Siirry sisältöön

Mikä auttaisi tekemään päätöksen siitä, haluaako vanhemmaksi vai ei?

MLL

Mikä auttaisi tekemään päätöksen siitä, haluaako vanhemmaksi vai ei? Keskustele aiheesta!

Epävarma

Voisi olla hyvä listata plussat ja miinukset.
Esimerkiksi:

Minä äitinä/kasvattajana (mahdollisuudet/riskit omassa vanhemmuudessa lasta kohtaan)

+

Lapsiarki (joustaminen omissa tarpeissa/lapsen tuoma lisäarvo arkeen ja elämään)

+

Mahdollisen puolison ja itseni yhteiset/eriävät arvot ja tavat kasvatuksessa

+

Älkää kyselkö

Mä oon 22-vuotias ja aloin vuosi sitten pohtimaan, että haluanko ylipäätään vanhemmaksi vai en. Pian sen jälkeen monet sukulaiset ja jopa tuntemattomat ovat alkaneet kyselemään lapsista, olettamaan että lapsia tulee kohta ja jopa painostamaan niiden tekemiseen todennäköisesti siksi, että olen seurustellut kauan ja ostimme omakotitalon.

Olen ennen aina halunnut vanhemmaksi ja luulin, että lapsia olisi jo nyt, mutta jatkuvat kyselyt ja painostamiset ovat saaneet minut ajattelemaan negatiivisesti lapsista ja tuntuu, että en enää tykkää lapsista ollenkaan. Ennen rakastin lasten seurassa olemista, mutta nyt painostuksen ja kyselyn jälkeen lähinnä puistattaa kaikki lapset. Haluaisin, että ihmiset jättäisivät minut rauhaan kyselyidensä kanssa, niin voisin tehdä sen oikean päätöksen siitä tuleeko niitä lapsia vai ei.

Ei tällä palkalla ja työmäärällä

T. Väsynyt sairaanhoitaja 24v

Vela

Mulla tällaset asiat on vahvistanut päätöstä, että en haluaisi vanhemmaksi:
– huonompin eläke
– haittaa uralla etenemistä ja muutenkin rajoittaa jos työt ovat liikkuvia tai pitäisi matkustaa tai olla yötä/iltaa töissä tai vaikka muuttaa
– raskausajan ja synnytyksen riskit (ja niitähän riittää) voit vuotaa kuiviin, lapsi jää synnytyskanavaan, repeät peräsuoleen asti, hampaat ja hiukset lähtee, veritulppariskit, raskausmyrkytys, raskausdiabetes, rinnat ja maha riippuu… lista on loputon
– jatkuva loputon huoli lapsesta ikuisesti
– lapsi ei tule olemaan minulle mitään velkaa (koska minä olisin hänet päättänyt saada), vaan kasvaa omaksi itsenäiseksi ihmisekseen joka tekee omat päätöksensä, joten saattaa pitää huonosti yhteyttä tai lähteä elämästäni jos niin päättää
– vievät rahaa
– koko elämä ja jokainen päätös pyörii lapsen ympärillä koko ajan (lomat, viikonloput, pyhät, kaikki) Lapsi ei voi olla poissa koulusta ja tämä rajoittaa esim matkustelua
– kodin ja auton pitää olla tarpeeksi isot, ei saa olla mitään esillä mitä lapsi voi vahingossa syödä tai johon voi satuttaa itsensä
– aina pitää olla kaikkea saatavilla, mitä jos haluaisin vain jokin ilta rentoutua
– Ylipäänsä matkustaessa lapsi otettava kaikessa päätöksenteossa huomioon; matkakohde, rattaat vai ei, jaksaako se, onko liian kuuma/kylmä, koko ajan oltava tarpeeksi evästä, mitä voi/tykkää syödä, päiväunet, voinko itse ottaa edes yhtä drinkkiä, rutiinit sekoittuu.. tosi rentouttavaa lomailua siis..
– ahdistaa, että miten kasvattaisin lapsen ns oikein: miten sille pitää opettaa kaikki asiat, että ei tulisi esim traumoja tai mielenterveysongelmia (tai voiko niiltä ylipäätään välttyä)
– mitä jos lapsi sairastuu? haluanko ottaa sitä riskiä, että lapseni on sairas ja ottaa elämän tehtäväkseni hänen hoitamisensa
– kotityöt jäävät yleensä naiselle, samoin koko elämän organisointi ja arjen pyörittäminen
– lapset sotkevat, huutavat, itkevät, oksentavat, ripuloivat, repivät, eivät tottele ja sun pitää kestää ja hoitaa se kaikki väsymättä vuoden jokaisena päivänä koska olet heidän elämänsä tärkein henkilö ja tukipilari josta kaikki riippuu
– Nämä kaikki ovat todella realistisia pointteja, joita lapsellisena tulee eteen. Mitä saan vastineeksi?

Hyvät asiat

Haluaisin kuulla yhtä kattavan listan niistä vanhemmuuden ja lapsiarjen hyvistä puolista, kuin mitä nimimerkki Vela listasi huonoja juttuja. Yleismielikuva lapsiperhearjesta on mielestäni nykyään hyvin negatiivinen, ja haluaisin kuulla yksityiskohtaisia, konkreettisia asioita miksi kannattaisi valita vanhemmuus. Tuntuu, ettei edes itse lapsia omaavat osaa sanoa muuta kuin ”onhan tää nyt niin ihanaa” –mikä ei oikein vakuuta ripulivaippojen, ansionmenetysten, kroonisen väsymyksen ja lasten takia työelämässä heikentyneen aseman painaessa vaakakupin toisella puolella.

Jos yhteiskunta ja ympäröivä ilmapiiri olisi lapsimyönteisempi, mielikuvani lastensaannista voisi olla myös positiivisempi. Nyt huomio kiinnittyy kaikkeen negatiiviseen enkä todellakaan halua vaihtaa vapaata, itsenäistä, hyvätuloista elämääni (lähes) elinikäiseen huoltovankeuteen.

Pohtiva

Ymmärrän täysin vastaan olevat pohdinnat, joita edellä mainitaan. Vast-argumentiti tuntuvat vahvemmilta. Miksi haluqisin jotain joka vie niin paljon itaeltä, haastaa parosuhdetta ja josta on niin palkon vaivaa? Itse koen jääväni kovin yksin ja erilliseksi kun valtaosa ympärillä olevista elää perhe elämää lasten kanssa. Oma elämä eriytyy; omat tarpeet, halut ja toiveet ovat tässä hetkessä niin erilaisia kuin lapsellisten ystävien. Voisiko lapsi antaa jotain mikä antaa kokemusta yhteydestä muihin? Vai viekö se elämää omille raiteilleen? Olen lapseton- ollako tyytyväinen tässä tilanteessa vai kaivatako enemmän kuin miestä ja kissoja.

Tiedoton

Komppaan tätä keskustelua siitä, että negatiivisia syitä on niin monia ja minäkin niin haluaisin jotain muuta positiivista kuin ystäviltä ja perheeltä kuullun ”tämä vain on niin ihanaa”, ”elämä muuttuu todella rakkauden täytteiseksi” & ”en ikinä peruisi lapsen hankkimista”.
Itsekin noita samoja listan asioita mietin. Olen kyllä pohtinut, että jos en haluaisi lapsia olisi päätös varmasti selkeä. Kuitenkin elän jossain päättämättömyyden limbo tilassa ja se ehkä johtuu siitä että järki sanoo ”ei missään nimess ole järkeä” mutta biologinen puoli huutelee ”joo kannatta laittaa omat geenit jakoon”.
Sitten tulee vielä ilmastokriisi näkemys ja lapsen, mutta en nyt jaksa lähteä siihen.

Tassu halusi lapsia ja sai – ja on onnellinen

Ymmärrän hyvin, että jos ympäristö alkaa painostaa, kiinnostus lapsen tekemiseen kärsii. Kysehän on elämänikäisestä sitoutumisesta ja siksi yksi elämän suurimmista päätöksistä. Siksi se pitäisi saada tehdä rauhassa. Itsellenikin aihe oli vieras pitkään, mutta kun pikkusisko meni nuorena naimisiin ja alkoi saada lapsia, mielipiteeni muuttui. Muistan, miten kudoin hänen taas uudelle vauvalleen nuttuja ja mietin lähes tippa silmässä, että saankohan koskaan kutoa omalleni. Kävin hoitamassa hänen palleroisiaan ja tyttökatraan kasvaessa minusta tuli suosittu Tarja-täti. Kun sitten vihdoin kohtasin miehen, jonka kanssa rakastuimme tulisesti ja menimme naimisiin, oli aika pian korkea aika tehdä lapsi, jos sellainen olisi tullakseen. Ja tärppäsihän se melkein heti – ja olin onnesta soikeana. Tässä se onnellisuuksien lista:
– Synnytys ei sujunut mallikkaasti, menin liian myöhään synnytykseen enkä saanut puudutusta. Sattu niin pirusti, mutta se ei kauaa kestänyt. Se tunne, kun sain pikkuruisen ihmisen rinnalleni, oli sanoinkuvaamaton. Minä rakastin häntä ensi hetkestä niin paljon, etten ollut osannut kuvitella sen rakkauden voimallisuutta.
– Oli ihanaa imettää häntä, vaikka sekään ei ongelmitta sujunut. Mutta hän oli niin suloinen ja ne pikkuruiset varpaat ja kaikki. Mieheni ja minä tunsimme myös aivan uudenlaista rakkautta toisiamme kohtaan, kun tuo ihan oikea pieni ihminen oli tulos, ihmeellinen yhdistelmä meitä kahta.
– Se tunne, kun vauva itkee ja lopettaa sen heti kun pääsee syliisi, on tosi hieno. On käsittämätöntä kokea, miten sä olet jollekin niin korvaamattoman tärkeä ja rakas. Sitten tulee se ensimmäinen hymy, ensimmäinen nauru…
– Ihmeellistä on seurata, miten lapsi kasvaa. Miten hän oppii nauttimaan vaikkapa kylvyssä olosta, alkaa hissun kissun nauraa kujertaa ja hänestä tulee pieni leikkisä ihminen.
– Vaikka väsymyksen hetkiä on, kun vauva itkee puhkeavaa hammasta tai kipeää massua, niin ainakin niistä on se ilo, että sitä nukkuvan lapsen tuhinaa on hienoa kuulla. Nukkuessaan he ovat suloisimmillaan.
– Lapset on siitä ihmeellisiä, että he heräävät aina hyvällä tuulella. Vaikka itse haluaisi vielä vähän nukkua, niin se into ja ilo millä he suhtautuvat uuteen päivään, tartuttaa ilon itseenkin.
– Mitä isommaksi pikkulapsi kasvaa, sitä hauskempaa hänen kanssaan on kujeilla, pelleillä ja nauraa tai touhuta mitä kummallisimpia puuhia.
– Koko maailma näyttää aivan uudelta lapsen silmin. Pieni ihminen huomaa kasvavan kukan, kevään ensimmäisen kärpäsen, lätäköissä läiskyttelyn ilon ja ihmettelee suurin silmin kaikkea uutta. Se antaa perspektiiviä ihmisten hössötyksiin ja kiireisiin.
– Päiväkodin touhukkaat kurahaalarisankarit eivät he valita, kun he lapioivat hiekkaa ämpärinsä tai leikkiauton lavan täyteen. Vanhempi ei voi olla nauramatta nähtyään ylt’ympäriinsä hiekkaisen ja tyytyväisen pikku naaman. Yhteinen on sitten ilo, kun siitä kuramylläkästä selvitään ja päästään yhdessä kotiin tekemään iltapalaa ja katsomaan pikkukakkosta.
– Voisin jatkaa tätä loputtomiin… Lapset rakastavat vanhempiaan ehdoitta. Heidän ilonsa tarttuu, ja itkunsa sattuu sydämeen. Heidän tekemänsä piirustukset ovat maailman hienoimpia teoksia ja märkä pusunsa jotain, mitä ei voi kuvailla.
– Matkan varrella tulevat monet unohtumattomat kokemukset päiväkodin joulujuhlista ensimmäiseen koulupäivään, kevätjuhliin, kesän uintiretkiin, mansikoiden perkaamiseen. Entä joulu ilman lapsia? Kovin on hiljainen ja tylsä.
– Koululaisen kanssa pohditaan sitten yhdessä jo elämän suuria kysymyksiä ja heidän kavereidensa kautta saa tutustua aivan mahtaviin toisiin vanhempiin. Yhdessä puidaan asioita ja nauretaan lasten tempauksille. Koulujen vanhempainilloissa ja joulumyyjäisten valmisteluissa solmitaan parhaimmillaan elämänmittaisia uusia ystävyyksiä – myös me vanhemmat.
– Ilman lapsia olisin tehnyt pidempiä työpäiviä ja mitä siitä sitten jää käteen? Ne illat, kun olen hakenut lapsen hoidosta ja yhdessä on vietetty koti-iltaa, järjestetty synttäreitä, ostettu kavereille lahjoja, opeteltu pyöräilemään, hiihtämään tai luistelemaan, leivottu tai vaan katsottu telkkaria yhdessä, ovat hyvää, mukavaa ja onnellista arkea – täyttä Elämää isolla E:llä. Ei ehkä aina helppoa ja kivutonta, vatsataudit sun muut käydään läpi, mutta ne nyt vaan kuuluu peliin. Niistä selviäminen on aina sitten oma pieni voitto. Ja taas ei kun etiäpäin.
Kiitos kun sain tämän kertoa. Jokainen tekee päätöksensä itse ja sitä tulee kunnioittaa.

Ennen vapaaehtoisesti lapseton, nykyään äiti

Mietin todella pitkään, etten halua lapsia. Olen aina tykännyt lapsista, mutta kokenut muiden lapset vähän rasittavina ja he on vieneet yhteistä aikaa minulta ja ystäviltä. Olin 35, kun mieleni muuttui. Tapasin miehen, joka oli ihan erilainen kuin aiemmat poikaystävät. Hänestä huokui sellainen vastuuntunto ja tiesin, etten jää yksin hoitamaan kotia ja perhettä vaan hän hoitaa osansa.

Meillä on nyt puoli vuotias vauva ja vaikka yöt on välillä olleet heräilyä, niin esim. viime yönä sain nukkua 10 h putkeen. Jos pelkää huonoja unia, niin uniongelmille löytyy paljon ratkaisuja, oikeastaan kaikkiin ongelmiin löytyy ratkaisu, meitä on täällä 8 miljardia, jollain on taatusti ollut sama ongelma ennen sinua, Suomessa vielä saat sen avun ilmaiseksi neuvolan kautta.

Toinen este mun vanhemmuudelle oli se, että kuvittelin, ettei sitten ole ollenkaan omaa aikaa, eikä voi käydä missään aikuisten menoissa. Ollaan muutenkin miehen kanssa vähän erilaisissa kaveriporukoissa, joten helposti on voitu käydä ulkona, toinen vaan on kotona lapsen kanssa. Yhdessä ei vielä oo päästy mihinkään, mutta vauvavuosi on lyhyt aika ja vauvan nukkuessa voi saunoa ja puuhata yhdessä kotona. Vauvat nukkuu paljon.

Oon ihan hirveän onnellinen nyt äitinä, onneksi uskalsin tehdä lapsen. Luulen, että suurin osa vanhemmista ei vaan kehtaa hehkuttaa onneaan lapsettomille, ettei niille tuu paha mieli. Sen takia muodostuu se negatiivisen puheen kehä.

Frida

Ihana teksti ”Tassu halusi lapsia ja sai – ja on onnellinen”. Se tuo esiin hyvin mielestäni, kuinka lasten hankkiminen on enemmän intuitiivista ja tunnepuolen asia kuin järkipäätös. Jos lähtisin tekemään listaa järkevistä, lasten hankintaa puoltavista syistä, listasta tulisi lyhyt (”vanhuuden turvaksi”). Toisaalta, lista järkisyistä, miksi lapsia ei kannattaisi hankkia, olisi hyvin pitkä (”rahanmeno, sairastelut, kiire, riskit, ilmasto jne. jne.”) Mutta, ne tunnepuolen syyt – ehdoton rakkaus, oman perhe, elämän jatkuvuus, merkityksellisyys, toisen pienen suojelu ja tapojen ja traditioiden opettaminen – ovat hyvin painavia. Siinä on kyse ihmisyyden perimmäisistä asioista.

Kevätmieli

Kiitos kaikille hyvästä keskustelusta, etenkin Vala- ja Tassu halusi lapsia ja sai -nimimerkkien listaukset antoivat eri näkökulmia. Ajauduin tänne Instagramin mainonnan kautta ja päätin tehdä oman listan siitä, mikä auttaisi tekemään päätöksen vanhemmuudesta.

1. Varmuus omasta ja lapsen terveydestä

Helpottaisi, jos voisi varmaksi tietää lapsen olevan terve ja myös itsen kykenevän huolehtimaan lapsesta raskauden jälkeen ilman pahempia komplikaatioita tai raskaudesta aiheutuvia vaivoja. Olisihan se mukava, jos omakaan elämänlaatu ei raskauden vuoksi huononisi, vaan elämästä kykenisi vielä nauttimaan edes normaalissa fyysisessä kunnossa.

2. Työelämän kuormittavuus

Työelämä on vaativaa. Lapsia omaavat joutuvat jatkuvasti olemaan pois töistä lasten sairasteluiden vuoksi. Moni kokee riittämättömyyttä työn ja perhe-elämän yhdistämisessä. On vaikea nähdä, miten tämän yhtälön saisi toimimaan niin, että elämä ei olisi vain tulipalojen sammuttelua ja ”ruuhkavuosisumussa” suorittamista.

3. Kasvatus

En välttämättä haluaisi, että lastani kasvatetaan kaikkien asioiden osalta varhaiskasvatuksessa tai kouluissa siten kuin nykyään. Olisi vaikeata luottaa oma lapsi vieraiden ihmisten hoidettavaksi/kasvatettavaksi. Suurin osa hoitaa hommansa hyvin, mutta valitettavasti joukkoon mahtuu aina epäpäteviäkin yksilöitä. Olisi raskasta, jos oma lapsi joutuisi muiden lasten tai aikuisten silmätikuksi.

4. Turvaverkostot

Itse viihdyn vapaa-ajallani kumppanini ja hyvin pienen lähipiirin kesken. En haluaisi sälyttää vastuuta omasta lapsestani muiden kontolle, koska kaikilla on oma elämä ja oman elämänsä vastuut. Käytännössä ei siis olisi juurikaan ihmisiä, jotka voisivat auttaa tai olla tukena lapsen hoidossa/kasvatuksessa.

5. Sosiaalisuus

Lapsen kasvattaminen ja hyvän elämän turvaaminen tarkoittaisi myös itselle aktiivisempaa osallistumista ja liittymistä sosiaalisiin verkostoihin, jotka eivät itseä välttämättä niin kiinnostaisi. Aikuisena ihmisenä voin tällä hetkellä valita monen asian suhteen, mutta lapsen edun vuoksi pitäisi taipua moneen sellaiseen, jossa en oikeastaan koe kauheasti olevan järkeä.

Vastaa aiheeseen: Mikä auttaisi tekemään päätöksen siitä, haluaako vanhemmaksi vai ei?

Olethan kohtelias ja kunnioitat muita keskustelijoita. Viestit tarkistetaan ennen julkaisua.


Takaisin ylös