Mitä sote-prosessista voi oppia?
Sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistuksen kohtaloksi koitui hallituksen marraskuussa 2015 tekemä poliittinen sopimus. Siinä sote-uudistus kytkettiin maakuntahallinnon luomiseen ja yksityisen palveluntuotannon merkittävään lisäämiseen valinnanvapausmallin kautta. Hallitus sopi, että sote-uudistusta ei toteuteta ilman maakuntahallintoa ja valinnanvapausmallia.
Sote-uudistus on yksistäänkin valtava hanke. Marraskuisella sopimuksella siitä tehtiin hallitsematon kokonaisuus. Hallitus kytki kolme jättiuudistusta yhteen periaatteella kaikki tai ei mitään. Jos olisi lähdetty toteuttamaan vain sote-uudistusta, se olisi jo voimassa.
Muutenkin uudistuksen valmistelussa korostui vahvasti poliittinen ohjaus. Poliittiset linjaukset jyräsivät asiantuntijanäkemykset. Sote-palveluiden järjestäminen haluttiin siirtää 18 maakunnalle, vaikka asiantuntijat pitivät määrää selvästi liian suurena. Pienimmät maakunnat eivät pitkällä aikavälillä selviytyisi järjestämisvastuustaan.
Valinnanvapausmallissa ei otettu huomioon asiantuntijoiden varoituksia siitä, että malli pirstoisi palvelukokonaisuudet, heikentäisi paljon palveluita tarvitsevien asemaa, keskittäisi yksityiset palvelut suurille palveluntuottajille ja nostaisi kustannuksia. Ongelmallista on, jos perusoikeudet koetaan rasitteeksi ja vaikutusten arviointien tuloksia ei huomioida päätöksenteossa.
Suuret uudistukset on jatkossa toteutettava hallitumpina kokonaisuuksina. Tämä koskee muitakin kuin sote-uudistusta kuten esimerkiksi sosiaaliturvauudistusta.
Suurten uudistusten toteuttamisessa tulisi myös hyödyntää parlamentaarista valmistelua, jossa kaikilla eduskuntapuolueilla on edustus. Parlamentaarisessa valmistelussa eri yhteiskuntaryhmien näkökulmat ja intressit tulevat paremmin yhteensovitetuiksi. Tämä on erityisen tärkeää laajamittaisissa uudistuksissa, joilla on huomattavia vaikutuksia perus- ja ihmisoikeuksien toteutumiseen.
Tarve sote-uudistukselle ei ole poistunut mihinkään. Uudistus on myös seuraavan hallituksen suuri hanke. Tärkeintä on keskittyä sosiaali- ja terveydenhuollon parantamiseen. Hallintomalli tai palveluiden yksityistäminen eivät saa olla tämän tavoitteen yläpuolella.
Nyt tarjolla ollut valinnanvapausmalli olisi ollut omiaan keskittämään yksityiset sote-palvelut muutamalle suurelle kansainvälisten pääomasijoittajien omistamalle yritykselle. Pienille ja keskisuurille yrityksille ja järjestöjen palvelutuotannolle olisivat jääneet muruset. Keskittymisen myötä kustannukset olisivat nousseet, jonka seurauksena valtiovarainministeriön kustannusleikkuri olisi leikannut palveluita.
Viimeaikaiset esille nousseet ongelmat vanhuspalveluissa, vammaispalveluissa ja lastensuojelussa ovat tuoneet esille ongelmia erityisesti juuri kansainvälisten pääomasijoittajien omistamissa sosiaali- ja terveyspalveluyrityksissä. Pitkän linjan yritysten hallituskonkari Tom von Weymarn toteaa Talouselämä-lehden haastattelussa 5. maaliskuuta, että ”jos pääomistajana on pääomasijoittaja, ovat toiminnan keskiössä kasvu ja kannattavuus. Johdolle asetetaan ruhtinaalliset kannustimet ja se tekee työtä käskettyä: keskittyy kasvuun ja kannattavuuteen”.
Von Weymarn jatkaa: ”Työn laatu ja toiminnan vastuullisuus jäävät toisarvoisiksi, kunnes koko asetelma räjähtää ja yritysten maine tahriintuu. Sitten vaihdetaan johtoa.”
Kun on kyse sekä perus- ja ihmisoikeuksien toteuttamisesta että verorahojen tehokkaasta käytöstä, korostuvat palveluiden riittävyys, laatu ja kustannusvaikuttavuus. Kustannustehokas sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmä perustuu julkiseen palvelutuotantoon, jota yksityinen palvelutuotanto tarvittavilta osin täydentää.
Tämänkertainen sote-harjoitus on tuonut hyvin esiin sen, että uudistuksen tavoitteet eivät toteudu kirjaamalla tavoitteet lainsäädäntöön ja niiden perusteluihin. Olennaista on varmistaa, että uudistuksen keinot toteuttavat sille asetettuja tavoitteita. Tämä toteutuu laajalla, monipuolisella ja syvällisellä vaikutusten arvioinnilla ja sen tulosten huomioon ottamisella päätöksenteossa.
Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelmassa (LAPE-ohjelma) on tehty paljon hyvää kehittämistyötä, jota on syytä hyödyntää sote-uudistuksessa lasten ja perheiden palveluissa. Hyvä esimerkki on perhekeskusmalli, joka yhteensovittaa sosiaali- ja terveyspalvelut, varhaiskasvatuksen ja koulun palvelut sekä järjestöjen ja seurakuntien toiminnot.
Viimeaikaiset ongelmat palveluissa korostavat heikossa asemassa olevien ihmisten palveluiden valvonnan tärkeyttä. Sote-uudistuksessa on varmistettava lasten ja nuorten sekä muiden heikossa asemassa olevien ryhmien, kuten vanhusten ja vammaisten sosiaali- ja terveyspalveluiden riittävä viranomaisvalvonta. Kokemus osoittaa, että omavalvonta ei riittävällä tavalla turvaa heikossa asemassa olevien asiakas- ja potilasryhmien oikeuksien toteutumista.
Esa Iivonen
johtava asiantuntija, lapsi- ja perhepolitiikka ja lasten oikeudet