Mulla on ekaluokkalainen lapsi ja tuntuu, että kaikki aika iltaisin menee lapsen kanssa tehdessä läksyjä, sillä hän ei yksin niitä osaa tehdä.. eikö kuitenkin pitäisi olla opettajan tehtävä opettaa lasta ja antaa kotiin vain sellaisia läksyjä jotka lapsi osaisi itsekin koulussa oppimiensa tietojen ja taitojen avulla tehdä? Vanhemmilla on kotona muutenkin tekemistä eikä minun mielestäni voi ainakaan vaatia, että vanhempien tulisi tehdä myös opettajan työ kaiken muun kasvattamisen lisäksi.. onko muilla samalaisia kokemuksia? mitä olette asiasta mieltä?
Jospa alottaisit siitä, että kertoisit tilanteesta opettajalle. Hän ei välttämättä tiedä, että lapsellasi on vaikeuksia läksyjen kanssa. Kannattaa selvittää, mistä vaikeudet johtuvat. Apua ja tukea on saatavilla, jos pikkukoululaisen on jostain syystä esim. vaikea keskittyä tai seurata opetusta koulussa.
Kahden koulupojan äitinä voin sanoa, että ekaluokkalaisen läksyt on yleensä mitoitettu niin, ettei niissä mene kohtuuttomasti aikaa, ja että lapsi pystyy niitä paljolti myös itsenäisesti tekemään.
Hiukan hymyilytti tuo kommenttisi siitä, että vanhemman vaaditaan tekemään myös opettajan työ oman kasvatustyönsä lisäksi. Luulen että nykymaailmassa tilanne on usein juuri päinvastoin: Opettajat joutuvat opetustyönsä lisäksi usein ottamaan vastuuta myös vanhempien laiminlyömästä kasvatustehtävästä.
Kannattaa sun sitten varmaan pyytää se opettaja teille tekemään niitä läksyjä lapsesi kanssa..hei haloo..toiset lapset tarvitsevat enemmän tukea ja apua läksyjen tekemisessä!Mahtaako olla kyse jostakin oppimisvaikeuksista?
niin se on varmasti totta että opettajan kanssa olisi hyvä puhua asiasta.. ja en usko että kyse on oppimisvaikeuksista, ei ainakaan ole koulusta kuulunut mitään sellaista tietoa.. minusta olisi vaan kiva kuulla että onko kukaan samassa tilanteessa, että illalla menee läksyjen kanssa paljon aikaa ja sitten vielä pitäisi tehdä vaikka mitä muuta kouluun liittyvää vanhemmainilloista ja talkoista lähtien..
Minulla on nyt tokaluokkalainen ja edelleenkin läksyjen teossa on aikuisen panos ja opastus oltava, että ne tulee tehtyä. Omatoimisesti ei tee. Eli homma alkaa sillä, että kysytään onko läksyjä ja lapsi tekee ne aikuisen läsnäollessa ja jos tarvetta, neuvotaan. Tai vähintään patistellaan ja kannustetaan. Oppimisvaikeuksia lapsellani ei ole. Matematiikka vaatii vähän enemmän, mutta muut tehtävät ovat vain laiskuudesta, ei osaamisesta. Esim. nyt 2. luokalla käsialatehtävät, joista ei tykkää ollenkaan ja alkaa kiukuttelu niiden tekemisestä.
Ekaluokkalainen on vielä niin pieni, että vaatii kyllä ohjaamista ja opastamista läksyissä ja muissakin asioissa. Vanhemmuus on sitä, että opastat ja autat läksyissä – vaikka koko illan. Opettelu siitä, että koulu on nyt se lapsen työ, ja hänen on itse otettava siitä vastuu, on vasta alkamassa. Ja sinun tehtävä vanhempana on opastaa se lapselle: koulu on lapsen työ, ja siihen kuuluu ne läksyt. lapsen tehtävä on hoitaa oma koulutyönsä, vastuu niistä on lapsen itsensä. Mutta yksin hän ei osaa tätä, vaan näin alussa vaatii vanhempien opastusta apua ja tukea.
Meillä on kaksi kouluikäistä joista toinen nyt ekalla ja toinen kolmannella. Vanhempi lapsistamme on tarvinnut eka luokalta lähtien apua läksyjen teossa, toinen ei taas ollenkaan. Vanhempi ei vaan jaksa keskittyä läksyihin, kun olis niin paljon kaikkea mukavampaa tekemistä. Osaa kyllä läksyt tehdä kun vain viitsii. Mutta alusta asti on meidän vanhempien täytynyt patistaa vanhempaa lasta läksyjen tekoon ja istua vieressä jolloin läksyt tulee tehtyä. Myös kokeisiin on täytynyt lukea yhdessä, että tulis luettua. Tämä vie aikaa iltaisin, mutta ollaan ajateltu, että koulunkäyntiin kannattaa panostaa ja jos lapsi ei siitä yksi selviä niin se on vanhempien tehtävä auttaa. Poikamme tosin on myös käynyt tukiopetuksessa ekaluokasta lähtien. Älä osallistu koulun talkoihin, jos ei aika riitä. Ne on täysin vapaaehtoisia. Vanhemmuuteen kuuluu myös auttaa ja tukea lasta koulunkäynnissä.
Voih ja joo. Oman ekaluokkalaiseni kanssa oli tooooodella raskasta. Kaikki illat istuttiin punnertamassa läksyjä, kyllä siitä oli ilo kaukana! Onneksi koulussa oli läksykerho ja myöhemmin myös sovittiin opettajan kanssa hieman vähemmästä läksymäärästä. Miten nykyään tulee niiin paljon läksyä niin pienille?! Kyllä siinä ehti villakoirat nurkissa kasvaa karhuiksi ja pyykkivuori vyöryi vessasta ulos.
Nyt sujuu jo paremmin ja yhteiset, mutta kohtuulliset läksyjen teko hetket ovat antoisia :) Zemppiä.
Nyt lapseni jo toisella luokalla, eikä ole ollut syytä epäillä mitään oppimisvaikeuksia. Kunhan vain saisi aina nukkumaan tarpeeksi, niin kaikki sujuisi hyvin. Uni on kaiken a ja o.
Ja lässyn lässyn taas… Kyllä on vastauksia kanaemoilta. Olen 4 lapsen äitinä ( 3 koululaista) huomannut et nykysuuntaus kouluissa on se et kotona todellakin vanhempien täytyy olla myös opettajia. Opettajat kouluissa ovat laiskistuneet ja mielellään vain jakelevat monisteita istuskelevat koneillaan. Kotiin annetaan jumalattomasti läksyjä osasi lapsi ko. asioita tai ei. Kyllä ne vanhemmat neuvoo. Olen ottanut sen linjan et joitain asioita neuvon mutta jätän vaikeimmatkin sinne opettajalle. Niinkuin kuuluukin. Olen sanonut lapsille et ope opettaa. Jos en tekisi näin radikaalia liikettä, menisi iltani todellakin läksyjä neuvoessa. Ei onnistu. Siispä pudottakaa hyvät vanhemmat ne opet sieltä jalustaltaan ja pistäkää ne tekemään hommansa. Teillä on omanne, nimittäin olla vanhempia.
Kyllähän totuus on se, että lapsien vanhemmat ajetaan nykypäivänä yhä vain ahtaammalle omien ajatusten ja jaksamisensa kanssa.
Mielestäni opetustyö kuuluu vain ja ainoastaan opettajille, jotka ovat siihen koulutuksen saaneet ja josta heille palkka työelämässä maksetaan. Kolmen lapsen äitinä (vanhin ysin keskiarvolla jo peruskoulun jälkeiseen koulutukseen siirtyneenä) voin sanoa, että LÄKSYT pitäisi lailla kieltää. Nykypäivän kiireessä lapsen koulupäivän jälkeinen elämä pitäisi olla täysin lapsen perheen omaan perhe-elämään kannustavaa. Läksyt sotkevat todella paljon vapaa-ajan kulkua. Lapsen pitää saada myös nauttia olostaan, samoin kuin vanhempien perheestä. Ihmettelen suunnattomasti tätä nyky-yhteiskuntaa. Tämä yhteiskunta on läpeensä mätä vaatimuksineen, alkaen jo tarhaikäisten lasten lokeroimisesta soveltuvuudesta nykypäivän paineisiin. Taitaa alkaa muuten oikeasti jo neuvolan tarkastuksista. No sitä saa, mitä tilaa. Minä pidän omistani huolta ja rakastan. joka haluaa, saa taatusti näännyttää itsensä tavalla tai toisella, ollakseen ”yhteiskuntakelpoinen”…