Lapsi unohtuu jatkuvasti ajatuksiinsa…
Hei! Onko ideoita, mitä voisi tehdä arjen helpottamiseksi, kun 7-vuotias poika unohtuu vähän väliä omiin maailmoihinsa, ja esim. yksinkertaiset aamutoimet voivat kestää iäisyyden? Poika saattaa matkalla vessaan unohtaa, miksi oli menossa sinne ja jäädä sinne hypistelemään vessapaperirullaa tai tuijottamaan peiliin. Kun häntä puhuttelee, hän ei vastaa, vaan hyräilee jotain itsekseen. Ruokapöydässä saa usein muistuttaa syömisestä, kun hän unohtuu katselemaan ikkunasta ulos ja keikuttelemaan tuoliaan. Hän ei varmasti ole hankala tahallaan, mutta emme keksi, miten hänet saisi keskittymään tekemisiinsä edes sen verran, että saa hoidettua ne loppuun ilman, että aikuisen pitää seistä vieressä hokemassa. Poika on todella kultainen ja fiksu, etevä monessa asiassa. Koulussa on kavereita, mutta hän kaipaa myös omaa rauhaa ja viihtyy yksin esim. lukien ja sarjakuvia piirtäen. Kotona on myös isoveli (8 v.) joka toki ei hänkään aina kuuntele, mutta on kuitenkin mielestämme tässä suhteessa ”normaali”. Nuoremman kanssa alkavat olla hermot todella kireällä, kun tuntuu että koko päivä kuluu samojen asioiden jankuttamiseen ja pelkästään vastauksen saaminen yksinkertaiseen kysymykseen (tyyliin ”oletko jo syönyt valmiiksi?”) voi vaatia pitkää kontaktin hakemista ja tivaamista. Tuntuu kuitenkin pahalta suuttua lapselle tällaisesta asiasta.
Hei!
Kuvauksesi tuntui niin kovin tutulta, että pakko kirjoittaa. :)
Meillä on ekaluokkalainen tyttö ja kyllä aamutoimet jne. on usein tosi hitaita ja saa kysyä moneen kertaan, että saa vastauksen. Ärsyttäväähän se on, mutta en ole kuitenkaan itse mitenkään huolissani. Luulen, että noi rutiinihommat on lapsesta niin tylsiä, että keksii sen takia kaikkea muuta. Muistan itse olleeni lapsena aina hyvin uppoutunut omaan mielikuvitukseeni. :) Helpottaa varmasti iän myötä. Ja sen olen huomannut, että ne kysymykset ja käskyt kannattaa toteuttaa tosiaan niin, että ensin ottaa nimen kanssa kontaktin lapseen ennen kuin kysyy ja pyytää vielä vastaamaan. Jotain jatkuvaa puhetta lapsi ei rekisteröi ollenkaan vaan se jää jonkinlaiseksi taustahälyksi.
Hei.
Ensiksikin: rohkea kuvaus lapsesta. Älä enää tivaa katsekontaktia tms. vaan ota rohkeasti yhteyttä kouluterv.hoitajaan ja kerrot, että epäilet lapsellasi Aspergeria tai lievää autismia ja pyydät saada lapsellesi tutkimukset.
Itse voin sanoa, että elämänlaatu parani huomattavasti sekä minulla, että lapsellani, kun hän sai oikean diagnoosin ja sen mukaisen luokan + muut palvelut.
Järkytys oli aluksi hirmuinen, mutta näin jälkeenpäin huomaa, että olisi pitänyt tehdä tämä jo aikaisemmin.
Tsemppiä matkaan!
Hei ”hajamielisen haaveilijan” äiti,
onko poika ollut koko lapsuusikänsä samanlainen ”hajamielinen haaveilija” vai onko tämä piirre alkanut esiintyä nyt vasta?
Miten pojan varhaislapsuus on sujunut, hoitopaikassa, kotona – onko ollut huolta samasta asiasta vai sujuiko kaikki ikätasoisesti ns.normaalisti? Tuleeko koulusta palautetta vastaavanlaisesta toiminnasta?
Minulle tuli ihan ensimmäisenä mieleen, että kyse saattaa olla lapsen perustemperamentista eli luonteesta. On hämmästyttävää oikeastaan huomata, kuinka erilaisia samojen vanhempien lapset voivatkin keskenään olla. Jokaisella on ne omat persoonansa muokkautumassa.
Kirjoitat, että poika aamuisin etenkin ”unohtuu” puuhastelemaan jotain tai ajatus katkeaa, mitä oli tekemässä ja miksi. Mietin, että ehkä koulunaloituskin on hänelle niin uusi jännittävä asia ja uusi maailma, voisikohan se sekoittaa pienen pojan mieltä? Monella tuonikäisellä ei myöskään välttämättä ole vielä ihan käsitystä ajantajusta ja kellonaikojen hahmottamisesta.
Miten poika reagoi siihen, jos häntä muistutetaan asioista tai esim aamupalapöydässä hoputetaan syömään, että ehtii kouluun ajoissa? Onko edelleen omissa ajatuksissaan / suuttuuko / alkaako itkeä..?
Ymmärrän hyvin vanhemman hermostumisen siihen, että on tunne kuin pitäisi kulkea perässä ja koko ajan muistutella asioista. Kyllähän se varmasti turhauttaa osaltaan, kun vanhempana toivoisi, että lapsi muistaa asian huomenna paremmin, kun tänään siitä sanotaan.
Muutama käytännön vinkki arjen sujumiseen tuli mieleen:
Aamuisin aamupalan kanssa munakello ruokapöytään, säädätte siihen sen ajan, mitä ajattelette olevan riittävä aamupalaan. Pojalle voi kertoa, että tämä on apuna auttamassa, että ei tule kiire kouluun ja ehtii vaikka leikkiä pihalla kaverien kanssa hetken ennen koulun kellojen soimista. Asian voi valjastaa positiivisella asialla, että kun ”teet näin, siitä seuraa mukava asia.”
Samoin pojalle voisi olla apuna oma taulu, johon laitetaan kuvat ja tekstit päivän toiminnoista ja aikataulu, mitä tapahtuu mihinkin aikaan. Se ehkä hahmottaisi hänelle kokonaisuutta : aamulla pestään hampaat, puetaan vaatteet, syödään aamupala ja lähdetään kouluun.
Täältä MLL:n linkistä löytyy muuten tosi käytännöllisiä ja toimivia ”muistitaulupohjia” lapselle avuksi:
http://www.mll.fi/vanhempainnetti/kattapidempaa/tyokalut/lapselle/
Jos teistä vanhemmista tuntuu, että huoli on suuri ja kyse on muusta kuin pikkukoululaisen koulunaloitushämmennyksestä tai ihan vain lapsen perusluonteesta, niin voitte varmasti olla yhteydessä koululääkäriin tai – terveydenhoitajaan. Myös kasvatusneuvola voisi olla sellainen paikka, johon olla yhteydessä.
Hyvää syksyä perheellenne!
Tuo kuulostaa tutulta, minulla on 12v tyttö, pienestä asti olen kiinnittänyt huomion että hän oli monessa asiassa aina viimeinen. Hoidossa oli esim syöminen, pukeminen ym. No vuodet kului ja ennen koulua ei neuvolassakaan otettu mitään kantaa vaik asiasta mainitsin. Olin avoliitossa tytön isän kanssa, erosin tytön ollessa 2,5v, isä narsisti, väkivaltainen minulle henkisesti, pojilleni(edellisestä avioliitosta)myös fyysisesti, en jaksanut olla paineen alla.No alkoi koulu, lukemaan oppi muita hieman myöhemmin, oli hidas tekemään tehtäviä, kolmannella luokalla olin sitä mieltä että nyt on kyllä jokin vinossa ja pyysin että tyttö saisi kerrata luokan, jospa ne lukuhalut tulisivat ym muuttuisi, vaan eipä niin käynyt, asiaa alettiin pyynnöstäni käsitellä perheneuvolassa, tehtiin erinäisiä testejä, selvisi että on vaikeuksia toiminnan ohjauksessa, eli tätä hoputtamista päivästä toiseen on jatkunut tähän asti, aamuheräämisistä, ei syö kun ei kerkiä kun menee aika kaikkeen muuhun tai vaan makaa sängyssä, koulusta tullessa avaa telkan , läksyjen teko alkaa n.klo 17, ja siitäkin joutuu sanomaan, töistä tulen 14, joten olisi voinut alottaa läksyt, matikan tehtävät joskus tehtynä, lukuaineet jää lukematta joko ei tullut tai on lukenut jo aiemmin, sit ilta toimet, alottaa sit ku huvittaa, sit kyl ku nukkuu menee nukkuu sikeästi, mut nää samat toistuu päivästä toiseen, kysyy kärsivällisyyttä. Nyt syyskuussa tehtii perinpohjaiset testit sairaalalla, psykologi teki ja löytyi laaja-alaiset oppimisvaikeudet, kouluun pitäs olla tulossa helpotusta, äänikirjoja, läksyjä vähemmän, ehkä yksilöllistämistä joissakin aineissa. Sit tähän päälle vielä nämä isän tapaamis ja tapaamattomuus vaikeudet. Tein isästä juuri lastensuojelu ilmoituksen, on eronnut myös minun jälkeen olleesta liitosta, siitä 7v ja4v tytöt, 4v kiukuttelee, isä ei kestä ja on käynyt tätä nuorempaa usei kurkusta kii ja riepottaa pitkin, nyt on kieltänyt tyttöäni ottamasta puhelinta mukaan. Tyttö kertoi minulle vasta hiljan tästä jo kesällä tapahtuneesta on pitänyt sisällään tämän asian, tekstasi myös isälleen että on kertonut äidille mitä kesällä tapahtui, nämä kaikki yhdessä vaikuttavat lapsen keskittymiseen ja elämän tasapainoon. Tässä paljon tekstiä, mutta toivottavasti auttaa monia jaksamaan eteenpäin.
Poika on mielestäni aina ollut samanlainen, mutta se on alkanut haitata enemmän nyt kun hän on koululainen, ja hänen pitäisi tiettyjä asioita saada itse tehtyä.
Päiväkodissa hään oli 2-vuotiaasta asti, ja siellä hän vaikutti viihtyvän hyvin. Sieltä tuli palautetta lähinnä siitä, että hän ei oma-aloitteisesti leiki muiden kanssa, eikä aluksi edes puhunut oikein kenellekään. Kävimme hänen kanssaan psykologilla (poika oli silloin n.4-vuotias), joka arvioi, että hän on ikäisiään selvästi edellä erilaisissa ”palikkatesti”-tyyppisissä taidoissa, mutta heikompi sosiaalisissa taidoissa. Sen jälkeen hän vaihtoi päiväkotia, pääsi ryhmään jossa oli avustaja hänelle ja muutamalle muulle erityistä tukea tarvitsevalle lapselle. Sen jälkeen alkoi mennä paremmin.
Nyt menee koulussa hyvin. Koulutehtävistä suoriutuu erinomaisesti ja saa onneksi opettajalta hiukan haastavampia lisätehtäviä, ettei turhaudu. Kavereitakin on. Hajamielisyys ilmenee koulussa lähinnä siten, että välitunnille mennessä hänellä kestää vaatteiden pukeminen ikuisuuden, kun hän jää juttelemaan kaverien kanssa, eikä pukeminen etene samaan aikaan. Tämä on ratkaistu niin, että hän pukeutuu luokassa eikä käytävällä kuten muut. Siitä ei ole tehty sen suurempaa numeroa, ja järjestely toimii.
Kotona joudumme tekemään samaan tapaan, esim. niin että eivät mene isoveljen kanssa samaan aikaan pukemaan tai hampaita harjaamaan, ja isoveli ei saa pitää ”showta” jos pikkuveli on vielä ruokapöydässä.
Kun poikaa muistuttaa ja hoputtaa, niin hän ei reagoi oikein mitenkään – vaikuttaa kuulevan ja ymmärtävän, ja ehkä kiiruhtaakin, mutta yleensä vain pienen hetken, jonka jälkeen taas unohtuu ajatuksiinsa tai alkaa puuhailla jotain muuta.
Erilaisia listoja ja kaavakuvia hän rakastaa, joten joskus käytän muistilappuja, joissa on kuvat kaikista aamu- ja iltatoimista. Laitan ne magneettitaululle, johon saa käydä merkkaamassa, mitä on tehnyt. Tai jos kirjoitan paperille listan tehtävistä kellonaikoineen, niin silloin ne kyllä yleensä hoituvat. Pelkään vain, että joka-aamuinen lista saattaisi menettää tehonsa muuttuessaan tylsäksi rutiiniksi.
Munakelloa voisin myös kokeilla, tai jotain muuta kelloa josta hän näkee ajan kulun.
Ihan kun olisit kirjoittanut meidän elämästä! Meillä myös 7-vuotias omissa maailmoissaan; ei muista pyyhkiä pyllyä vessassa käynnin jälkeen ja usean vuoden nalkutuksenkaan jälkeen ei muista aina pestä käsiä vessareissun jälkeen eikä aina reagoi jos hänelle puhutaan.
Mekin ollaan käyty psykiatrilla koska poika saa myös raivareita kaiken muun lisäksi ja siellä todettiin että pojalla on huono itsetunto ja saattaa olla lievästi masentunut mutta älyllisesti ikäisiään kehittyneempi ja koulussa menee todella hyvin. Kuulostaa niin tutulta tuo ”oletko jo syönyt” jankkaus ja kaikki pesitkö kädet, veditkö vessan, mikä kestää…..jne
Lisäksi meillä myös 9-vuotias isoveli joka aamuisin haittaa tämän pienemmän kouluunlähtöä leikeillään ja myöskin provosoi niihin raivareihin, ajoittain elämä näiden kanssa on todella haastavaa :/ Joskus isoveli yrittää tahallaan saada tämän pienemmän myöhästymään koulusta ja aiheuttaa hänelle ongelmia jotta tälle pienemmälle oltaisiin vihaisia ja sitten jos ollaan vihaisia, tämä 7-vuotias saa raivarit ja sekös tätä vanhempaa miellyttää…huoh….
Haluaisin olla kärpäsenä katossa sellaisessa perheessä jossa sisarussuhteet toimii hyvin, miten nämä lapset on sitten kasvatettu erilailla ja mitä he tekevät toisin ja mitä minä teen väärin? Minulle vielä on erityisen tärkeää että sisarukset olisivat toistensa parhaita ystäviä. Itselläni on lämpimät välit omiin sisaruksiin (vaikka oli minullakin lapsena aika paljon riitaa isoveljen kanssa, pikkusiskon kanssa meni paremmin).
Tsemppiä teille, on kuitenkin lohduttavaa että jossain toisessa perheessä kamppaillaan samojen asioiden kanssa.