Ruuhkaa arjessa ja mielessä
Lapsiperhearjen pyörittäminen on ajoittain kovin työlästä. Tätä elämäntilannetta kuvataan sanalla ”ruuhkavuodet”. Niissä konkretisoituvat ainakin tekemättömät työt, valvotut yöt, ennalta arvaamattomat kaoottiset perhetilanteet ja liian täyteen ohjelmaa buukatut päivät sekä syyllisyys siitä, että ei ehdi eikä riitä kaikkeen. Varsinkin tilanteessa, jossa vanhempi on yksin, ilman toista vanhempaa jakamassa arjen kuormaa, vanhempi saavuttaa herkästi jaksamisensa äärirajat. Silloin heikkenee sekä vanhemman että koko muun perheen kokemus hyvästä yhteisestä arjesta.
Oravanpyörä saa lisää kierroksia, jos perheessä on lisäksi vaikkapa erityistä tukea tarvitsevia lapsia, pieni vauva, sairautta, työttömyyttä tms. Ulkopuolisen silmin perheen toiminta saattaa näyttää tehokkaalta, mutta todellisuudessa perhe-elämä voi olla vanhemmille äärimmäisen stressaavaa. Stressin keskellä myös vanhemman pään sisälle syntyy ruuhkaa, joka kertyessään häiritsee vanhemman mieltä yhä enemmän. Mielen ruuhkautumiseen liittyy herkästi rinnakkaisilmiöitä, joita voi kuvata esimerkiksi sanoilla puuska, leimahdus tai purkaus. Yleistäen ajattelen, että kaikki nämä ilmiöt ovat tavallisia ruuhkavuosiaan elävien vanhempien ja perheiden elämässä.
Mikä sitten neuvoksi ruuhkavuosien keskellä sinnitteleville vanhemmille? Yksittäisen perheen tilannetta tarkemmin tuntematta on kovin helppoa toistella tuttuja ohjeita: rauhoitu, ota aikalisä, hae vertaistukea, keskity positiiviseen, kehu itseäsi ja lasta aina kun pienikin aihe löytyy. Etsi ja pyydä apua, ennen kuin palat loppuun. Muista ottaa joka päivä myös omaa aikaa äläkä unohda arjen pieniä ilon hetkiä! Näitä sinänsä oikeita ja hyviä ohjeita ei kuitenkaan aina ole helppoa noudattaa tai ottaa vastaan. Kun vanhempi sinnittelee kirjaimellisesti ”jaksamisensa äärirajoilla”, hän voi kokea hyvääkin tarkoittavat neuvot sietämättömältä tuntuvan tilanteen yleistämisenä ja vähättelynä.
Ruuhkavuosien aiheuttaman kaaoksen keskellä, jos koskaan, vanhemmat tarvitsevat rinnalleen toisia ihmisiä, asiansa osaavia ammattilaisia, lähimmäisiä, ystäviä, isovanhempia tai naapureita. Toisen ihmisen empaattinen suhtautuminen perheen tilanteeseen voi jo yksinäänkin helpottaa vanhemman mielen sisäistä kuohua. Hankalalta tuntuvan arjen pohdinta yhdessä toisen aikuisen kanssa auttaa usein vanhempaa jäsentämään omaa tilannettaan. Aika-ajoin tulee kuitenkin myös tilanteita, jolloin vanhemmat tarvitsevat toisen ihmisen kuuntelevien korvien ja ymmärtävän mielen lisäksi myös auttavia käsiä. Usein perheiden lähiverkostossa huomataan tämä avuntarve ja isovanhemmat, ystävät tai naapurit rientävät avuksi. Tarjotaan lasten kaitsenta-apua, viedään ruokaa tai pyydetään syömään, autetaan lasten harrastuksiin kuljettamisessa tai päiväkodista noutamisissa.
On kuitenkin paljon perheitä, joilla ei ole sukulaisten tai muiden läheisten verkostoa. Tällöin esimerkiksi MLL:n perhekummitoiminta voi tuoda apua perheille, joilla ei ole luonnollista tukiverkostoa omalla paikkakunnalla tai jotka tuntevat itsensä yksinäisiksi tai väsyneiksi. Lisäksi olisi tärkeää, että meneillään olevassa hallituksen asettamassa lapsiperhepalveluiden muutosohjelmassa olisi kuntien perhetyössä sisällä myös konkreettinen käytännön apu samanaikaisesti annettavan keskusteluavun rinnalla. Tämä olisi tehokas tapa ehkäistä vanhempien uupumusta jo ennen kuin vanhempi sinnittelee jaksamisensa äärirajoilla. Oikeaan hetkeen osuva konkreettinen apu voi katkaista vanhemman uupumuksen tänään ja antaa voimia ja uskoa myös huomiseen.
Lopulta kuitenkin tärkeintä on se, että me kaikki, sekä perheiden läheiset, että heitä kohtaavat ammattilaiset, pidämme silmämme auki, jotta huomaisimme toisen uupumuksen ja tarjoamme tarvittaessa apua myös pyytämättä.
Anne Viinikka
Mentalisaatioperustaisen toiminnan päällikkö (eläkkeellä)