Herkkänä hyvälle

Vanhempia kannustetaan nyt lapsen hyvän käytöksen huomaamiseen. Vanhemmuuden taitoja voi opetella.

Lapsi pelleilee ruoalla. Ruokaa ei juuri mene suuhun, mutta sählätessä sitä kyllä päätyy lattialle. Komennot tuntuvat kaikuvan kuuroille korville.

Tuttu tilanne?

Entä jos unohtaisit kiellot, kuten ”älä leiki ruoalla” ja ”lopeta pelleily”? Sen sijaan lasta voi kehua, kun hän saa syötyä vaikka vain pienen palan tomaattia. Samalla voi kehottaa maistamaan vielä perunaa.

– Ihminen oppii parhaiten positiivisen toiminnan vahvistamisen kautta, sanoo lasten- ja nuorisopsykiatrian erikoislääkäri Linnea Karlsson. Hän työskentelee Turun yliopistossa opetus- ja tutkimustehtävissä ja on MLL:n hallituksen puheenjohtaja.

Karlssonin mukaan vanhemman ei kannata kiinnittää huomiota siihen, mikä lapsella on mennyt pieleen, vaan nostaa esiin hyviä asioita. Siten tilanteesta tulee myönteinen kokemus.

Kuvitellaanpa toinen tilanne: Matkalla kauppaan lapsi juoksentelee ympäriinsä. Kiellot eivät tehoa.

Karlsson kehottaa sanomaan mieluummin ”kävele” kuin ”älä juokse”. Siten lapsi ei kuule kieltoa, vaan konkreettisen neuvon.

– Jos sanoo ”käyttäydy hyvin” tai ”ole nyt rauhassa”, se ei anna riittäviä työkaluja lapselle, jolla on kyseisissä tilanteissa vaikeaa.

Vanhemmat voivat opetella tällaisia vanhemmuuden taitoja ohjatusti. Suomessa on ollut käytössä esimerkiksi Ihmeelliset vuodet -menetelmä, jossa vanhemmat saavat ryhmätapaamisissa ohjausta.

Turun yliopiston Lastenpsykiatrian tutkimuskeskuksessa on kehitetty lastenpsykiatrian professorin Andre Souranderin johdolla Voimaperheet-toimintamalli. Siinä 4-vuotiaiden lasten vanhemmille tarjotaan henkilökohtaista ohjausta puhelimen ja verkon välityksellä.

Kyse ei ole satunnaisista puheluista tai viesteistä, vaan järjestelmällisestä hoito-ohjelmasta. Vanhempi lukee, katsoo videoita ja tekee tehtäviä verkossa. Tärkeää on harjoitella taitoja arjessa. Vanhemman työskentelyä tukee perhevalmentajan viikoittainen puhelu.

Yhdentoista viikkoteeman käsittelyyn menee yleensä kolmesta viiteen kuukautta sen mukaan, minkä verran väliin tulee taukoja esimerkiksi sairastelun tai lomamatkan vuoksi.

Malli on tarkoitettu perheille, joiden vanhemmat arvioivat, että lapsella on keskivertoa enemmän käyttäytymisen haasteita. Haasteena voi olla esimerkiksi tottelemattomuus ja vastaan väittäminen.

Perheet tavoitetaan 4-vuotisneuvolatarkastuksen yhteydessä. Matalan kynnyksen hoito-ohjelmalla pyritään puuttumaan lapsen käyttäytymisen ongelmiin varhain.

Ohjelman projektipäällikkö, terveystieteiden maisteri ja perhe- ja kognitiivinen psykoterapeutti Terja Ristkari on tarkkana, että ohjelman yhteydessä ei puhuta käytöshäiriöistä, vaan käyttäytymisen ongelmista tai haasteista.

– Emmehän me tiedä 4-vuotiaista lapsista, kuka heistä on vaikka murrosikäisenä käytöshäiriöinen. Hoito-ohjelma on suunnattu sille joukolle perheitä, joissa lapsilla on eniten käyttäytymiseen liittyviä ongelmia, Ristkari sanoo.

Ajatellaanpa perhettä, jossa on useita pieniä lapsia. Perheen 4-vuotias on tottelematon ja väittää koko ajan vastaan. Arjessa on paljon tilanteita, joissa vuorovaikutus on negatiivista. Vanhempi uhkaa usein rangaistuksella, jos lapsi ei toimi tietyllä tavalla.

Syntyy rankaisemisen kierre. Kaikki väsyvät. Mitä tehdä?

Voimaperheet-hoitomallissa vanhempaa kehotetaan kiinnittämään huomiota tilanteisiin, joissa lapsi toimii toivotulla tavalla. Huomaa hyvä lapsessa on ensimmäisen viikon ja koko ohjelman läpäisevä teema.

Hyvän huomaamisen pitää näkyä myös konkreettisesti, kehuina ja kannustuksena. Silloin lapsen käytös voi alkaa muuttua.

– Vähitellen myös vanhemman ajatukset lapsesta muuttuvat myönteisemmiksi, kun vanhempi itse huomaa lapsesta uusia puolia, Ristkari sanoo.

Muita teemoja ovat esimerkiksi huomion jakaminen tasapuolisesti, valittamisen huomiotta jättäminen ja tilanteiden ennakointi.

– Siirtymätilanteet ovat lapsiperheen arjessa usein haastavimpia. Pyrimme vahvistamaan rutiinien sujuvuutta, Ristkari kertoo.

Harjoitusta voivat vaatia esimerkiksi nukkumiset, pesut, lähtemiset ja tulemiset. Ristkari sanoo, että tällaisia tilanteita kannattaa suunnitella etukäteen yhdessä lapsen kanssa.

Voimaperheet-ohjelmassa on käytössä konkreettinen tarrataulujärjestelmä. Siinä vanhempi asettaa yhdessä lapsen kanssa arkisiin toimintoihin liittyviä yksinkertaisia tavoitteita. Kun lapsi suoriutuu hyvin, hän saa laittaa itse tarran tauluun.

– Kaikki tällainen lisää aktiivista vuorovaikutusta. Kun vuorovaikutustilanteita syntyy myönteisessä hengessä paljon, yhteys lapsen ja vanhemman välillä vahvistuu, Ristkari sanoo.

Ohjelmassa harjoitellaan myös aikalisää. Se on hetki, jolloin sekä lapsi että vanhempi voivat vetää henkeä.

Ristkari korostaa, että aikalisä ei tarkoita jäähyä: lasta ei retuuteta omaan huoneeseen ja sanota, että nyt rauhoitut. Sen sijaan aikalisän käytöstä keskustellaan etukäteen. Lapselle kerrotaan sen säännöt ja osoitetaan turvallinen paikka, johon vanhemmalla on katsekontakti. Aikalisän kesto on ennalta määritelty.

Voimaperheet-toimintamallin taustalla on tutkimustieto, joka osoittaa, että lapsena alkavat vaikeat käytösongelmat ovat yhteydessä aikuisiän sosiaalisiin ja mielenterveyden ongelmiin.

Myös Voimaperheet alkoi tutkimuksena vuonna 2010 Varsinais-Suomessa. Mukana oli aluksi 730 perhettä, jotka jaettiin kahteen ryhmään. Toinen ryhmä sai tietopaketin ja yhden puhelun perhevalmentajalta, toinen koko hoito-ohjelman. Siihen kuului tietopaketti, tehtäviä, käytännön harjoittelua ja perhevalmentajan viikoittainen puhelu.

Tutkimus osoitti, että lasten käytösongelmat vähenivät olennaisesti enemmän hoito-ohjelmaan osallistuneissa perheissä. Lasten aggressiivisuus, uhmakas käyttäytyminen, ADHD-oireet ja tunne-elämän ongelmat vähenivät. Empatiakyky puolestaan parani. Tulokset perustuvat ensimmäiseen seurantavuoteen.

Nyt Turun yliopiston tutkimusryhmä tekee yhteistyötä kuntien kanssa, ja toimintamalli on käytössä eri puolilla Suomea. Ristkari pitää mahdollisena, että tulevaisuudessa malli juurrutettaisiin perusterveydenhuoltoon yhdeksi hoitovaihtoehdoksi Suomen laajuisesti.

– Ajattelen, että tämä on tätä aikaa: toimimme digitaalisessa ympäristössä, mutta mukana on kuitenkin inhimillinen vuorovaikutus, Ristkari sanoo.

Suhteellisen kevyellä mallilla pystytään tukemaan monia ihmisiä kerralla. Verkossa ja puhelimessa toimiva ohjelma voi olla hyvä lisä palveluihin erityisesti paikoissa, joissa välimatkat ovat pitkiä. Muutenkin vanhemmalle voi olla helpotus saada ohjausta ilman, että tarvitsee lähteä minnekään.

– Pääsääntöisesti ihmiset ovat olleet tyytyväisiä. He kokevat saavansa arkeen työkaluja, Ristkari kertoo.

Linnea Karlsson pitää Voimaperheet-mallia erittäin tervetulleena. Hän työskentelee Turun yliopistossa, mutta ei ole mukana Voimaperheet-ohjelmassa.

Karlssonin mukaan psykoterapiatutkimuksesta tiedetään, että ihmisten omat mieltymykset hoitomuodosta ovat tärkeitä. Jos siis kokee etäohjauksen toimivana, se voi olla hyvä tapa saada tukea arkeen.

– Osa ihmisistä ei pidä puhelimen varassa olemisesta. Heille on toivottavasti muuta tarjolla.

Karlsson keskittyy omassa tutkimuksessaan erityisesti siihen, miten ympäristö ja perimä vaikuttavat lapsen kehitykseen. Hän kertoo, että ympäristön ärsykkeet vaikuttavat vahvasti aivojen muovautumiseen.

Siis näin: Jos lapsi saa vuorovaikutustilanteissa jatkuvasti vahvistusta sille, että hän on huono eikä onnistu missään, se haittaa aivojen kehitystä. Lapsi ei opi tunnesäätely- ja vuorovaikutustaitoja. Se voi vaikuttaa haitallisesti esimerkiksi itsetuntoon ja minäkäsitykseen.

Jos taas lapsi saa vahvistusta sille, että on hyväksytty ja hyvä, se kehittää muun muassa empatiaa ja ylläpitää mielihyvää. Lapsen tunnesäätely- ja vuorovaikutustaidot kehittyvät.

Neurotieteellinen tutkimus on siis linjassa sen kanssa, että positiivisuuteen keskittyminen kasvattamisessa kannattaa.

Oppiminen ei toki lopu lapsuuteen. Ihminen oppii ikään katsomatta parhaiten, kun hänen positiivista toimintaansa vahvistetaan.

– Toki lapsilla on kaikkein eniten esimerkiksi tunnesäätely- ja vuorovaikutustaitoja opittavana, Karlsson huomauttaa.

Aivojen kehityksen herkkyyskausia ovat vauva-aika, uhmaikä ja murrosikään siirtyminen. Silloin aivot ovat tunnesäätelytaitojen osalta vastaanottavaisimmillaan.

Uhmaikä on usein kohta, jossa vanhemmat ja ammattikasvattajat kamppailevat sen kanssa, kuinka paljon lasta pitää kasvattaa ja opettaa. Karlsson sanoo, että lapsen kiukku voi houkuttaa tarpeettomaankin ankaruuteen.

Esimerkiksi jäähypenkki ei Karlssonin mielestä sovellu pienille lapsille, koska siitä puuttuu avun antaminen.

– Eivät lapset siellä penkillä istuessaan mitään mieti tai opi. Lapselle pitää osoittaa, että hänet hyväksytään, vaikka hän ei hallitse itseään.

Toinen vaikea kohta on murrosikä. Silloin tilanne on monimutkaisempi: lapsi ei ole enää uhmaikäisen tavoin vanhemman hallinnassa, ja vanhempi joutuu luovimaan hankalissa tilanteissa murrosikäisen omien mielenkiinnon kohteiden ja motivaation kanssa.

– Siinä vasta taitoa tarvitaankin, että ei lyttää herkällä olevaa itsetuntoa, Karlsson sanoo.

Huomioiminen ja kannustaminen ovat onnistuneen vuorovaikutuksen ydin, muistuttaa projektipäällikkö Terja Ristkari. Hän korostaa, että lasten käytösongelmia kannattaa ratkoa tapauskohtaisesti, mutta antaa muutaman vinkin yleisiin tilanteisiin.

Lapsi jankkaa, että haluaa keksin

Ei näin: Vanhempi hermostuu. Yhdellä kerralla vanhempi antaa keksin, toisella ei. ⇒ Lapsi jatkaa jankkaamista, koska saa välillä sen ansiosta keksin. Epäjohdonmukaisuus luo turvattomuutta.

Vaan näin: Vanhempi sanoo kerran rauhallisesti ei. Sen jälkeen hän jättää jankkauksen huomiotta. ⇒ Lapsi lopettaa jankkaamisen vähitellen, koska huomaa, että se ei toimi. Aikuinen osoittautuu luotettavaksi.

Lapsi ei halua käydä nukkumaan

Ei näin: Vanhempi ilmoittaa, että nyt nukkumaan, ja hermostuu, kun lapsi ei heti tottele. Silti vanhempi ei aina pysy sanassaan. ⇒ Lapsi oppii, että vitkuttelulla voi pelata aikaa. Rajattomuus luo turvattomuutta.

Vaan näin: Vanhempi kertoo etukäteen, että vartin päästä pitää mennä sänkyyn ja pitää aikarajasta kiinni. ⇒ Ennakoiminen auttaa lasta toimimaan. Lapsi oppii, että aikuinen pitää kiinni aikarajasta.

Lapsi hermostuu kaupassa

Ei näin: Vanhempi häpeää lapsen käytöstä ja antaa periksi, kun lapsi vaatii itkien ja lattialle heittäytyen karkkipussia. ⇒ Lapsi oppii, että saa hermostumalla mitä haluaa. Rajattomuus luo turvattomuutta.

Vaan näin: Kauppareissu kannattaa suunnitella etukäteen, jolloin tällaisilta tilanteilta voidaan välttyä. Jos lapsi kuitenkin hermostuu, vanhempi ottaa lapsen syliin ja poistuu kaupasta. ⇒ Kaupassa ei ole järkeä harjoitella käytöstapoja, vaan rauhoittaa lapsi. Syli tuo lapselle turvaa.

Voimaperheet-ohjelman valtti oli järjestelmällisyys, sanoo espoolainen kahden lapsen äiti Hanna Salmisto. Hän ja hänen miehensä hakivat ohjelmasta tukea vanhemmuuteen keväällä.

Sinänsä ohjelman opit, kuten lapsen palkitseminen hyvästä käytöksestä tai valituksen huomiotta jättäminen, eivät olleet uusia asioita, vaan suorastaan itsestäänselvyyksiä. Ohjelman ansiosta niitä tuli kuitenkin harjoiteltua säntillisesti. Se toi vanhemmuuteen varmuutta ja johdonmukaisuutta.

– Saimme tuen siihen, että tämä suunta on oikea tai tätä kannattaa jatkaa.

Salmisto kertoo, että ohjelma antoi keinoja 4-vuotiaan Lotan äkkipikaisuuden ja itsepäisyyden hallitsemiseen. Vanhemmat harjoittelivat hänen kanssaan esimerkiksi asioiden suunnittelemista etukäteen: miten toimia, kun kaveri tulee kylään ja pitää jakaa leluja.

Yksi syy lähteä mukaan ohjelmaan olivat tyttären raivokohtaukset. Nyt ne ovat helpottaneet. Salmisto tosin huomauttaa, että on vaikea arvioida, mikä on ohjelman vaikutusta ja mikä lapsen kasvua. Hänestä ohjelmassa onkin olennaisempaa sen vaikutus vanhemmuuteen.

– Itse pysyy helpommin rauhallisena, kun tietää, että on enemmän keinoja käytössä. Silloin lapsikin on yleensä rauhallisempi.

Salmistoa epäilytti hieman lähteä mukaan ohjelmaan, koska hän pelkäsi leimautumista ongelmaperheeksi. Hänestä on tärkeää ymmärtää, että ohjelman opeista voi hyötyä kuka tahansa.

– En koe, että meidän ongelmat olivat kovin suuria.

Hoito-ohjelmassa ohjaus tapahtuu puhelimen ja verkon välityksellä, mikä tuntui Salmistosta aluksi vähän oudolta. Siihen kuitenkin tottui nopeasti.

Artikkeli on julkaistu Lapsemme 3/2016 -lehdessä.