Korona mullisti arjen, mitä nyt?

Onpahan ollut viikko. Yksi kerrallaan on tullut harrastustoimintaan liittyviä uutisia. Urheiluharrastusten treenit tauolla toistaiseksi. Kuorot, bändiharjoitukset ja konsertit peruttu loppukeväältä. Partioryhmät eivät kokoonnu. MLL:n perhekahvilat tauolla.

Hallitus ja viranomaiset ovat suositelleet harrastustoiminnan rajoittamista koronaviruksen takia, ja harrastustoiminnan järjestäjien päätökset ovat vastuullisia, kiitos heille siitä.

Tauolle jäämisen päätös ei varmasti ole ollut helppo tai ainakaan mieluisa. Harrastukset ovat lasten elämässä tärkeitä. Kun toiminnan pysäyttäminen ajoittuu juuri tähän loppukevääseen, se on erityisen dramaattinen tavoitteellisesti harrastaneille. Joukkueet ovat treenanneet turnauksiin ja loppupeleihin, orkesterit kevään SM-kisoihin. On valmisteltu musikaaleja, tanssiesityksiä ja monenlaisia muita kauden huipennuksia.

Mitä nyt sitten tehdään? Jouduin itse miettimään vastausta tähän, kun kävimme teinin kanssa läpi kaikki harrastusten peruutusviestit. Ei orkesterikisoja, konsertit peruttu, isoskoulutuksen loppuosa siirtyy. ”Ihan kuin kaikki olisi vaan pistetty pauselle”, hän totesi ja meni huoneeseensa. Nuorempi mietti, milloin hän tapaa harrastuskavereitaan seuraavan kerran. Entä jos koulukin suljetaan?

Luulen, että näistä keskustellaan nyt monessa perheessä. Vapaa-aikatutkimuksen (2018) mukaan 89 prosentilla lapsista ja nuorista on jokin harrastus. Kuka olisi osannut aavistaa, että jokailtainen harrastuksiin kuskaaminen yhtäkkiä pysähtyy. Istutaan kotona ja onkin aikaa siihen.

Onko tilapäinen katko uhka vai mahdollisuus? Se riippuu myös asennoitumisesta. Pystymmekö rauhoittamaan sisäisen kellon, joka sanoo, että töiden jälkeen ruokaa, lapsi autoon ja harrastuksiin, läksyjen tarkistus, iltapala ja nukkumaan. Entä osaako lapsi ajatella, että nyt olisi aikaa tehdä jotain kotona tai pihalla. Vai pyöriikö hän hermostuneena ympäriinsä ja miettii, mitä tekisi ja mistä kaveri.

Kuinka moni meistä osaa yhtäkkiä pysähtyä? Harrastustoiminnan tauko vaikuttaa myös vanhempiin. Jos urheilu on ollut tapa saada omaa aikaa, niin nyt on moni kuntosali ja uimahalli kiinni. Esimerkiksi karanteeni voi olla kuormittava, kun perheenjäsenet eivät oikeastaan saa taukoa toistensa läsnäolosta. Erilaisia riitoja tai puhumattomia asioita voi nousta pintaan. Taloudelliset asiat voivat stressata ja uutiset viruksen leviämisestä herättävät levottomuutta. Samalla pitäisi huolehtia turvallisesta arjesta, rohkaista ja luoda toiveikasta mielialaa.

Toivottavasti osaamme riittävällä tavalla ottaa toisemme huomioon ja pitää toisistamme huolta. Muistetaan, että nyt on kyse poikkeustilanteesta, joka menee ohi. Jos oma läheinen, perheenjäsen tai itse sairastuu, prioriteetit menevät hetkessä uusiksi.

Olemme kaikki tekemisissä ihan uudenlaisen tilanteen kanssa. Kannustetaan toisiamme, kuunnellaan lasten huolia ja keskustellaan heidän kanssaan. Tehdään jotakin mukavaa, joka lisää jatkuvuuden tunnetta.

Jutellaan lasten ja nuorten kanssa ikätasoisesti koronaviruksesta, keskustellaan tilanteen etenemisestä, mutta ei lietsota paniikkia. Mietitään kukin, millaisen muiston omasta toiminnastamme tällaisessa yllättävässä tilanteessa haluamme jättää lähellämme oleville.

Jenni Helenius

Entinen kouluyhteistyön ja digitaalisen nuorisotyön päällikkö