Miten voi äidin vatsan seudulle ”kasvaa jättimäinen solmu”, ja itku pyrkii pintaan, kun ekaluokkalainen poika sanoo, että pää on kipeä… Tätä tunnetta on vaikea sanoiksi pukea. Tuntuu, että miksi vain minun lapseni on kipeä. Tunteet menee aivan umpisolmuun.. Miksi muiden lapset eivät koskaan kärsi pääkivuista…
Ihan järjellä voi kyllä selittää asiat; pää on silloin kipeä kun on muuten kipeä. Tai kun joku asia on aiheuttanut jännitystä.
Mutta kun tunteet saavat ylivallan, tiedättekö sellaisen kaikkivoipaisen olotilan… Mutta miksi minun tunteet menee näin solmuun? Pelkäänkö päästää irti tuosta pienestä, joka on ekaluokkalaiseksi kasvanut. Vai pelkäänkö menettäväni hänet..
Eihän pääkipuja nyt usein ole.. vai onko.. joululomalla kerran, yksi flunssa tähän tammikuuhun, ja nyt tänään.. edellinen kerta oli joskus syksyllä…
Mietin joka kerta ”miksi ei muilla ole”…
Äh, olen tunteineni solmussa..
Meillä oli joskus tuota samaa.
Varsinkin hälinäpäivinä valiteltii pääkipuja.
Sitten näkötarkastuksessa selvisi, että tarvitsee lukulasit.
Sinne hävisi päänsäryt. Enää ei tarvitse lukulaseja.
