Lapsen oikeuksien yleissopimuksen täytäntöönpano

Mannerheimin Lastensuojeluliiton lausunto ulkoministeriölle 19.1.2018

YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen 44 artiklan mukaan sopimusvaltion on annettava lapsen oikeuksien komitealle viiden vuoden välein raportti suorittamistaan toimenpiteistä, joilla pannaan täytäntöön sopimuksessa tunnustettuja oikeuksia, ja näiden oikeuksien nauttimisessa tapahtuneesta edistymisestä.

Raportissa on myös osoitettava niitä tekijöitä ja vaikeuksia, jotka vaikuttavat sopimuksen mukaisten velvoitteiden täyttämiseen. Raporteissa on myös oltava riittävästi tietoja, jotta komitea voi saada kattavan käsityksen sopimuksen noudattamisesta kyseisessä maassa.

Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL) toteaa, että raporttiluonnos keskittyy luettelemaan toimenpiteitä, joilla sopimusta on pantu täytäntöön. Sen sijaan lapsen oikeuksissa tapahtunut tosiasiallinen kehitys jää raporttiluonnoksessa vähemmälle ja riittämättömälle huomiolle. Esimerkiksi monista luonnoksessa raportoiduista hankkeista ei ole minkäänlaista kuvausta hankkeen laajuudesta ja vaikuttavuudesta.

Raporttiluonnos ei anna riittävää kuvaa myöskään lainsäädännön vaikuttavuudesta. Lain tavoitteet eivät toteudu automaattisesti, vaan law in books ja law in action voivat olla kaukana toisistaan esimerkiksi lain toimeenpanoon tarvittavien resurssien riittämättömyyden vuoksi. Raporttiluonnoksessa ei ole myöskään kuvattu riittävällä tavalla lapsen oikeuksien heikennyksiä, esimerkiksi perheenyhdistämisen vaikeuttamista ja varhaiskasvatusoikeuden rajaamista ja päiväkotien henkilökunnan määrän vähentämistä.

Lastensuojelun Keskusliitto koordinoi kansalaisjärjestöjen (valtion antamalle raportille) vaihtoehtoisen raportin valmistelua. MLL on mukana myös vaihtoehtoisen raportin valmistelussa. MLL toivoo, että myös valtion virallinen raportti antaisi riittävän ja oikean kuvan lapsen oikeuksien sopimuksessa turvattujen oikeuksien toteutumisen kehityksestä Suomessa.

Raporttiluonnoksen kohta 1: Kohdassa voisi mainita myös terveydenhuoltolain, uuden nuorisolain ja oppilas- ja opiskelijahuoltolain sekä lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelman.

”Vähemmistöjä koskeva asenneilmapiiri ja syrjintä, syrjinnän vastainen työ sekä vihapuhe ja asenteet (kohdat 4–24): Vihapuhe on Suomessa lisääntynyt ja syrjivä kiusaaminen on hyvin yleistä Kouluterveyskyselyn (2017) mukaan. Tämä tulisi mainita raportissa.

Maahanmuutto-osuudessa (kohdat 27–39) tulee tuoda esille perheenyhdistämisen vaikeuttamisen kielteiset vaikutukset lapsen oikeuksien toteutumiseen.

Lainsäädäntö-kohdassa (kohdat 42–63) tulee tuoda esille myös heikennykset lainsäädäntöön, esimerkiksi kohdassa 50 varhaiskasvatuslainsäädännön uudistaminen tulee mainita varhaiskasvatusoikeuden rajaaminen sekä päiväkotien henkilökunnan määrän vähentäminen ja ryhmäkokojen suurentaminen.

Koordinointi ja kansallinen toimintasuunnitelma (kohdat 64–83): Komitean suositusta koordinaation parantamiseksi ei ole vielä riittävällä tavalla toteutettu, vaikka lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma on käynnistetty vuonna 2015. Ohjelma on määräaikainen ja sote- ja maakuntauudistus voi jopa heikentää koordinaatiota, jollei siihen kiinnitetä erityistä huomiota uudistuksen toteutuksessa. Komitean suosittelemaa lapsen oikeuksien täytäntöönpanon toimintasuunnitelmaa (lapsistrategia) ei ole vielä toteutettu, eivätkä raporttiluonnoksessa luetellut ohjelmat sitä vastaa tai korvaa.

Riippumaton seuranta (kohdat 84–106): Suomi ei ole komitean suosituksesta huolimatta varmistanut riittäviä resursseja lapsiasiavaltuutetun toimistolle. Ensimmäinen lapsiasiavaltuutettu erosi vuonna 2014 virastaan kesken kauden, koska lapsiasiavaltuutetun toimistossa oli liian vähän henkilökuntaa (lapsiasiavaltuutetun tiedote 9.1.2014).

Resurssien myöntäminen (kohdat 107–114): Suosituksen antamisen jälkeen valtiovalta on leikannut kuntien valtionosuuksia, joilla rahoitetaan lasten, nuorten ja perheiden palveluita, kuten varhaiskasvatusta, koulutusta, sosiaali- ja terveyspalveluita sekä vapaa-ajan palveluita. Vuonna 2015 alkaneella hallituskaudella on leikattu erityisesti varhaiskasvatuksesta ja toisen asteen ammatillisesta koulutuksesta.

Lapsibudjetointia eli talousarvion seurantaa lapsen oikeuksien näkökulmasta ei ole otettu käyttöön, vaikka lapsen oikeuksien komitea on sitä suositellut. Päinvastoin, on tehty paljon lasten ja perheiden palveluihin ja sosiaaliturvaan kohdistuvia leikkauksia, joiden lapsivaikutuksia ei ole arvioitu lainkaan tai ne on arvioitu puutteellisesti tai arvioinnin tuloksia ei ole huomioitu päätöksenteossa.

Tietojen kokoaminen (kohdat 115–131): Myönteistä on, että lapsiasiavaltuutetun vuosikirjassa 2014 julkaistiin lasten hyvinvointia ja oikeuksien toteutumista koskeva laaja tilastokatsaus ja että Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on tuottanut Sotkanet-tietopankkiin Lasten hyvinvointi-indikaattorit. Erityisen merkittävässä roolissa tiedonkeruussa on THL:n joka toinen vuosi toteuttama Kouluterveyskysely, jolla kartoitetaan yläkoululaisten, lukiolaisten ja ammatillisten oppilaitosten opiskelijoiden hyvinvointia ja terveyttä. Myönteistä on, että vuonna 2017 kyselyyn on otettu mukaan myös 4.-luokkalaiset ja heidän vanhempansa ja että THL on käynnistänyt Lasten terveys, hyvinvointi ja palvelut -tutkimuksen, jolla kerätään tietoa 4-kk- ja 4-v-ikäisistä lapsista. Tietojen keruussa on hyvä mainita myös vuosittaiset Nuorisoasianneuvottelukunnan ja Nuorisotutkimusseuran Nuorisobarometrit, Poliisiammattikorkeakoulun vuonna 2014 julkaisema kyselytutkimus lasten ja nuorten väkivaltakokemuksista sekä lapsiasiavaltuutetun vuonna 2017 ensimmäisen kerran julkaisema Lapsibarometri, johon haastateltiin 6-vuotiaita. Kielteistä on, että THL:n voimavaroihin on kohdistettu leikkauksia, jotka ovat heikentäneet mahdollisuuksia kehittää lasten oikeuksien toteutumisen seurannassa tarvittavien tietojen keruuta. Myös Tilastokeskus on joutunut lopettamaan tilastojen tuottamista resurssipulan johdosta.

Tiedottaminen, valistus ja koulutus (kohdat 132–152): Lapsen oikeuksia koskeva tiedotus, valistus ja koulutus ovat lisääntynet raportointikaudella erityisesti lapsiasiavaltuutetun toimiston ja kansalaisjärjestöjen toimesta, tästä esimerkkinä Lastensuojelun Keskusliiton koordinoima ja opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama lapsen oikeuksien viestinnän yhteistyöverkosto. Itä-Suomen yliopisto on perustanut lapsi- ja koulutusoikeuden apulaisprofessuurin toimen. Myönteistä on myös lapsiasiavaltuutetun toimiston ja eduskunnan oikeusasiamiehen toimiston lapsille suunnatut nettisivut ja uudistetut perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet ihmisoikeuskasvatuksen osalta. Valtiovalta ei ole kuitenkaan huolehtinut lasten kanssa työskentelevien ammattilaisten koulutuksesta komitean suosittamalla tavalla.

Kansainvälinen yhteistyö (kohdat 153–156): Valtiovalta ei ole toteuttanut tavoitetta, vaan on päinvastoin leikannut rajusti kehitysyhteistyömäärärahoja. Vuonna 2015 kehitysyhteistyön määrärahat olivat Suomen bruttokansantulosta 0,55 %, vuonna 2016 osuus oli 0,44 % ja vuonna 2017 vain 0,40 %. Suomen kehityspolitiikan yhtenä neljästä painopisteestä on naisten ja tyttöjen oikeudet ja asema. Suomi ei ole kuitenkaan toteuttanut komitean suositusta ottaa lapsen oikeuksien sopimuksen edistäminen kehityspolitikan tavoitteeksi.

Syrjinnän kielto (kohdat 169–202): Raporttiluonnoksessa esitellään toteutettuja lainsäädäntöuudistuksia, hankkeita ja ohjelmia muttei sitä, mitä tosiasiallista kehitystä syrjinnän kiellon täytäntöönpanossa on tapahtunut. Esimerkiksi Kouluterveyskyselyn (2017) mukaan syrjivä kiusaaminen on yleistä. Vuoden 2014 Nuorisobarometrin mukaan kokemukset kuulumisesta johonkin vähemmistöön ovat yhteydessä korkeampaan syrjintäriskiin niin virallisissa ympäristöissä kuin nuorten vertaissuhteissa. Esimerkiksi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluvista nuorista miltei kolme neljästä kokee joskus joutuneensa syrjityksi. Myös maahanmuuttajataustaiset nuoret ovat kokeneet kantaväestön nuoria enemmän ja useammin syrjintää. Koulu on syrjinnän paikoista yleisin: miltei puolet Nuorisobarometriin vastanneista on kokenut syrjintää koulussa, erityisesti peruskoulussa ja toisen asteen ammatillisissa oppilaitoksissa.

Lapsen edun periaate (kohdat 203–214): Vaikka lapsivaikutusten arviointi on kirjattu hallitusohjelmiin (2011, 2014 ja 2015) lapsivaikutusten arviointi on edelleen vähäistä ja puutteellista. Lapsen edun periaatetta ei ole edelleenkään kirjattu kattavasti lapsia koskevaan lainsäädäntöön.

Lapsen mielipiteiden huomioon ottaminen (kohdat 215–231): Lasten ja nuorten kohtaamisessa, kuulemisessa ja mielipiteiden huomioon ottamisessa palveluissa on puutteita. MLL:n Lasten ja nuorten puhelimeen tulevien yhteydenottojen mukaan lapsilta ja nuorilta vaaditaan myös liikaa oma-aloitteisuutta avun hakemisessa, jolloin moni jää vaille tarvitsemaansa tukea. Apua hakeneet lapset ja nuoret kokevat, etteivät he ole tulleet kohdatuiksi ja autetuiksi, vaikka ympärillä olisi useita ammattilaisia. Asiakkuus ei vielä ole tae siitä, että lapsi tai nuori saisi vaikuttavaa apua ja tukea.

Lasten hyväksikäyttö ja laiminlyöminen sekä YK:n lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa koskevan selvityksen seuranta, haitalliset käytännöt, ruumiillisen kurituksen kielto sekä uhrien toipuminen ja auttavat puhelimet (kohdat 239–281): Vuodelle 2010–15 oli kuritusväkivallan vähentämisen toimintaohjelma, mutta sitä ei ole jatkettu. Komitea on suositellut kattavan kansallisen strategian laatimista kaikkien lapsiin kohdistuvan väkivallan muotojen estämiseksi ja käsittelemiseksi. Tätä ei ole toteutettu.

Komitea on suositellut, että Suomi varmistaa pysyvän ja riittävän rahoituksen lapsille tarkoitetuille palveleville puhelinlinjoille ja internetissä toimiville tukipalvelulinjoille. MLL ylläpitää kaikille alle 21-vuotiaille tarkoitettua Lasten ja nuorten puhelinta, joka on avoinna vuoden jokaisena päivänä. Palveluun kuuluu puhelimen lisäksi chat ja nettikirjepalvelu. Palvelu on lapsille ja nuorille maksuton. Lasten ja nuorten yhteydenottoihin vastaavat MLL:n kouluttamat aikuiset vapaaehtoiset, jotka päivystävät ryhmäpäivystysmallilla MLL:n ammattilaisen ohjauksessa. Palvelun rahoitus koostuu Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskuksen STEA:n ja kuntien avustuksista sekä yksityisten ja yritysten lahjoituksista. STEA (aikaisemmin RAY) leikkasi Lasten ja nuorten puhelimen avustusta muutama vuosi sitten (edellyttämällä MLL:lta 10 % omarahoitusosuutta STEA:n hyväksymistä kuluista), minkä seurauksena palvelun henkilöstöresurssia ja päivystysvuoroja jouduttiin supistamaan. Myös kuntien avustukset ovat laskeneet viime vuosina johtuen niiden tiukasta taloustilanteesta.

Perheympäristö ja sijaishuolto (kohdat 282–309): Vuonna 2015 tuli voimaan uusi sosiaalihuoltolaki, jonka tarkoituksena on vahvistaa ennalta ehkäiseviä palveluita ja madaltaa tuen piiriin pääsemisen kynnystä sekä ehkäistä lastensuojelun tarpeen muodostumista. Samat tavoitteet ovat myös lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelmalla. Kuntien valtionosuuksien leikkaukset ovat kohdistuneet myös sosiaalihuollon palveluihin, eivätkä uuden sosiaalihuoltolain mukaiset lisäresurssit ole niitä kompensoineet. Raporttiluonnos ei sisällä tietoja sosiaalihuoltolain säännösten ja tavoitteiden toteutumisesta.

Vammaisuus, perusterveydenhuolto ja sosiaaliturva (kohdat 310–366): Vammaisten lasten perheiden tukipalveluiden saatavuudessa ja laadussa on huomattavia kuntakohtaisia eroja ja puutteita. Vammaisten lasten laitosasumisen purkua ei ole kyetty toteuttamaan tavoitteiden mukaisesti avohuollon palveluiden puutteiden vuoksi. THL:n tuoreen raportin (julkaistu 8.1.2018) mukaan perusterveydenhuollossa ei kyetä antamaan mielenterveysongelmista kärsiville lapsille riittävää tukea ja apua. Raportin mukaan merkittävä joukko mielenterveyden oireista kärsiviä lapsia ei saa riittäviä palveluja perusterveydenhuollosta, vaan heidät ohjataan erikoissairaanhoitoon.

Aluehallintovirastojen vuonna 2015 toteuttaman peruspalveluiden arvioinnin mukaan oppilashuollon palvelut ovat pysyneet ennallaan tai niitä on lisätty. Puutteita on muun muassa opiskelijoiden mielenterveysongelmien hoidon järjestämisessä ja niiden verkottumisessa opiskeluhuollon palveluihin. Opiskeluhuollon palvelut ovat heikentyneet ammatillisissa oppilaitoksissa. Lisäksi koulujen ja oppilaitosten välillä on alueellisia eroja.

Vaikka komitea on suositellut, että Suomi tehostaa toimiaan lasten ja nuorten alkoholin ja muiden päihteiden käytön sekä tupakoinnin vähentämiseksi, eduskunnassa hyväksyttiin viime joulukuussa hallituksen esitys alkoholilainsäädännön muutoksesta, joka uhkaa lisätä alkoholinkulutusta. Tätä muutosta ei ole mainittu raporttiluonnoksessa.
Lapsilisien indeksikorotukset jäädytettiin vuosiksi 2013–2015 ja 1.1.2016 lapsilisä irrotettiin kansaneläkeindeksistä pysyvästi. 1.1.2015 pienennettiin lapsilisien määriä 8,1 prosentilla. Lapsilisän keskimääräinen reaaliarvo on täällä hetkellä noin 30 prosenttia alempi kuin vuonna 1994 ja indeksisisonnaisuuden lakkauttaminen tulee entisestään heikentämään lapsilisien ostovoimaa.

Myös kotihoidon tuen reaaliarvo on merkittävästi alempi kuin 1990-luvun puolivälissä. Euroopan neuvoston sosiaalisten oikeuksien komitea on todennut, että vähimmäisvanhempainpäivärahojen vähimmäistaso ei täytä Euroopan sosiaalisen peruskirjan vaatimuksia. Raportissa on tärkeä tuoda esille myös Lapsiköyhyys Suomessa 2010-luvulla -tutkimuksen tulokset (THL 2016).

Koulutus, vapaa-ajan toiminta ja kulttuuritoiminta (kohdat 367–416): Vanhempien koulutustausta vaikuttaa selvästi lasten oppimistuloksiin kaikissa oppiaineissa. Maahanmuuttajat ovat kantaväestöä selvästi jäljessä lukutaidossa ja matematiikassa. Pohjoismaista tämä ero on suurin Suomessa. Kouluvuosissa laskettuna kantaväestö on maahanmuuttajia edellä 2,5–3 vuoden opintojen verran. Yli puolet ensimmäisen polven maahanmuuttajista on lukutaidossa ja matematiikassa riskiryhmässä.

Koulutukseen kohdistetut leikkaukset saattavat olla yhtenä taustatekijänä oppimistulosten laskuun. Lasten ja nuorten koulutukseen kohdistetut leikkaukset ovat jatkuneet kuluvalla hallituskaudella. Leikkaukset kohdistuvat tällä hallituskaudella erityisesti ammatilliseen koulutukseen. Ammatillisen koulutuksen leikkaukset vähentävät entisestään opetuksen määrää, jota on jo aiemmin vähennetty. Leikkausten takia monen ammatillisen oppilaitoksen toimipiste joudutaan lopettamaan ja opetusta vähentämään. Leikkaukset uhkaavat lisätä nuorten jäämistä vaille koulutusta ja sitä kautta syrjäytymistä.

Raportissa tulisi käydä ilmi Kouluterveyskyselyssä esille nouseva korkea puuttumattomuus koulukiusaamiseen. Myös koulujen ja päiväkotien sisäilmaongelmat muodostavat merkittävän lapsen oikeuksien toteutumisen ongelman.

Määräaikaisraportissa on tärkeä todeta varhaiskasvatuksen leikkaukset. Varhaiskasvatusoikeuden rajaaminen ja ryhmäkokojen suurentaminen ovat heikentäneet lasten mahdollisuuksia osallistua varhaiskasvatukseen ja ovat vastoin lapsen oikeuksien komitean Suomelle antamia suosituksia.

Turvapaikanhakija- ja pakolaislapset (kohdat 417–425): Lapsen oikeuksien komitea on antanut useita suosituksia Suomelle turvapaikanhakijalapsista. Suosituksia on noudatettu heikosti ja perheenyhdistämisestä on tehty käytännössä mahdotonta.

Helsingissä 19.1.2018
Mannerheimin Lastensuojeluliitto ry

Milla Kalliomaa, pääsihteeri
Esa Iivonen, johtava asiantuntija, lapsi- ja perhepolitiikka ja lasten oikeudet