunne on otettu vastaan ja lapsi kannateltu pahimman ohi, voi tapahtuneeseen ottaa leikillisemmän näkökulman. Vähän myöhemmin lapsen kanssa voi jutella, että tapa, jolla hän ilmaisi itseään oli aika huvittava. 

– Koskaan ei naureta lapselle vaan lapsen kanssa. Se tukee tervettä itsetuntoa, Kimmo Reunanen lisää. 

Lasten suusta -tyyppisiä letkautuksia on paljon liikkeellä, ja niistä on tehty kirjojakin. Tuula Stenius neuvoo nauramaan niille lapsen jutuille, jotka tämä on tarkoittanut naurettavaksi. Ei niille, joita lapsi ei itse tajua tahattomasti hauskoiksi. Jälkimmäisille aikuiset saavat toki hihitellä keskenään mutta eivät lapsen kuullen. 

Jo alle kouluikäiselle voi opettaa, mikä on oikeasti hauskaa ja mikä ei. Muille ihmisille ja heidän ominaisuuksilleen ei saa nauraa, vaikka ne lapsen mielestä hassuilta näyttäisivätkin. 

Väärin käytettyä huumoria on sekin, jos aikuinen yrittää vitsailun varjolla ojentaa lasta. Sarkastinen sävy ei ole hyvän mielen sävy. 

– En ehdi, minullahan on vain kaksi kättä tai onko sulla jäänyt korvat pesemättä ovat letkautuksia, joiden huumoria lapsi ei välttämättä koe hauskaksi, Tuula Stenius sanoo.  

Mutta mikä on lapsen kannalta hyvää huumoria? Se mikä naurattaa aikuisia, ei välttämättä huvita lasta lainkaan. Lapsen huumori ja kyky ymmärtää toisten huumoria muuttuvat iän ja kehitysvaiheen mukaan. 

Tuula Stenius tekee parhaillaan väitöstutkimusta alle kouluikäisten huumorista. Hän on huomannut, että lapset nauravat toistolle. Myös törmäily ja koheltaminen huvittavat. 

Usein huumori mielletään sanalliseksi, ja huumorin kehitys liitetään kielen kehitykseen. Mutta kyllä pikkulapsillakin on oma huumorinsa: se on vekkuleita ilmeitä ja kukkuu-leikkejä, joissa lapsi ja vanhempi vuorollaan piiloutuvat vaikkapa peiton taakse.  Ihan pienellä lapsella ei ole vielä omaa kieltä, joten hän nauraa hullunkurisille sattumuksille. 

Pikkulapset matkivat toisiaan ja hassuttelevat liikkeillä, ilmeillä ja äänillä. Kouluikäisten huumori alkaa olla älyllisempää ja verbaalisempaa. 

Jokaisen on mahdollista päästä lapsen maailmaan. Muistella, miltä tuntuu, kun on ollut vasta kolme vuotta maan päällä, ja millaiset asiat silloin huvittivat. 

Kimmo Reunanen sanoo perheen leikittelykulttuurin kehkeytyvän parhaiten niin, että ensin aikuinen on naurun kohde. Seuraavassa vaiheessa vanhemmalle ja lapselle yhdessä tapahtuu jotain hassua. Lähellä kouluikää lapsi yleensä jo pystyy nauramaan itselleen. 

– Huumorintajun kehittyminen on tietysti yksiöllistä. Se lähtee yhteisen hassuttelun ja ilon kautta. Huumorintajua ei voi opettaa niin, että tehdään lapsi naurunalaiseksi, Reunanen sanoo. 

– Aikuiselle ei ole niin väliä, jos hän ei ymmärrä, mille lapsi nauraa. Lapselle sen sijaan on vahingollisempaa, jos hän joutuu miettimään, miksi nyt nauretaan. 

Huumori on sosiaalinen kutsu, mutta joskus se tyrmätään. Ainakin silloin, kun lapsi tylsistyy odottaessa tai ruokapöydässä istuessa ja ryhtyy temppuilemaan kesken aikuisten keskustelun tai juhlien ohjelmanumeron. Pelleily ja aikuisen haastaminen voivat olla huomion kalastelua. Joskus se kertoo tylsistymisestä, joskus isommastakin nähdyksi tulemien tarpeesta. 

Tuula Stenius neuvoo, mitä väärässä paikassa tai väärällä hetkellä pelleilevälle lapselle kannattaa sanoa. 

– Sinulla on hyvä huumorintaju, olet tosi hauska tyyppi ja (älä käytä mutta-sanaa) meidän pitää vielä opetella, mikä on huumorin paikka ja mihin tilanteisiin huumori sopii. 

• Havainnoi lasta. Seuraa, mille hän nauraa, ja mene juttuun mukaan. 
• Heittäydy. Oikaise vaikka lattialle makaamaan. Lapsesta on kutkuttavaa, kun teet jotain poikkeuksellista. 
• Isompien lasten kanssa sanojen vääntely toimii aina ja havahduttaa lapsen. ”Puetaanpa haaralit päälle!” Lapset keksivät usein omiakin sanoja. 
• Kisailkaa, kuka vääntää naamansa hurjimmalle mutrulle. Ottakaa kuvia hassuista ilmeistä ja naurakaa niille yhdessä. 
• Heittäytyy rooleihin. Jos ei ruokailu onnistu, esitä hienon ravintola tarjoilijaa. 
• Tee asioita toisella tavalla. Jos viet lapselle haarukan, kanna se käsivarrellasi.  

Vinkit antoi Tuula Stenius.  

”Parhaiten lapsiin uppoaa pieruhuumori ja tilannekomiikka. Meidän lapset muuttavat välillä laulujen sanoja. Hauskinta on ujuttaa huumoria arkisiin tilanteisiin.

Huumorin avulla opetan lapsia nauramaan itselleen. Elämää ei saa ottaa liian vakavasti ja itselleen nauraminen on tärkeä taito. Kyllä meilläkin huudetaan, kiukutellaan ja itketään, mutta ne asiat unohtuvat yleensä nopeasti nauramisen varjoon.

Päiväkodissa on kehuttu, että meidän 5-vuotiaalla on hyvä huumorintaju. Kun hän hassuttelee ja saa sillä kiinnitettyä aikuisen huomion, ei vitsistä meinaa tulla loppua. Lapsesta huomaa, kuinka hän hoksaa: nyt olin hauska, jatkankin tätä juttua kauan, koska se sai muut nauramaan. Huumorilla lapsi hakee huomiota, vähän kuin kiukuttelullakin – sitä huomion hakua on vain helpompi kuunnella.

Viimeksi 5-vuotiasta nauratti, kun kysyin, kuuleeko hänkin hiiren piipitystä jostain. Se oli tietysti pikkuveljen kitinää. Olen huomannut, että kun kotona viljellään huumoria, lapsen on helpompi erottaa ne tilanteet, joissa ei enää kuulu nauraa. Minulla taas on hyvä omatunto komentaa lapsia ja olla tiukka tiukkuutta vaativissa tilanteissa, kun tiedän saavani lapset tarvittaessa nauramaan. Lapsen mökötys ei ole lopullinen, ja positiivisia tilanteita on helppo luoda.”

Laura, 32, lapset 3 ja 5 vuotta

”Yhtenä päivänä tultiin neuvolasta ja meidän 4-vuotias seisoi rattaiden seisontalaudalla. Puhuttiin numeroista ja laskettiin yhteen kaks plus yks jne. Sitten keksittiin kysyä tosi vaikeita laskuja ja toinen vastasi jotain tyyliin ”Se on ihan helppoa, voin kyllä sanoa sen mutta en nyt just viitsi tai että en oikein voi sanoa sitä juuri nyt, mutta kyllähän mä sen tiedän….” Lapsen mielestä se oli tosi hassua ja meitä molempia nauratti. 1-vuotiasta pikkuveljeä naurattaa, kun se juoksee johonkin, mihin se ei saisi ja se napataan kiinni.

Huumorista on apua arkisissa tilanteissa. Viime viikonloppuna 4-vuotiasta ei oikein olisi huvittanut lähteä käymään kaupungissa vaan jäädä kotiin leikkimään myyrää. Myyrä kaivelee koloja peitoista ja tyynyistä tehtyyn kasaan. Mutta sitten me keksittiin, että koko myyräperhe lähtee nyt retkelle ja siitä myös lapsi innostui. Keksittiin meille myyränimetkin.”

Kaarina, 37, lapset 4 ja 1 vuotta

”Mua naurattaa esimerkiksi tämä: Haluatko jäätelöä? Kiska kiinni! Ja mä nauran ainakin tälle vitsille: Haluatko kuulla vitsin? Kala söi sipsin. Se on hauska, koska kalat ei oikeasti syö sipsejä.”

Aarni, 4 vuotta

”Nauraminen naurattaa tai sitten hassut ilmeet. Batman elokuva nauratti meitä ja muut elokuvat, joissa on huumorintajua. Perheen yhteisessä WhatsApp-ryhmässä me jaetaan hassuja gif-animaatioita, eläinaiheiset giffit on hauskimpia.”

Keiju, 9 vuotta ja Sisu, 7 vuotta

Asiantuntijat
Kimmo Reunanen, sosiaalikasvattaja ja Theraplay-työntekijä, MLL:n Lasten ja Nuorten Kuntoutussäätiö
Tuula Stenius lastentarhanopettaja, KM ja varhaiskasvatuksen opettaja

Artikkeli on julkaistu Lapsemme 1/2019 -lehdessä.