Kokemuksia tai tietoa, onko lapsen diagnosoinnista ollut apua, kun kyseessä on ns. neurologinen poikkeavuus?
Pelkään, että asia jättää ikuisen leiman ihmiseen ja yhteiskunta hylkii aikuisena.
Kiitos!
Hei!
Mielipiteitä varmasti monia. Omalla lapsellani alkoi koulussa tulla esiin oppimisen ongelmia. Opettaja ehdotti koulupsykologille menemistä ja me vanhemmat suostuimme. Tutkimuksia tehtiin ja heattiin sitoumusta neuropsykologiseen kuntoutukseen. Parasta tässä on ollut se, että niin me vanhemmat, kuin myös opettaja olemme saaneet tietoa, mikä on se meidän lapsemme tapa oppia asioita, mitkä ovat hänen vahvuutensa, mitä voidaan käyttää myös koulussa hyödyksi. Ja lapsi on saanut lisää itseluottamusta. Tämä ajatus äitinä.
Olen myös työskennellyt päiväkodissa. Kyllä sielläkin helpottaa työskentely ”erityislapsen” kanssa, kun tietää mikä hänellä on ja miksi hän toimii niinkuin toimii. Ehkä se diagnoosi antaa lisää ymmärrystä ja kärsivällisyyttä, mutta myös ohjeita mikä voisi olla paras tapa toimia juuri tämän lapsen kanssa.
Hei,
Diagnosointia eli neuropsykologisia tutkimuksia suositellaan silloin, kun lapsella on oppimisen ja/tai käyttäytymisen haasteita ja halutaan tarkempaa tietoa siitä, mistä ne johtuvat. Tämän tiedon pohjalta voidaan suunnitella täsmällisemmin, millaista tukea lapsi tarvitsee oppiakseen ja kasvaakseen tasapainoisesti. Tämän tiedon pohjalta vanhemmat, opettaja ja muut lapsen elämään liittyvät henkilöt voivat toimia yhteistyössä lapsen tukemiseksi.
Tutkimuksilla pyritään myös poistamaan leimaamisen vaarat: ”olet laiska, tyhmä, pahantapainen” tai muuta sellaista. Mitä varhemmin tukea voidaan antaa, sen parempi asia se on lapselle.
Neuropsykologisten tutkimusten pohjalta lapsi saattaa esimerkiksi myös saada lisäaikaa koulun kokeissa tai tilaisuuden tehdä koe rauhallisessa ympäristössä. Riippuen siitä, millaisista haasteista on kyse. Voit varmastikin olla huoletta leimaamisesta. Tärkeää varmasti nyt on, että lapsi saa apua, jos hänellä on sellaiseen tarvetta.
