Puolison lapsi nauraa liian kovaa
Vanhempainpuhelimeen tulee paljon yhteydenottoja uusperheiden vanhemmilta. Yksi yleisimmistä aiheista ovat puolison lapsen herättämät tunteet, eriävät mielipiteet kasvatuksessa sekä koettu ulkopuolisuuden tunne perheessä. Monesti yhteydenotoissa pohdiskellaan sitä, kuinka suhtautua puolison lapsen herättämiin negatiivisiin tunteisiin.
Miten pelkästään lapsen kovaääninen nauru tai lelujen levittäminen olohuoneeseen voi saada hermot kiristymään? Miksi toisen lapsi ärsyttää joskus sietämättömän paljon, siitäkin huolimatta, että yhteydenottaja pitää lapsista? Miten ärsytyksen tunnetta voi kestää ja miten siitä selvitä?
Joskus vaateet itselle ovat liian suuret. Joskus yhteydenottajalla saattaa olla mielikuva siitä, että puolison lasta tulisi heti rakastaa kuin omaansa. Itselle asetettuja vaatimuksia voi silloin hieman tarkastella. Riittäisikö, jos vain yrittäisi hyväksyä lapsen?
Ärsytyksen tunnetta ei voi paeta. Yleisimmin se näkyy kireytenä ja jäytää näkymättömästi, koska kireys ja negatiiviset tunteet syövät energiaa. Ikävien tunteiden ei voi myöskään vaatia menevän pois, eikä ole mitään taikakeinoa, jolla yhtäkkiä alkaisi pitämään puolison lapsesta.
Samankaltaiset tunteet ovat tuttuja sijaisperheille, lastenkodeissa työskenteleville tai lapsia työssään hoitaville ihmisille. On kuitenkin eri asia oppia käsittelemään asiaa ammattiroolin kautta, kuin omassa henkilökohtaisessa elämässään. Ammattilaiset saavat tunteisiinsa tukea. Kiintymys ja rakkaus kasvavat hitaasti.
Lisäksi kaikkien aikuisten ja lasten kemiat eivät aina kohtaa, eivät aina edes biologisten lasten ja vanhempien. Useamman lapsen perheessä on tavallista, että vaikka vanhemmat rakastavat kaikkia lapsiaan, jonkun kanssa heistä voi olla helpompaa olla ja tulla toimeen kuin toisten eri tilanteissa. Tämä ei silti tarkoita sitä, että jokin olisi peruuttamattomasti vialla.
Anna tunteen tulla, äläkä koita häivyttää sitä pois tai soimaa siitä itseäsi. Anna itsellesi aikaa ja puhu tunteistasi avoimesti jonkun toisen aikuisen kanssa. Jos tunne tulee ulos kireytenä perheen ollessa koolla, sano ääneen lapsille, että olet nyt huonolla tuulella, mutta se menee kyllä ohi. Kun käsittelet omia tunteitasi ja kohtaat ne rohkeasti, teet työtä sen eteen, että kaikilla olisi hyvä olla.
Muista, että lapselle on tärkeintä tulla hyväksytyksi. Mitä hyväksyminen sitten on konkreettisesti? Voit aloittaa vaikka siitä miten katsot lasta. Millainen on hyväksyvä katseesi? Joskus helpottaa miettiä, mitä lapsi mahtaa tuntea, mitä on hänen käytöksensä takana? Millaista on olla lapsena uudessa perheessä? Tai muistella, miten itse koki asioita lapsena.
Luokaa yhteisiä rutiineja ja tapoja. Se luo yhteisyyttä ja tuo turvaa hankaliin hetkiin. Voitte yhdessä vapaasti päättää, mitä teidän uusi perheenne voi tehdä. Aamusauna, iltakaakao vaahtokarkkeineen, grillaus talvella. Oma tapa viettää juhlapyhät, johon on kuultu kaikkien perheenjäsenten toiveet.
Säilytä toivosi ja puhu, vaikka se joskus tuntuisi vaikealta! Uusperheessä eläminen ja suhde puolison lapsiin on yleensä valinta. Tästä valinnasta saattaa huonoina hetkinä kummuta pelko, että tuleeko tästä mitään? Onko minusta tähän? Se on luonnollista. Uusperhe voi olla onnellinen ja tasapainoinen perhe, vaikka tunteet välillä kuplisivatkin moneen suuntaan. Älä siis luovu vaikeina hetkinä toivosta.Ikäviin tunteisiin auttaa yleensä yhdessä vietetty aika puolison lasten kanssa. Yhdessä koettu arki tuo eteen kaikenlaisia tilanteita, joissa oppii tuntemaan lasta paremmin ja kiintymys kasvaa vähitellen.
Laura Pilkama
Auttavien puhelinten päivystystyön koordinaattori
Kommentit
Avopuolison lapset aiheuttavat enimmäkseen negatiivisia tuntemuksia itsessäni ja vaikka koetan niistä puhua ystävieni kanssa, toki jaan niitä tietyissä määrin puolisolleni. Tahtoisin niin kovasti osata kiinnittää myös niihin pieniin positiivisiin juttuihin huomiota, mutta enemmän on negatiivista. Lapset ovat pääsääntöisesti vain joka toinen vklp, mikä on mielestäni harvoin jotta ehtisi oikeasti muodostaa syvemmän tunneyhteyden. Lähes minkäänlaisen tunneyhteyden.
Lapset ovat hyvin minä-keskeisiä, mitä on hankala sietää, kyse kun ei ole kuitenkaan enää taaperoista vaan toisella kymmenellä käyvistä lapsista.
En pysty ajattelemaan että viettäisin aikaa puolisoni 9v lapsen kanssa enemmän. Hän on koko ajan äänessä ja/tai liikkeessä, ja se hermostuttaa minua siinä määrin että olen joutunut aloittamaan verenpainelääkityksen.
Onko väärin ehdottaa että isä tapaisi lastaan kahden kesken?
Omat lapseni ovat jo täysi-ikäisiä ja heidän kanssa koetut äärimmäiset haasteet on juuri selätetty. Rakastan miestäni ja kaikki on hyvin kun ollaan kahdestaan.
Hei Minä vain!
Kiitos kommentistasi. On arvokasta, jos kaikenlaisista ajatuksista ja kokemuksista on mahdollista puhua läheisissä ihmissuhteissa. Kyse on sinun hyvinvoinnistasi ja on tärkeä että kuuntelet itseäsi ja huolehdit itsestäsi.
Kumppani tuo suhteeseen mukanaan myös oman lähipiirinsä, ja yhä useamman elämässä siihen sisältyy lapsi tai lapsia aikaisemmista ihmissuhteista. Ei ole olemassa yhtä oikeaa tapaa, jolla ihmissuhteita tulisi rakentaa, vaan jokaisen on löydettävä omassa elämässään itselle sopivia olemisen tapoja. Ei ole myöskään vääriä tai oikeita ratkaisuja.
Uskoisin, että kumppanillesi on tärkeää viettää aikaa oman lapsensa kanssa, ja monelle voi olla tärkeää jakaa kotiarkea lapsiensa kanssa. Saattaa olla, että kumppanillasi on myös toiveita sinun ja lapsesi väliselle suhteelle, esimerkiksi että hänelle olisi arvokasta, että hänen lapsensa saa tuntea myös sinut, hänelle rakkaan ihmisen?
Minusta olisi hienointa, jos puhuisit avoimesti kumppanillesi ajatuksistasi ja kokemuksistasi. Toivon, että siitä seuraa hyvä ja rakentava keskustelu, joka auttaa teitä löytämään juuri teille sopivia tulevaisuuden suuntia, jossa voitte kaikki mahdollisimman hyvin.