Sopivasti säheltävää äitienpäivää!
Matkalla kauppaan vastaan tuleva nuori mies nosti 2-vuotiaan lapseni syliinsä ja antoi suukon tämän poskelle ja alkoi juttelemaan myös 4-vuotiaalleni tuttavalliseen tapaan.
Ei, emme tunteneet häntä etukäteen, eikä tuo ollut lainkaan epätavallista Etiopiassa, missä asuimme viitisen vuotta sitten. Uudessa kulttuurissa ja ympäristössä oli paljon totuteltavaa, mutta myös aikaisemmin tuntemani kokemus äitiydestä oli myllerryksessä.
Suomessa veisin lapsiani joka päivä leikkipuistoon ja ulkoilemaan. Sadepäivänä suuntaisimme kirjastoon tai ehkä uimahalliin. Suomessa vierailisimme rakkaiden ystävien ja sukulaisten luona. Suomessa säänmukainen pukeutuminen on oleellista. Suomessa on puistotoimintaa, ja harrastuksia jo taaperoikäisille. Suomessa päiväkodissa ei opetella vielä lukemaan, ja vaikka opeteltaisiin, niin aakkosia olisi vain 29 eikä 203 niin kuin amharan kielessä.
Etiopiassa pienet lapset osaavat letittää omia ja toistensa hiuksia nopeasti yhdelläkin kädellä. Etiopiassa sormiruokailu ei ole uusi trendi, vaan sormilla syöminen on kuulunut maan tapoihin jo iät ja ajat aikuisillakin. Etiopiassa saatat löytää ison lapsikatraan hengailevan keskenään vuorilla. Osa kantaa pienempiä sisaruksiaan lanteillaan tai kantoliinassa. Etiopiassa monet lapset rakentavat leluja löytämistään rikkinäisistä esineistä tai pelaavat erinäisiä pelejä kivillä. Etiopiassa kylä kasvattaa.
Erot Suomen ja Etiopian välillä tuntuivat suurilta. Ikävä kaikkea tuttua kohtaan oli todellista, kuten oli uteliaisuuskin kaikkea uutta kohtaan. Uuden edessä kömpelyydeltä ei voinut välttyä. En siis ihmettele niitä Suomeen muuttaneita äitejä, jotka eivät ole vaikkapa ymmärtäneet pukea lapselleen kurahaalareita sadesäällä.
Äitiys uudessa ympäristössä on kuin söisit puikoilla risottoa. Tutut toimintatavat ja työkalut saattavat ollakin ihan yhtä tyhjän kanssa uudessa tilanteessa.
Äitiys ja vanhemmuus on epävarmaa säheltämistä tutussakin miljöössä. Vanhemmuuteen ei saa minkäänlaista valmennusta, eikä lapsi saavu maailmaan yleispätevän manuaalin kera (myös off-nappi ja palautusoikeus puuttuvat). Joka päivä ollaan kasvavan ja yksilöllisen lapsen kanssa uuden ja arvaamattoman edessä: sopeutumista, kokeilemista, irti päästämistä, peiliin katsomista, epäonnistumista ja onnistumista.
Pieni epävarmuus ei suinkaan ole huono asia. Se on oikeastaan aika oleellinen mauste vanhemmuuteen, sillä se antaa sysäyksen pohtia vanhemmuutta päivittäin ja olla aina vähän parempi kuin eilen. Se kertoo siitä, että lapset ovat meille rakkainta ja haluamme heille vain parasta. Kasvamme lapsen kanssa, ja mikä parempi esimerkki lapselle kuin päivittäinen malli siitä mitä on kasvaa ihmisenä, kömmähtää ja nousta uudelleen pystyyn.
Tuota maustetta ei kuitenkaan kannata liikaa vanhemmuuteen sekoittaa. Kun epävarmuuden ja riittämättömyyden tunteet ylittävät kohtuuden rajat, sitä muuttuu armottomaksi itseään kohtaan. Kun tunteiden kanssa jää yksin, sitä voi antaa lapselleen huomaamatta mallin: ”sinä et riitäkään”. Kuulostaako tutulta? Luulenpa, että me kaikki äidit olemme jossain hetkessä ylittäneet kohtuuden rajat tämän mausteen kanssa tässä vanhemmuuden soppakerhossa.
Ainoa pysyvä asia on muutos: vieras maa, vieras kaupunki, uusi koulu, uusi koti, uusi ikävuosi, tahtoikä, teini-ikä, menetys, kriisi, ero, uusperhe, lapsettomuus, eka lapsi, toinen lapsi, kaksoset, kolmoset ja niin edespäin. Muutoksen tuulissa on äärimmäisen tärkeää, että jokaisella on läheisiä, jotka auttavat ja tukevat sekä meitä satunnaisia ohikulkijoita, jotka muistuttavat, että ”sinä todellakin riität”.
Heidi Karvonen
Vapaaehtoistoiminnan koordinaattori / MLL:n Varsinais-Suomen piiri