Etäopetus heikensi etenkin tyttöjen hyvinvointia

Hyvän oppimisen hetket vähenivät, mikä näkynee heikentyvinä oppimisen tuloksina.

Elämme jo kolmatta pandemiakevättä, ja yhä vain koronaviruksen eri muunnokset kiusaavat ihmisiä meillä ja muualla. Miljoonat ihmiset maailmalla ovat menehtyneet viruksen aiheuttamaan tautiin tai sen jälkiseurauksiin. Sitäkin useammat ovat sairastuneet, monet vakavasti.

Kansainvälisten selvitysten mukaan koronapandemiasta seuranneet rajoitukset ovat haitanneet erityisesti lasten ja nuorten arkea. He ovat saattaneet todistaa kotonaan vanhempiensa taloudellista ahdinkoa ja siitä aiheutuvaa stressiä. Monet ovat myös joutuneet luopumaan vapaa-ajan harrastuksistaan ja kaveritapaamisistaan. Tämä on tutkimusten mukaan lisännyt ahdistuksen ja yksinäisyyden tunteita.

Kaikkein eniten lapset ja nuoret ovat kärsineet laajoista ja pitkäkestoisista koulusuluista. YK:n kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestö Unesco arvioi, että 1,6 miljardin lapsen ja nuoren koulunkäynti on häiriintynyt pandemian aikana.

Suomessa peruskoulut ja toisen asteen oppilaitokset siirtyivät etäopetukseen maaliskuussa 2020. Koulusulut jatkuivat kevääseen 2021 asti eri tavoin eri alueilla pandemiatilanteen mukaisesti.

Koulusulkujen ja liikkumisrajoitusten vaikutuksia lasten ja nuorten oppimiseen ja hyvinvointiin on seurattu muun muassa EduRESCUE-konsortiossa, jossa toimii usean tieteenalan tutkijoita Helsingin, Jyväskylän ja Turun yliopistoista.

Tieteellistä näyttöä koulusulkujen ja etäopetuksen vaikutuksista etenkin oppimistuloksiin saadaan kuitenkin vielä odottaa. Tutkimus olisi edellyttänyt, että muut oppimistuloksiin vaikuttavat tekijät olisi voitu poissulkea kontrolliryhmässä, jossa pandemian vaikutus olisi ollut pienempi.

Suomessa tutkimusta on vaikea tehdä jo siksikin, että yhdenmukaista ja vertailukelpoista dataa saadaan ainoastaan ylioppilaskokeen tuloksista. Nyt keväällä kuitenkin voidaan selvittää, kärsivätkö pahimmalla pandemia-alueella ja pisimpään etäopetuksessa olleet lukiolaiset enemmän oppimisvajeesta kuin ne, jotka pääsivät vähemmällä.

Keväällä 2021 julkaistu hollantilaistutkimus antaa kuitenkin jonkinlaista osviittaa etäopetuksen vaikutuksista myös suomalaisten lasten ja nuorten oppimistuloksiin.

Alankomaissa koulut sulkeutuivat kahdeksaksi viikoksi maaliskuun puolivälissä 2020. Ennen ja jälkeen etäopetusjakson toteutettiin vuosittaiset kansalliset oppimismittaukset. Tulosten perusteella lapset ja nuoret eivät oppineet tuona aikana juuri mitään. Vaje vastasi osaamista, joka aikaisempina vuosina oli opittu kahdeksassa viikossa.

Tutkimuksen mukaan eniten kärsivät oppilaat, joiden vanhemmilla ei ollut mahdollisuutta tukea heidän etäopiskeluaan.

Lasten ja nuorten hyvinvointia koronapandemian aikana on tutkittu Suomessakin varsin laajalti. Akatemiaprofessori Katariina Salmela-Aro Helsingin yliopistosta muistuttaa, ettei oppimista ja hyvinvointia voi erottaa toisistaan.

Keväällä 2020 hän itse tutki hyvän eli optimaalisen oppimisen hetkiä lukiolaisilla, jotka opiskelivat etänä fysiikkaa ja kemiaa. Tutkimuksessa nuoren tuli vastata puhelimeen tai tietokoneelle ilmestyneeseen kysymykseen, miltä opiskelu juuri sillä hetkellä tuntui. Oliko hän kiinnostunut parhaillaan suorittamastaan tehtävästä? Kokiko hän kykenevänsä siihen? Oliko tehtävä riittävän haastava ja kannusti ponnistelemaan?

Optimaalisessa oppimisen hetkessä nuori vastasi kysymyksiin jotakuinkin myöntävästi, mikä tutkijalle kertoi innostuksesta ja hyvästä oppimismotivaatiosta.

– Näitä hyvä hetkiä oli kuitenkin vain alle viisi prosenttia, kun ennen pandemiaa osuus oli 20–25 prosenttia, Salmela-Aro kertoo.

Vähäiset optimaalisen oppimisen hetket viestivät, että tehtävä oli joko liian vaikea tai helppo, jolloin nuori kyllästyi ja kadotti kiinnostuksensa.

– Optimaalisen oppimisen hetkien puuttuminen tulee näkymään osaamisen tuloksissa, koska oppiminen ei ole suoraviivaista vaan tapahtuu hyppäyksittäin. Nuori kokee niin sanottuja ahaa -hetkiä ja tajuaa, että näinhän tämä menee.

Salmela-Aro uskoo, että ensimmäisen koronakevään jälkeen opettajien taito luoda hyviä oppimisen hetkiä oppilailleen kehittyi myös etäopetuksessa. Helppoa se ei ollut, sillä verkkovälitteinen yhteys ei aina korvannut kasvokkain kohtaamista.

Etäopetuksessa lapsia ja nuoria avittivat oma oppimismotivaatio ja sosioemotionaaliset taidot, kuten sinnikkyys ja utelias mieli. Samalla yksinäiset etäopetusjaksot muistuttivat vuorovaikutuksen ja yhteisöllisyyden tärkeydestä.

– Koulu on niin paljon muutakin kuin oppimista ja osaamista. Nuoren on tärkeä oppia yhdessä tekemisen taitoja, joita tarvitaan myös työelämässä, Salmela-Aro sanoo.

Katariina Salmela-Aro muistuttaa, että jo ennen koronaviruspandemiaa vanhemmilla oli Suomessa hyvinkin erilaiset mahdollisuudet tukea lastensa ja nuortensa opiskelua ja oppimista. Esimerkiksi viimeaikaisten kansainvälisten PISA-tutkimusten mukaan vanhempien sosioekonominen asema vaikutti merkittävästi lasten opintomenestykseen. Se tarkoittaa, että kaikista yhteiskunnallisista tasa-arvoa lisäävistä ponnistuksista huolimatta koulutus yhä periytyy.

Eriarvoinen asetelma korostui koronakeväänä, kun etäopetukseen siirtyminen pakotti vanhemmat kantamaan poikkeuksellisen suuren vastuun lastensa ja nuortensa koulunkäynnistä ja sen onnistumisesta. Heiltä vaadittiin taitoja ja resursseja, joita heillä ei välttämättä ollut tarjota lapsilleen.

Vanhempien tuli miettiä, oliko kotona rauhallista paikkaa opiskella tai keskittyä tuntitehtäviin. Toimiko verkkoyhteys? Kykenivätkö he järjestämään päivän niin, että koulunkäynti sujui?

– Sitten oli nuoria, joilla oli vanhempien tuki ja itsesäätelytaitoja. He saattoivat selvitä etäopetuksessa lähiopetusta paremmin, koska saivat keskittyä rauhassa opiskeluun, Salmela-Aro sanoo.

Miten tämä kaikki näkyy lasten ja nuorten oppimistuloksissa, selvinnee siis myöhemmässä tutkimuksessa.

Kaikkein eniten Katariina Salmela-Aroa huolestuttaa nuorten hyvinvointierojen kasvu. Kuilu oli jyrkkä jo entuudestaan, mutta koronaviruspandemia levensi sitä entisestään. Kyse ei ole vain sosioekonomisista vaan myös sukupuolten välisistä jaoista.

– Viimeaikaisissa kouluterveyskyselyssä ja muissakin tutkimuksissa tytöt voivat todella huonosti peruskoulun viimeisillä luokilla ja lukiossa.

Salmela-Aron mukaan tyttöjen tulosta selitti osittain suoritusorientaatio, jossa tärkeintä ei ollut niinkään pärjätä itse hyvin vaan paremmin kuin toiset. Pojat taas keskittyivät omaan oppimiseensa, eivät arvosanoihin.

– Tytöt kokivat myös riittämättömyyttä, eli että pandemiasta huolimatta heidän olisi tullut vain jaksaa vieläkin paremmin. Poikien mielestä ikävä tilanne ei johtunut heistä itsestään vaan koulusta. Toisaalta he myös kyynistyivät herkemmin.

Salmela-Aro ymmärtää nuorten hätää pandemian aikaisista koulusuluista ja liikkumisrajoituksista. He jäivät vaille opettajien, valmentajien ja kavereiden läsnäoloa elämänvaiheessa, jossa heidän tulisi irtautua vanhemmistaan ja luoda omaa identiteettiä.

– Nyt tämä tärkeä kehitysvaihe häiriintyi yhdellä ikäluokalla, jonka ahdistusta lisäävät myös muut globaalit kriisit.

Juttua varten haastateltu myös julkistalouden professori Roope Uusitaloa Helsingin yliopistosta.

Kun lapsella on koulussa vaikeuksia oppia lukemaan, häntä autetaan juurikin lukemaan oppimisessa. Se on aivan oikein, mutta heikkouden ohella olisi hyvä nähdä ja tukea myös lapsen vahvuuksia. Lapsi voi olla taiteellisesti lahjakas, urheilullinen tai sosiaalisesti taitava, sanoo yliopistonlehtori Lotta Uusitalo Helsingin yliopistosta.

–  Kaikista oppimisen haasteista huolimatta jokaisessa lapsessa on paljon hyvää ja vahvaa, jonka varaan voi päivää rakentaa. Lapsen on tärkeä kokea, että hän on pätevä, vaikka lukeminen ei sujuisikaan.

Uusitalo on erityispedagogi, ja hänen ajatuksensa pohjaavat yhdysvaltalaislähtöiseen positiiviseen pedagogiikkaan. Tutkimussuunta tunnetaan myös vahvuuspedagogiikkana.

Sen keskiössä ovat nimensä mukaisesti luonteen vahvuudet, joita ovat muiden muassa rohkeus, sinnikkyys, itsesäätely, luovuus ja ystävällisyys. Ne ovat taitoja, joita voidaan oppia ja opettaa.

– Lapsi ei opi sinnikkyyttä siten, että häntä kehotetaan vielä vähän punnertamaan. Sen sijaan hänelle kerrotaan, mitä sinnikkyys on ja missä sitä havaitaan. Lapsi ymmärtää, että sinnikkyyttä voi käyttää kuin mitä tahansa uutta työkalua, kuten askartelusaksia, vasaraa tai vispilää.

Uuden tehtävän äärellä onkin olennaista listata, mitä kaikkea onnistumiseen tarvitaan, Uusitalo sanoo.

– Esimerkiksi ainekirjoitusta varten tarvitaan tietokone tai kynää ja paperia. Sopiva vireystila ja keskittymiskyky edellyttävät, että on nukkunut ja syönyt hyvin. Itsesäätelytaito auttaa jaksottamaan työn etappeihin, joiden välillä voi tehdä jotain muuta. Fiktiivisessä tarinassa vaaditaan myös luovuutta, näkökulmakykyä ja myötätuntoa itseään kohtaan: kyllin hyvä riittää.

Uusitalon väitöskirjaohjattava Kaisa Vuorinen on tutkimuksessaan havainnut, että omien vahvuuksien käyttö on yhteydessä hyvinvointiin. Oppilas, joka tunnistaa ja käyttää vahvuuksiaan, viihtyy koulussa ja innostuu oppitehtävistään. Onnellisuus läikkyy myös koulun ulkopuolelle.