Meno osastollehan ei tietenkään ollut lapsen eikä vanhempien mieleen. Sovittuna päivänä lapsi sinne kuitenkin vietiin ja jätettiin. Ikävä jakson aikana oli kova molemmin puolin, mutta soittaa lapsi sai pari kertaa päivässä ja osastolla oltiin maanantaista perjantaihin. Lisäksi vierailla osastolla voi kunhan vain siellä etukäteen sovittiin vierailuajankohta.
Osastolla lapsi kävi sairaalakoulua ja jakson aikana lapsi tapasi lääkäriä, psykologia, toimintaterapeuttia ja ravintoterapeuttia. Lisäksi lapsella oli kaksi omahoitajaa, joiden kanssa lapsi vietti paljonkin aikaansa.
Lääkkeenä sertraliinia, ei sivuvaikutuksia. Lapsi käy tällä hetkellä koulua niinkuin kaikkien muidenkin lapset.
Ei pystynyt lähtemään kouluun, henkeä ahdisti, hikoilutti, pelotti. Ei pysytynyt olemaan luokassa, oli pakko päästä pois luokasta ja koko koulusta. Läksyt meillä tehtiin kotona koko koulusta poissaolo ajan ja sujuivat ilman paniikkia tai ahdistusta. Eniten ahdisti se, oliko joku jäänyt tekemättä, mitä opettaja sanoo, jos jonkin menee pieleen jne.
Tutkimusjaksolla lastenpsykiatrian osastolla( 6 vk ) tehtiin tutkimukset. Lääkityksenä sertraliini. Tilanne on normaali, lapsi käy koulua normisti.
juu ei meidänkään lapsi haluaisi mennä kouluun koska siellä on tylsää,no joka aamu menee kuitenkin kouluun, piste. Olen puhunut lapsen kanssa siitä että hän käy oulua itseään varten ja jos haluaa aikuisena toteuttaa haaveitansa perustietojen hankkiminen on tärkeää. yleensä keskustelu auttaa muutaman pv/viikon sit unohtuu. mutta tuttuni vanhempi lapsi alkoi käymään tosissaan koulua kun kysyin häneltä että haluaako hän elää sitte loppuelämänsä köyhänä toimeentulotuella, miettien onko varaa ostaa sitä 0,5l limupulloa. vai oisko sittenkin kivempi elää niin että voi osataa mitä huvittaa.(mutta hänellä oli ikääkin jo 14v).
kiusataanko lasta? se on ainoa hyväksyttävä syy miksei halua mennä kouluun(saattaa pelätä). vai onko niin että koulu ja sinne meno on ainoa asia mitä vastaan voi kapinoida?
Hei
mikä oli teillä dg, kun tommosta lääkettä saitte lapsellenne?!
Minun pitää kommentoida vaikka poikani on jo 8:lla luokalla. Eli sama tilanne meillä päällä. Ensin migreenistä johtuen seiskan alusta alkoi olla pois koulusta parin viikon välein päivän pari. Vuoden aikana tilanne paheni ja kahdeksannella oli alkuun pari päivää viikossa koulussa ja muut kotona. Ennen joulua ei mennyt enää lainkaan. Tuli lastensuojeluilmoitus,käytiin psykiatrian polilla,jutteli terveydenhoitajan ja kuraattorin kanssa,neurologi tutki,osastojakso lastenosastolla jne. Nyt ollaan menossa avokuntoutusjaksolle. Tilanne parantui viikko sitten. Suutuin pojalle ja pakotin hänet kouluun edes käymään. Nyt on viikon käynyt joka päivä koulussa kun opettaja on ottanut auton kyytiin koulumatkalla ja ollut kaks tuntia päivittäin. Ruokalaan ei suostu menemään vielä. On syönyt kaks viikkoa masennuslääkkeitä,ne ehkä auttavat. Ja se kun sai jotain juteltua,esim et ei ole ollu kiusaamista mutta näin pitkän poissaolon jälkeen ei kehtaa näyttäytyä koulussa. Nää kaks tuntia päivässä on erityisopettajan luokassa missä ei hänen kavereitaan ole. Toivon teille uskoa tulevaisuuteen. Itseltäni meinasi kaikki toivo mennä ja uuvuin,pitäisi aina uskoa että asiat voivat muuttua paremmiksi.
Lastenpsykan polin vaihe menossa täälähetkellä. Tytön olisi pitänyt elokuussa aloittaa nelonen. Tosi suuri kiitos tekstistäsi. Juuri nyt tarvitsin positiivista kannanottoa tilanteeseen!
Hei
Kiitän etukäteen jos joku jaksaa vastailla. Erityislapseni (laaja-alainen oppimisvaikeus) joutui isomman ja vanhemman lapsen kiusaamaksi yläasteella. (Raahattu nurkantaakse väkisin ja siellä löyty kertaalleen voimakkaasti).. tämän tuloksena ei nyt uskalla mennä kouluun. Laitoin opettajalle viestiä, koska muutenkin herkkä lapsi muuttui tässä illan aikana lähes hysteeriseksi. Kysymys: Onko päivän poissaolo tällaisen tapauksen jälkeen vakavaa ja miten tästä eteenpäin kannattaisi toimia?
Hei, oman kokemuksen perusteella suosittelen rikosilmoituksen tekemistä ja minkäänlaisten fyysisten tai henkisten vahinkojen dokumentointia ja lääkäri reissua. Kirjallista opettajalle ja rehtorille. Huomaa myös että näistä tilanteista opettajan pitää olla samana päivänä yhteydessä sekä uhrin että tekijän huoltajaan. Todella paljon näitä velvollisuuksia lyödään kouluissa laimin ja jostakin ihmeen syystä rehtorit hyssyttelevät (maine?) tilanteissa. Tsemppiä vaan ja toimintaa!
Meillä kanssa sama tilanne lapsi ei halua mennä oikeastaan mihinkään. Kyse ei siis ole pelkästään koulusta ja kun on kyseessä pieni koulu/kylä niin tiedän että hänellä on kavereita eikä häntä kiusata. Hän oikeastaan on sellainen että ei kavereita oikein edes kaipaa. Vaikka noista viesteistä on jo aikaa vuosia kulunut niin aina ei pidä heti olettaa että olis kiusaamisesta kyse.
Kouluhaluttomuus on näköjään jonkun verran tavallinen ilmiö. Viestiketjusta nousee esille ainakin kouluukiusaaminen yhtenä syynä. Samoin kiinnitin huomiota miten rankaisevan luontoinen on interventio kouluun menoa välttelevään lapseen. Vakisinkin jäin kuvittelemaan sitä, että aikuista, joka ei halua enää mennä työpaikalleen, vietäisiin tarkkailujaksolle osastolle, jotta selvisi syy työpaikkaa vietoksuvalle asenteelle. Onhan, kuten joku sanoi, koulu lapsen työ. Mutta onko näin?? Mielestäni ei. Oppiminen on oikeus ennen kaikkea. Lapsella on lähtökohtaisesti valtava oppimisen ilo, suorastaan riemu. Kuimka, miten suomalainen koulu kykenee , eikä niin harvoin, suoradtaan tappamaan tämän ilon?? En halua olla negatiivinen, mutta näen että suomalaisessa koulussa usein ei toimita lapsen parhaaksi. Valitettavasti monen lapsen perusoikeuden ennenkaikkea ihmisena eivät koulussa toteudu. Uskallan sanoa kokemuksesta, että päivittäin kouluissa lapset kokevat ijmisoikeuksien loukkauksia, joista kukaan, ei kerta kaikkiaan kukaan välitä.
Moi
Minun lapsi käy Ruotsissa (Suomalaista koulua). Hänellä alkoi kouluvaikeudet 4 luokalla. Mutta itseasiassa varoitusmerkit ovat olleet ilmassa jo aikaisemmin. Nyt hän on 5 luokalla ja käy koulussa silloin tällöin. Olen nyt alkanut ottamaan asioista selvää kun jotain tässä pitää olla. Poika vihaa koulua: hänellä on ADD (tarkkaavaisuus häiriö) ja se vaikeuttaa kouluopiskelua. Ennen siellä kävi kun oli sentään kavereita. Hän on erittäin urheilullinen, mutta jalkapallo ei ole hänen juttuja. Koulun pihalle pystytettiin iso jalkapallo kenttä pari vuotta sitten ja sen jälkeen pojalla ei siellä ollut enää kaveraita (muut pelaa jalkapalloa) ja hän istuu laidalla ja miettii mitä tekisi. Mieluiten hän heittelisi voltteja tai kiipeilisi puissa mutta opettajat eivät anna siihen lupaa kun muutkin lapset voivat haluta tehdä sellaista johon heidän kyvyt eivät riitä. Ja totta. Poika on täysin tietoinen siitä että koulussa pitäisi käydä ja että ilman koulua hänellä ”ei ole tulevaisuutta” ja sehän ahdistaa.
Hän ei ole siis koulukiusattu mutta tuntee kyllä sosiaalista ulkopuolisuutta. Luokalla on vain 5 poikaa ja kaikki pelaavat jalkapallon paitsi hän. Hänelle on turhaa sanoa, että pelaa sinäkin. Hän tuntee itsensä tosi huonoksi koulussa (ADD) takia. Nämä 4 muuta poikaa ovat harastaneet jalkapalloa jo 7 vuoden ajan. Eli miksi hän tekisi sitten välitunneillakin vain jotain missä hän tuntisi itsensä huonoksi? Tuskin kukaan aikuinenkaan viihtyisi paikassa jossa tuntisi ettei osaa mitään ja on kaikessa huono.
Sitten… turhaa sanoa että ”pakota poika kouluun”. Sitäkin on yritetty. Poika on lähtenyt itkien kouluun mutta koulun portilta kääntynyt pois ja juossut kotiin. Ei 12 vuotiasta voi enää ”pakottaa” jonnekin.
Itse olen erittäin korkeasti koulutettu ja pojan käytös on minulle erittäin vierasta ja olen syyttänyt itseäni että miten olen voinut näin huonosti onnistua äitinä. Miten en voi saada lasta kouluun? Miten kaikki muut pystyvät siihen mutta en minä? kunnes aloi ottaa asiasta selvää ja olen lukenut kirjoja ja artikkeleita ja kaikkea.
[MLL Ylläpito: lopusta poistettu linkki uutisartikkeliin. Uutissivun tietoturvan taso oli ”ei turvallinen”]
terkuin äiti
Lapsenlapsellani on samoja koululakko-ongelmia kuin edellisissä viesteissä. Vanhemmat ovat koettaneet hakea apua, ja jostakin tuesta hyötyneetkin väliaikaisesti. Koululakon toistuessa he näyttävät olevan niin uupuneita etteivät enää jaksa edes harkita avun hakemista. Mietin, mitä me isovanhemmat voisimme tehdä. Muistutamme vanhemmille, että lapsi tarvitsee apua ja olemme heidän tukenaan, mutta tämä ei riitä kaikkia rasittavan tilanteen helpottamiseen.
Kannattaa ottaa yhteyttä lasten psykiatriin kouluun liittyvän ahdistuksen vuoksi. Sitä kautta jonkinlaista apua tulee tilanteeseen. Meillä lääkitys on auttanut aika hyvin. Koulun vaihto, valtava tsemppaus. Tosi asia kuitenkin on, että juuri sellaista apua, mitä lapsi tarvitsee, on vaikea saada. Hyvin äkkiä tulee tilanne, että tarjotaan hyvänä vaihtoehtona jotain kolukotityyppistä paikkaa, että lapsi on poissa kotoa. Tärkeää olisi, että lapsi pystyisi puhumaan jonkun ammattilaisen kanssa ongelmistaan. Meillä tämä ei onnistunut, koska lapsi niin ahdistunut, että vältteli kaikkea kouluun liittyvää puhettakin. Mutta oman kokemukseni mukaan lapsen tulee tietää ahdistuksesta ja keinoista selviytyä sen tunteen kanssa. Se on tosi hankalaa, kun helpompi olis vaan juosta tilanteesta pois. Meillä tämä ns. Lapsen psyykkinen hoito jäi meidän vanhempien tehtäväksi. Onhan se lapselle mahdoton tilanne selviytyä yksin ahdistuksen kanssa koulussa, kun vanhemmillekin on hankalaa hakea ja saada tietoa aiheesta. Vanhemmille pitäisi joku kanava olla, mistä saada tietoa, miten toimia näissä tilanteissa.
Lastensuojelusta kannattaa pysyä kaukana. Oman kokemukseni mukaan sieltä tullaan paikalle ja osataan heti (mukamas) ratkoa ongelmat. Äkkiä tulee leimattua lapsi käytöshäiriöiseksi, koska ei tee niinkuin sanotaan.
Mä aloitin koulun normaalisti 7-vuotiaana Espoossa. Elettiin 1992 ja en mä varsinaisesti tykännyt käydä koulua. Joka tapauksessa eka luokka mentiin läpi jäämättä luokalle. Toisella luokalla tuli sitten vaikeudet eteen. Kyllä ne oli jo ekalla luokalla näkyvissä, mutta siihen ei puututtu. Toinen luokka käytiin loppuun Jorvin psykiatrisella. Kolmas luokka meni vielä siellä, kun ne ei tiennyt mikä mulla oli. Neljäs luokka oli taas uudessa koulussa, mutta en asentoitunut enään tavalliseen kouluun. Ala-asteen loppu oli lähinnä, että kävin koulu alueella, mutta en käynyt sitä. Ylä-aste meni niin ja näin huonoin arvo sanoin. Kuitenkin tästä helvetistä selvittiin ja sain päästötodistuksen kumma kyllä.
Hei,
Täällä tilanne koulunkäynnin suhteen kanssa hieman haastava. Koukussa ollut kiusaamista ja nämä on selvitetty ja uskoimme tilanteen jo helpottaneen. Lapsi siis täyttää ihan juuri 9 ja vuosi sitten vanhemmat eronneet. Lapsi asuu viikko-viikko vanhemmillaan. Isällä ollessa ei kouluun menon kanssa ole ollut mitään ongelmaa, samoin läksyt tehdään mukisematta. Äidillä ollessaan saa kiukkukohtauksia ja kieltäytyy menemästä kouluun. Lapsi ei koe vanhemmilleen puhumista helpoksi ja usein turvautuukin minuun mieltä painavissa asioissa. Tuo koulukiusaminenkin tuli esille minun kanssani keskustellessa. Isälleen suostuu puhuman jonkun verran, kun on ensin käynyt asian läpi minun kanssani. Äidilleen ei suostu kertomaan oikeastaan mitään. Nyt lähikuukaudet tosiaan ollut siten että äidillä ollessaan kieltäytyy menemästä kouluun ja ne harvat päivät kun on koulussa ollut on sanonut opettajalle vastaan häirinnyt luokassa levottomuudrllan, näsäviisastellut jne. Asiasta on keskusteltu koulussa ja kotona ja lapsi käy puhumassa koulupsykologin kanssa kerran viikossa. Olemme lapsen isän kanssa koittaneet miettiä mikä voisi olla avuksi. Yksi itselle selkeimmin esille tullut asia on se että äidillään olessan hänellä on selkeät rajat ja säännöt sekä tarvittaessa niskoittelusta tulee seuraamuksia. Hänen äitinsä kokee ettei lapselle saa asettaa ehtoja. Hän kyllä käskee tehdä asioita mutta tekemättä jättäminen ei aiheuta mitään muuta kuin sen että äiti tekee mahdollisuuksien mukaan puolesta. Myös tietyt rutiinit puuttuvat äidillä ollessa eli säännölliset nukkumaanmenoajat, ruokailuajat ja rajattu nettiaika jne. Voiko tuollainen kasvatuksen erilaisuus vaikuttaa näinkin? Koska tosiaan koulunkäynnin kanssa on vaikeuksia ainoastaan äidillä ollessa. Huomenna olisi keskustelu koululla lapsen vanhemmat, lapsi, opettaja, koulupsykologi ainakin koska poissaoloja on tullut niin paljon lyhyen ajan sisään. Lpai on nopea oppimaan ja älykäs, ja välillä turhautuu mm. läksyjen kanssa koska kokee ne hyvin tylsäksi (samoin kokee jotkin oppitunnit) ja toisaalta koska kokee jotkin asiat hyvin vaikeaksi. Lapsi on myös äärimmäisen sosiaalinen, puhelias ja vilkas. Voisiko olla jotain ADD/ADHD tyyppistä taustalla? Hänellä tuntuu olevan aika usein ’pakko’ saada sanottua asiansa siten että kuulija kommentoi lapsen asiaa ja lähes toistaa kuulemansa. Lapsi siis toistaa asiaa niin kauan että saa haluamansa reaktion. Vaikka siis hänelle olisi kerrottu että kuulimme ja rekisteröimme asian mutta jätämme asian siihen. Ja jos siinä vaiheessa kun hän alkaa toistaa asiaansa toista – kolmatta – neljättä kertaa hänelle sanoo että kuulin jo hän aloittaa koko asian alusta. Hänen äidillään on todettu jotain peraoonallisuushäiriöitä ja hänellä ei ole kykyä tulkita muiden tunnetiloja. Osittain olen myös näitä samoja piirteitä huomannut lapsessa. Näin uusperheen toisena aikuisena toki haluaisin omalta osaltani auttaa mutta en koe minulla olevan oikeutta puuttua kovinkaan vahvasti. Lapsen isä kyllä arvostaa mielipiteitäni ja haluaa keskustella asioista (itselläni siis jo lähes aikuisia lapsia) mutta lapsen äiti kokee minut tavallaan uhkana, kilpailijana ja kokee että arvostelen ja tuomitsen hänen äitiytensä. Ja tämä siis eskaloitui kun kerroin miten isällään toimitaan ja mietin olisiko joistan tavoistamme apua hänelle. Tämän keskustelun kuuli myös lapsen isä ja isovanhemmat ja hekin hämmästelivät lapsen äidin reaktiota. Varmaan minun j lapsen äidin tulehtuneet välitkin vaikuttavat lapseen ja koulunkäyntiin. Itse olisin ennemminkin luullut että koulunkäynnin suhteen vaikeuksia olisi kun on isällään jossa minäkin asun, ja että ei ainakaan minulle puhuisi mutta tilanne onkin aivan päinvastoin. Miten voisin siis auttaa lasta koulunkäynnin suhteen?