Eri puusta veistetyt

Perheenjäsenten temperamenttierot aiheuttavat monesti turhaa kinaa ja huolta. Miten esimerkiksi rämäpää äiti voisi tukea paremmin herkkää poikaansa?

Temperamentti on arkipuheessa aika itsestään selvä juttu. Voi saada käsityksen, että toisilla, varsinkin helposti suuttuvilla ja äkkipikaisilla, sitä on enemmän kuin toisilla.

Kliininen lastenpsykologi, psykologian tohtori Niina Komsi kuitenkin sanoo, ettei temperamentti ole tutkijoille lainkaan yksinkertainen asia.

– Kun puhutaan, että onpas joku temperamenttinen, tutkijan korvaan se kuulostaa samalta kuin sanoisi, että onpas siinä elimistöllinen ihminen. Kaikilla meillä on temperamentti, mutta se on jokaisella erilainen, Komsi sanoo.

Yleistäen voi sanoa, että temperamenttipiirteitä voi kartoittaa esimerkiksi sen mukaan, miten nopeita, intensiivisiä tai pitkäkestoisia ihmisen reaktiot ovat, lähestyykö ihminen muita vai vetäytyykö, onko hän aktiivinen vai passiivinen ja miten kauan hänen keskittymisensä pysyy yhdessä asiassa.

Temperamentti tulee herkästi esiin tilanteissa, jotka ovat meille uusia ja joihin meillä ei ole vielä opittua tai totuttua tapaa toimia. Niinpä siinä missä pieni lapsi toimii puhtaammin temperamentistaan käsin, aikuisella temperamentti vaikuttaa enää vain taustalla ja sen päälle on kerrostunut muita käyttäytymistä ohjaavia tekijöitä: kasvatusta, arvoja ja asenteita, tietoa ja älyä, taitoja, opittuja käytöstapoja. Toisin sanoen aikuinen pystyy jo enemmän harkitsemaan käytöstään ja toimimaan muutenkin kuin temperamenttinsa sanelemana.

Vanhemmalle voi joskus tulla yllätyksenä, että oma lapsi on temperamentiltaan täysin eri puusta veistetty kuin vanhempi itse. Jos oma lapsi säikähtää vieraita aikuisia, kun nämä vain katsovat kohti, ihmisten parissa viihtyvä äiti voi tuskastua ja yrittää väkisin reipastaa lasta.

Joskus voi tuntua jopa siltä, että lapsi tahallaan tekisi tilanteista vaikeita. On hyvä muistaa, että mitä vahvempi lapsen jokin piirre on, sen hankalampaa hänen on sitä säädellä.

– Mitä pienempi lapsi on kyseessä, sitä vähemmän hän osaa teeskennellä ja sitä puhtaammin hän reagoi temperamenttinsa pohjalta, Niina Komsi sanoo.

Temperamentin tunnistaminen on aina aikuisen vastuulla. Parhaiten se onnistuu tavallisissa arkielämän tilanteissa, ja moni vanhempi tietääkin lapsensa temperamentin luonnostaan.

– Kun lapsi pannaan asteen murto-osan lämpimämpään tai kylmempään kylpyveteen, kuinka nopeasti hän reagoi vai reagoiko ollenkaan. Kun lapsi opettelee kävelemään, kuinka hän reagoi kaatumisiin ja kuinka nopeasti itku laantuu, Komsi luettelee temperamentista kertovia merkkejä.

Arkea kannattaa suunnitella lapsen ehdoilla. Jos aamuisin ollaan aina myöhässä, koska hitaanpuoleinen lapsi ei saa vaatteita päälleen, voisiko aamut aikatauluttaa toisin. Tai ehkä epämukavat sukkahousut puristavat herkkää lasta, ja epämukavuus voi vaivata niin, ettei mistään tule mitään.

– Jotta arki sujuisi, pitää miettiä, mikä on tärkeää, mistä täytyy pitää kiinni ja mistä voidaan joustaa. Onko tytöllä pakko olla sukkahousut, jos kalsarit tuntuvat mukavammilta? Komsi kysyy.

Joskus vanhemmalle voi olla helpotus tajuta, että ristiriidat johtuivatkin vain temperamentista. Kun temperamentti vastedes voidaan ottaa huomioon paremmin, ei tarvitse käyttää aikaa turhaan kinasteluun.

Aikuiselta perheen temperamenttierot vaativat ennen kaikkea avarakatseisuutta. Aikuisen on pystyttävä hyväksymään, että vaikka hän itse olisi rämäpää, oma lapsi ei välttämättä ole. Ja vaikka perheen isä rakastaisi saunassa kovia löylyjä, on ihan ok, että jälkikasvu pakenee saunasta ensimmäisestä kiukaan sihahduksesta.

– Jos temperamenttieroista seuraa se, että lasta pidetään jotenkin vääränlaisena ja odotetaan, että hänestä tulee samanlainen kuin vanhempi, silloin vanhemman jokaiseen eleeseen tulee ylimääräistä kärsimättömyyttä, jonka lapsi huomaa joka kerta. Toistuessaan pettymykset alkavat muokata lapsen minäkuvaa.

Vanhemman kannattaa yrittää muuttaa käytöstään, koska siitä on aina hyötyä. Helppoa oman käytöksen muuttaminen ei ole.

– Kotona tilanteet menevät totunnaista rataansa, koska sillä tavalla me olemme tottuneet toimimaan. Uuden toimintatavan hakeminen on vähän kuin menisi viidakkoveitsellä raivaamaan uutta polkua aivoissa. On työlästä raivata toinen reitti, mutta pikkuhiljaa se tuottaa hedelmää.

Aikuiselta vaatii venymistä myös se, jos perheen lapsilla on kovin erilaiset temperamentit. Jos yhdelle pitää pohjustaa reissua Linnanmäelle viikkokaupalla ja toiselle olisi parasta kertoa siitä vasta samana aamuna, pitää vanhemman keksiä tapa luovia erilaisten tarpeiden välissä.

Lapsen temperamentista ei ole syytä tehdä suurta numeroa niin, että asiaa kuulutettaisiin joka paikassa kaikkien kuullen. Jos aina toistetaan, että ”meidän Saara on ujo”, hän alkaa itsekin uskoa ujouteensa ja hänestä tuleekin sellainen. Sen sijaan voi todeta, että ”meidän Saara tykkää ensin vähän katsella”.

– Lapsi saa olla rauhassa helman alla, ja jos hän jonain päivänä kurkistaa sieltä, siitä voi iloita yhdessä.

Temperamenttiominaisuuksiin vaikuttavat ympäristö ja kulttuuri. Pienellä lapsella kulttuuriset odotukset tulevat vanhempien kautta. Myös aika ja ajan henki vaikuttavat. Siinä missä ennen saatettiin arvostaa vaatimattomuutta, nykyään sosiaalisuus on yksi arvostetuimmista ominaisuuksista ainakin työelämässä. Lisäksi vielä nykyäänkin sukupuoli saattaa asettaa erilaisia odotuksia tyttöjen ja poikien temperamentille, esimerkiksi itkevää tyttöä lohdutetaan, mutta pojan odotetaan olevan reipas.

– Minua kauhistuttaa, että minulta psykologina kysyttäisiin, onko lapsi syntynyt johtajaksi tai tuleeko hänestä riittävän sosiaalinen. Jos ihmisten erilaisuudesta ei olisi mitään hyötyä evoluution kannalta, meistä olisi tullut samanlaisempia.

Vanhemmalla on kuitenkin oltava riittävästi itsevarmuutta, jotta hän osaisi arvostaa lapsensa temperamenttia juuri sellaisena kuin se on. Jos esimerkiksi lapsi joka kerta kieltäytyy menemästä sisään muskaritunnille ja vain kuuntelee oven takana, ei tilanne ole helppo aikuisellekaan.

Lasta voi toki lempeästi opettaa sietämään eri tilanteita. Ylisuojelevuus saa aikaan vain sen, että lapsi alkaa oikeasti pitää maailmaa vaarallisena. Kannustamisenkin on tärkeää lähteä liikkeelle lapsen omalta lähtötasolta.

– Jos lapsen tuuppaa liian kovaa johonkin, missä hän on tuomittu epäonnistumaan, kielteinen tunne painuu yhä tiukemmin mieleen, mikä vähentää halua yrittää uudelleen.

”Minulla on 13-vuotiaat kaksospojat, jotka ovat temperamentiltaan kuin yö ja päivä. Toinen on herkkä ja taiteellinen, rauhallinen kuten isänsä. Toinen taas on tullut minuun, hän kiihtyy nollasta sataan nanosekunnissa ja tarvitsee toimintaa.

Minun on selvästi helpompaa ymmärtää kuumenevaa lasta. Pystyn menemään lapsen tunnetilaan ja tiedän, mikä auttaa.

Perheemme nuorimmainen on 9-vuotias tytär, joka kilttinä ja rauhallisena uhkaa jäädä muiden varjoon. Hänestä huomaa pienistä asioista, että hän kaipaa huomiota, esimerkiksi siitä, kun hän tulee esittelemään äidille olemattomia pipejään.”

Anna Siitonen, naimisissa,
kaksospojat, 13, ja tytär, 9

Luettavaa:
Liisa Keltikangas-Järvinen: Temperamentti – Ihmisen yksilöllisyys. WSOY.
Liisa Keltikangas-Järvinen – Sari Mullola: Maailman paras koulu? WSOY.
Lotta Uusitalo-Malmivaara – Kaisa Vuorinen: Huomaa hyvä! Näin ohjaat lasta ja nuorta löytämään luonteenvahvuutensa. PS-kustannus.
Janne Viljamaa: Mitä minä teen tämän lapsen kanssa? Haastavan lapsen kasvatus. Minerva.

Artikkeli on julkaistu Lapsemme 4/2016 -lehdessä.