Lapsen oikeuksien sopimus lapsipolitiikan perustana

Lapsen oikeuksien sopimus hyväksyttiin YK:n yleiskokouksessa 20.11.1989. Se on maailman laajimmin voimaan saatettu ihmisoikeussopimus. Suomessa sopimus tuli voimaan kesällä 1991. On kuitenkin muistettava, että lapsen oikeuksien sopimus ei toteudu itsestään. Sopimuksessa turvattuja oikeuksia on toteutettava joka päivä kaikissa lasten kasvuympäristöissä ja heihin vaikuttavassa päätöksenteossa. Lapsen oikeuksien sopimus muodostaa perustan kestävälle ja johdonmukaiselle lapsi- ja perhepolitiikalle.

Sopimuksessa määritellään useita yksinomaan lapsille tarkoitettuja ihmisoikeuksia. Näitä ovat esimerkiksi lapsen edun ensisijaisuus, oikeus kehitykseen, oikeus erityiseen suojeluun, lapsen näkemysten kunnioittaminen ja oikeus leikkiin. Suuri muutos aiempaan ajatteluun oli, että lapsen oikeuksien sopimus korostaa lasta oikeuksien haltijana ja aktiivisena toimijana eikä vain toiminnan ja suojelun kohteena.

Lapsen oikeuksien sopimus sisältää lisäksi useita samoja oikeuksia kuin yleiset ihmisoikeussopimukset. Näitä ovat esimerkiksi oikeus elämään, syrjinnän kielto, oikeus yksityis- ja perhe-elämän suojaan, ajatuksen-, omantunnon- ja uskonnonvapaus, oikeus suojeluun väkivallalta sekä oikeus sosiaaliturvaan, terveydenhuoltoon ja koulutukseen.

Lapsi- ja perhepolitiikka on ollut Suomessa jo pidemmän aikaa poukkoilevaa. Tehdyt päätökset ovat olleet ristiriitaisia. Lasten hyvinvoinnin ja oikeuksien näkökulma on joutunut väistymään aivan liian usein muiden intressien tieltä. Yhtenä merkittävänä syynä on koordinaation ja kansallisen strategian puuttuminen. YK:n lapsen oikeuksien komitea onkin huomauttanut Suomea lapsipolitiikan koordinaation hajanaisuudesta ja lapsistrategian puuttumisesta.

Lapsen oikeuksien sopimuksen tehokas täytäntöönpano edellyttää hallinnonrajat ylittävää koordinointia. Lapsen oikeuksien komitea korostaa kattavan ja lapsen oikeuksien sopimukseen perustuvan kansallisen strategian laatimista. Komitea kehottaa, että lapsistrategiaan sisällytetään päämääriä ja tavoitteita, joiden avulla pystytään varmistamaan, että kaikki lapset voivat nauttia oikeuksistaan ja seuraamaan asetettujen tavoitteiden toteutumista. Strategia on tärkeä sitoa alakohtaisiin, kansallisiin, maakunnallisiin ja kunnallisiin strategioihin ja suunnitelmiin.

Lapsi- ja perhejärjestöt ovat ajaneet lapsistrategian laatimista. On ilahduttavaa, että hallitus päätti kehysriihen yhteydessä käynnistää seuraavaa hallitusta varten kansallisen lapsistrategian valmistelun. Lapsistrategia ei saa jäädä hyväntahdon julistukseksi. Siihen on kirjattava konkreettiset tavoitteet ja toimenpiteet lasten hyvinvoinnin ja oikeusien toteutumisen edistämiseksi.

Lapsen edun ensisijaisuus on keskeinen lapsioikeudellinen periaate. Lapsen oikeuksien sopimuksen mukaisesti lapsen etu on asetettava etusijalle lapsia koskevissa toimissa. Lapsen etu ei ole mielipide vaan se on tapauskohtaisesti arvioitava.

Lapsivaikutusten arviointi on väline lasten etujen selvittämiseen. Lasten ja nuorten kuuleminen on tärkeä osa lapsivaikutusten arviointia. Lapsivaikutusten arviointi on sisältynyt jo useampaan hallitusohjelmaan. Lainvalmistelussa lapsivaikutusten arviointi on kuitenkin vielä ollut valitettavan vähäistä. Silloinkin, kun arviointia on tehty, sen tulokset on saatettu jättää huomiotta päätöksenteossa. Näin toimittiin esimerkiksi varhaiskasvatusoikeuden rajaamisen ja alkoholilain uudistamisen yhteydessä.

Lapsivaikutusten arviointi tulee saada säännönmukaiseksi osaksi valtion, kuntien ja maakuntien päätösten valmistelua. Tässä on tärkeä tehtävä seuraavalle hallitukselle.

Esa Iivonen

johtava asiantuntija, lapsi- ja perhepolitiikka ja lasten oikeudet