Ekaluokkalainen tarvitsee vanhempia kaverisuhteiden opetteluun

Ensimmäisellä luokalla opetellaan lukemaan ja laskemaan – ja löytämään paikka uudesta ryhmästä. Lapsen luokkaan kuuluvat myös vanhemmat, joiden rooli kouluryhmän hyvinvoinnissa on yllättävän tärkeä.

Kun helsinkiläisen Sanna Valtosen tytär Taika tuli ensiluokkalaisena koulusta ja kertoi kaverinsa istuneen taas koko päivän yksin, Valtonen jututti tytärtään. Pyysitkö häntä mukaan leikkiin? Kyllä, monta kertaa, vakuutti Taika. Hän olisi vaan tahtonut leikkiä jotakin muuta. Koska muut eivät halunneet, hän murjotti, tyttö selitti.

Taikaa, jonka empatiakyky oli jo herännyt, asia mietitytti. – Lapset ovat ekan luokan alkaessa eri kehitysvaiheissa sosiaalisen vuorovaikutuksen suhteen, mutta joutuvat ratkomaan tilanteita, joissa päiväkodissa auttoivat aikuiset. Useimmilla on opettelemista siinä, että he eivät voi aina päättää, mitä tehdään, Valtonen toteaa.

Kuvatun kaltaiset tilanteet askarruttavat ensiluokkalaisten vanhempia. Sanna Valtonen tietää sen, koska on toiminut seitsemän vuotta lastensa koulun vanhempainyhdistyksessä ja sittemmin myös Helsingin Vanhemmat ry:ssä ja Suomen Vanhempainliitossa. Moni on ottanut häneen yhteyttä kysyäkseen, miten lasten kaverisuhteita koulussa voi edistää.

– Vanhemmat voivat opettaa lasta neuvottelemaan ja punnitsemaan vaihtoehtoja: haluatko mieluummin valita tekemisen vai olla toisten kanssa. Erimielisyyksissä ei aina ole kyse kiusaamisesta vaan siitä, että ekaluokkalaiset vasta opettelevat erilaisuuden ymmärtämistä ja demokraattista käyttäytymistä, Valtonen sanoo.

Lasten hyvät keskinäiset suhteet lähtevät yhteisöstä ja sen hyvinvoinnista, sanoo Suomen Vanhempainliiton erityisasiantuntija Tuija Metso. Hän muistuttaa, että vanhemmat ovat osa lapsensa luokkayhteisöä.

– Tutkimuksissa on todettu, että kiusaamista on vähemmän, kun luokan vanhemmat tuntevat toisensa. Silloin he voivat ottaa toisiinsa helpommin yhteyttä ja yhdessä olla tukemassa lasten kaverisuhteita, Metso sanoo.

Luokka on erilaisista ihmisistä koostuva ryhmä, jossa tärkeää on opetella puhaltamaan yhteen hiileen. Jokainen lapsi ottaa itselleen erilaisia rooleja tilanteen mukaan. – Koko luokan tulee voida hyvin, jotta yksittäiset lapset voivat hyvin. Joskus vanhemmat unohtavat tämän, kun keskittyvät vain omaan lapseensa, Metso toteaa.

Sanna Valtonen muistuttaa, että hyvän kaveruuden opetteluun kannattaa ensimmäisellä luokalla panostaa, koska useimmiten luokka pysyy yhdessä seuraavat kuusi vuotta. – Luokka on kuten naapurit. En ole valinnut heitä, mutta he ovat meidän lähiyhteisömme, hän vertaa.

Ensimmäisen luokan alussa vanhemmat ovat erityisen kiinnostuneita kouluasioista. Niinpä se on tuhannen taalan paikka myös myös tutustua.
– Ekaluokan ensimmäisestä vanhempainillasta kannattaa tehdä sellainen, että vanhemmat haluavat tulla uudestaankin. Heille täytyy tulla tunne, että he ovat tervetulleita kouluun ja että heidän panoksellaan on merkitystä, Tuija Metso sanoo.

Sanna Valtosen lasten koulussa, Helsingin Käpylässä sijaitsevassa Yhtenäiskoulussa, on kokeiltu monenlaisia tapoja tuoda ekaluokkalaisia vanhempineen yhteen, perinteiset vanhempainillat kun eivät koskaan kiinnosta kaikkia.

– Meillä on ollut monena vuonna pyöränkunnostuspaja ekaluokkalaisille ja heidän vanhemmilleen. Heidät kutsutaan koulun pihalle koulunalkua edeltävänä iltana laittamaan pyöriä kuntoon. Näin kaikki tutustuvat vähän etukäteen ja jännitys vähenee, Valtonen kertoo.

Heillä vanhempainyhdistys on rohkaissut opettajia järjestämään koulunalun jälkeen yhteisen piknikin tai jonkin muun matalan kynnyksen tilaisuuden, jossa luokkayhteisö tapaa toisiaan.

Tuija Metso kertoo kuulleensa, että Saksassa on tapana järjestää luokassa juhlat koulunalun kunniaksi. Vanhemmat on tietysti kutsuttu mukaan, ja ylempiluokkalaiset auttavat järjestelyissä. – Se viestii hyvin, että koulun aloitus on hieno ja myönteinen juttu.

Metso vinkkaa myös kokoamaan heti alkuun vanhemmista WhatsApp- tai muun viestiryhmän, jonka kautta kaikenlainen kommunikointi toisten kanssa on helppoa.

Nykykoulu on parhaimmillaan sillä tavalla avoin, että vanhemmat saavat osallistua sen arkeen myös tutustumisvaiheen jälkeen, haastateltavat muistuttavat. – Avoimuus edistää koulun ja kodin välistä luottamusta, Sanna Valtonen uskoo.

Hän on ollut mukana kehittämässä avoimuuden käytäntöjä omien lastensa koululle. – Jokaisella vanhemmalla on resursseja, joita koulu voi hyödyntää. Kun vanhemmat tulevat kertomaan omasta erikoisalastaan tai laittamaan lasten kanssa oman kulttuurinsa ruokaa, he myös sitoutuvat kouluun.

Koululla on Facebookissa vanhemmille tarkoitettu ryhmä, johon vanhempainyhdistyksen aktiivit ja opettajat heittelevät pieniä, tekijää kaipaavia talkoohommia. Milloin pitäisi kunnostaa pituushyppypaikka, milloin hakea lapsille jäätelöt tukusta.

– Kun joku ottaa homman hoitaakseen, me aktiivit kiittelemme vuolaasti ja tekijä saa kokemuksen siitä, että on osa yhteisöä, Valtonen sanoo.

Hän uskoo, että tämä on pohja, jolta kaverisuhteiden hankaluuksiakin on helpointa hoitaa. – Kaikki kommunikaatio ei keskity ongelmien ympärille. Tunnemme toisemme myös hyvän kautta.

Tuija Metso huomauttaa, että koulussa vieraileva vanhempi näkee lasten luokan ryhmädynamiikkaa ja kaverirooleja läheltä. Lapsille taas tekee hyvää tietää, että vanhemmat ovat läsnä ja kiinnostuneita siitä, mitä koulussa tapahtuu.

– Joissain kouluissa vanhemmat tai isovanhemmat ovat toisinaan välitunneilla lisäaikuisina, toisissa kouluissa he käyvät lukemassa lapsille, Metso vinkkaa.

Jos opettaja ei ole vanhempiin päin aktiivinen, tällaisia käytäntöjä voi ehdottaa vanhempi itsekin.

Tunsivatpa vanhemmat toisiaan tai eivät, ensiluokkalaisen kaverivaikeuksien äärelle pitää aina pysähtyä. Kokemus joukkoon kuulumisesta on tärkeä osa koulussa viihtymistä ja ehkäisee myöhempiä ongelmia. – Ensimmäisenä kannattaa ottaa yhteyttä opettajaan, Sanna Valtonen sanoo.

Hän muistuttaa, että lapsi saattaa reagoida suurella tunteella aikuisesta pieneltä tuntuvaan asiaan, kun mieli on koulunaloituksesta kuormittunut.

– Vanhemman tehtävä on rationalisoida tilannetta eikä lähteä tunteeseen mukaan. Pahinta on, jos vanhempi itse hätääntyy. Lapselta täytyy selvittää, mikä tarkkaan ottaen oli kurjaa.

Vanhemman kannattaa hänestä jututtaa ensiluokkalaista aktiivisesti koulun tapahtumista. Valtosen kokemus on, että yksityiskohtaiset kysymykset johdattavat hyviin keskusteluihin toisten kanssa toimimisesta. Mitä koulun pihalla leikittiin? Kuka leikki kenen kanssa? Jäikö joku yksin? Pyydettiinkö häntä mukaan? Ja jos jokin vaikea asia on tänään mennyt hyvin, on hyvä kysyä: Mitä teit toisin kuin ennen?

– Se on vähän kuin logiikkapeliä. Esitän lapselle konkreettisia kysymyksiä ja rohkaisen häntä löytämään itse ratkaisuja. Usein lapsi oivaltaakin asioita jutellessamme, Valtonen sanoo.

Jotkin hämmennystä ja loukkaantumisiakin aiheuttavat asiat selittyvät sillä, että osalla lapsista on jollain osa-alueella erityisen tuen tarvetta. Tuija Metson mielestä vanhempien on usein hyvä kertoa diagnooseista ja erityishaasteista luokan toisille vanhemmille avoimesti.

– Näitä asioita opettaja ei voi nostaa yleiseen keskusteluun, koska ne ovat luottamuksellisia. Sen sijaan jos vanhempi itse puhuu asiasta muille, se voi lisätä sekä toisten vanhempien että lasten ymmärrystä.

Sanna Valtosesta vanhemman tehtävänä on olla kaverisuhteiden taustatukena – mikrotöyssyiltä hän ei halua lapsiaan suojella, mutta pieni ohjaus on usein tarpeen suurempien riitojen välttämiseksi. Kun tytär kavereineen leikkii heidän luonaan, hän saattaa puuttua tilanteeseen kysymällä, oliko tuo toimintatapa reilu. Tarkoitus on rohkaista lasten omaa ajattelua.

– Joskus vaikeaan tilanteeseen auttaa se, että menen vain lähelle naputtamaan konettani. Silloin lapset skarppaavat reiluudessa, hän tietää.

Valtonen pitää tärkeänä myös sitä, että vanhemmat eivät ryhdy puhumaan kenestäkään lapsesta vaikeana. Hänen tyttärensä kavereissa on lapsi, jolle yökyläily on vielä vaikeaa. Vanhemmat ovat ratkaisseet tilanteen niin, että lapsi harjoittelee yökylään jäämistä olemalla kaverin luona kymmeneen saakka illalla.

– Hän pääsee osalliseksi kaikesta hauskasta yökylään liittyvästä, mutta saa nukkua kotona. Näin hänelle ei tule mainetta sellaisena, joka ei koskaan pärjää, Valtonen sanoo.

Hän korostaa luokan vanhempien keskinäistä kasvatuskumppanuutta. Nyt toisen luokan alkaessa kaverusten vanhemmat tietävät jo aika hyvin, mikä kullekin lapselle on vaikeaa, ja osaavat huomioida heidät sen mukaisesti.

– Meidän Taika esimerkiksi on hyvin kilpailuhenkinen ja kaipaa tukea pettymysten sietämisessä. Aluksi hän saattoi tulla kaverin luota kotiin naama roikkuen, mutta nyt kavereiden vanhemmat tuntevat hänen haasteensa ja osaavat sparrata niin, että tilanne hoituu jo kaverin luona, Valtonen kiittelee.

Vanhempien keskinäinen kommunikaatio on myös olennaista. Sanna Valtosen lapsen kaveripiirissä vanhemmat raportoivat tiukoista tilanteista toisilleen tekstiviestitse, vaikka ne olisi paikan päällä selvitettykin.

– Se on kiva tapa, koska sitten voimme kysellä illalla lapselta, minkä takia sotakirveet oli kaverin luona otettu esille, hän toteaa.

Tuija Metso vinkkaa, että joistakin asioista vanhempien kannattaa luoda selviä, kaikille yhteisiä pelisääntöjä. Yksi tällainen on synttärijuhlat. – Käytäntö voi olla mikä vaan, mutta on tärkeää, että vanhemmat ovat siitä yhtä mieltä. Kukaan ei saa jäädä toistuvasti juhlien ulkopuolelle.

1. Tutustu luokkaasi. Lapsen luokka on vanhempienkin luokka. Jos opettaja ei järjestä vanhempainiltaa tai muuta yhteistä tapahtumaa, kysy sellaisen perään. Ideoita on tässä jutussa ja esimerkiksi Kodin ja koulun päivä -sivustolla.
2. Tee tarkkoja kysymyksiä. Harjoittele kysymään lapsen koulupäivästä yksityiskohtaisia kysymyksiä. ”Oliko kiva päivä”, johtaa yleensä vain ympäripyöreään vastaukseen.
3. Sovi synttäreistä. Mieti muiden vanhempien kanssa, millainen synttärikäytäntö omalle luokalle sopii. Kutsutaanko aina koko luokka tai vaikkapa kaikki pojat tai tytöt? Voisiko synttäritaakkaa keventää järjestämällä yhteisjuhlia samassa kuussa syntyneille?

Lapset tutustuvat toisiinsa mielellään, mutta opettajaa tarvitaan ohjaamaan tilannetta.

Kun uusi luokka aloittaa, kaikkia jännittää. Luontaisesti jokainen ryhmän jäsen hakee turvaa valmiiksi tutuista kavereista ja sellaisista toimintatavoista, jotka tuntuvat itselle helpoimmilta. Pian voi syntyä olettamia: tuo porukka ei halua leikkiä muiden kanssa, tuo poika on tosi hiljainen tai tuo tyttö tosi rasavilli. Se ei kuitenkaan koskaan ole koko totuus.

– Hyvin toimivassa ryhmässä ihmisten erilaiset puolet saavat tulla näkyviin, muistuttaa MLL:n ryhmäyttämiskouluttaja ja aineenopettaja Laura Jääskeläinen.

Opettaja voi vaikuttaa tilanteeseen näkemällä hiukan vaivaa ryhmäyttämisen eteen. Luokan kaikkien lasten välille kannattaa luoda tietoisesti pieniä kohtaamisia erilaisten vuorovaikutusharjoitteiden tai -leikkien avulla. Näin oppilaat tutustuvat toisiinsa positiivisessa hengessä.

– Ryhmäyttäminen lisää turvallisuuden ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. Se hälventää ennakkoluuloja ja klikkiytymistä ja auttaa lapsia hyväksymään toisensa erilaisina persoonina. Ryhmäyttäminen on siis myös kiusaamisen ennaltaehkäisemistä, Jääskeläinen sanoo.

Uuden luokan aloittaessa ryhmäyttäminen kannattaa monesta syystä, sanoo Laura Jääskeläinen. Jos luokassa on hyvä henki, kouluvuodet ovat lapsille paljon helpompia.

– Hyvin toimivassa ryhmässä jokainen saa olla oma itsensä ja voi sanoa mielipiteensä ilman pelkoa negatiivisesta kommentoinnista, Jääskeläinen linjaa.

Tällöin lapset pystyvät keskittymään paremmin opiskeluun ja yhteistyöhön, ja opettaminenkin on helpompaa.

– Helppo ja ryhmäytymistä edistävä juttu koulun arjessa on esimerkiksi se, että oppilaat jaetaan ryhmiin tai pareiksi aina satunnaisesti tai opettajajohtoisesti. Näin lapset tutustuvat tasapuolisemmin toisiinsa, tottuvat tekemään töitä kaikkien kanssa eikä kukaan jää koskaan ulkopuolelle.

Muita hyviä ryhmäyttämisen keinoja löytyy esimerkiksi MLL:n verkkosivuilta tukioppilastoimintaan suunnitelluista tehtäväkorteista ja Leikkipankista. Laura Jääskeläinen on itsekin luonut sivuston ryhmäyttämiseen sopivista harjoituksista. Hän on testannut harjoitukset toimiviksi yläkoululaisilla, mutta ne sopivat pienemmillekin.

Artikkeli on julkaistu Lapsemme 3/2019 -lehdessä.