Hei,
onko ketään vastaavassa tilanteessa olevaa, eli ketään kenen lapsi ei käy koulua. Meillä vaikeudet koulunkäynnissä alkoivat kolmannella luokalla ja sitten neljännen luokan keväällä tilanteeseen tuli täydellinen stoppi, lapsi ei enää mennyt kouluun lainkaan. Nyt viitosen syksyllä tilanne jatkuu. Kaikenlaista on kokeiltu yhteistyössä koulun, perheneuvolan yms. tahojen kanssa, mikään ei auta. Lapsi ei osaa tai halua kertoa syytä koulusta kieltäytymiseen, kouluun emme kuitenkaan lasta saa.
Kuulostaa kummalliselta, ettei hän anna mitään syytä kieltäytymiselleen. Meillä tyttö itkee sunnuntai-iltaisin kouluviikon alkamista ja sama toistuu usein arki-iltaisin. Aamulla hän saattaa heti herättyään huutaa ettei aio lähteä kouluun. Iltaisin ja viikonloppuisin olemme yrittäneet tästä jutella, aamuisin lopetamme huudon yksinkertaisesti sanomalla ettei vaihtoehtoja ole vaan kouluun on mentävä sillä se on lapsen työ.
Miten lapsenne kieltäytyy, itkien ja raivoten? Mitä keinoja olette jo kokeilleet? Vieneet kouluun, saattaneet tunnille ja olleet siellä ehkä jonkun tunnin itsekin? Se on ihan mahdollista, mikäli hänellä on koulupelkoa vaikka ei sitä itse osaa selitääkään.
Toinen juttu on jos hän ei tosiaan ole koulukuntoinen syystä tai toisesta. Jos lapsi on kuitenkin viikkoja pois koulusta, pitäisi hänen opetuksensa järjestää toisin keinoin esim. kotiopetuksena n. 4 h/ vk. Kirjoituksesi oli kuitenkin sen verran lyhyt, etten ehkä saanut oikeaa kuvaa tilanteestanne. Toivottavasti se on kuitenkin jo parempaan päin – ihan nopeasti nämä eivät taida ratketa ja omakin pinna on koetuksella toisaalta huolen ja toisaalta neuvottomuudenkin vuoksi. Voimia teille, toivottavasti tilanne ratkeaa!
Onko teillä mahdollisuus pitää kotikoulua? Tiedän sen toimineen joissain vastaavissa tapauksissa. Joskus on mahdollista jopa saada kunnalta yksityisopetusta, jos lasta ei pystytä auttamaan muuten.
Hei,
tutulta kuulostaa, enkä haluaisi elää uudelleen. Tiedän tarkkaan, mitä käyt läpi ja toivon voimia sinulle koko sydämestäni. Tie on pitkä, mutta se päättyy joskus =)
On aivan selvää, että lastasi kiusataan ja on uhkailtu jos kertoo eteenpäin.
Säästät aikaa ja ennen kaikkea omaa jaksamistasi kun otat härkää sarvista kiinni,
Seuraava keskustelu opettajan, rehtorin ja lastensuojelunviranomaisen kanssa onkin erinlainen.
Suomen laissa on pykälä. Saa äänittää keskustelun (puhelin,kamera ym.) JOS se on tarkoitettu todistamista varten. Tietenkin esität asian ennen palaveria. Jos se ei ”jostain” syystä heille sovi,ota mukaan ulopuolinen henkilö. Voit tarvita todistajaa. Valmistat lapsesi siihen ja kerrot, että hän on turvassa, eikä tarvitse pelätä mitään. Ja tietenkin olisi hyvä kun hän luottaisi niin paljon sinuun, että kertoisi sinulle ennen palaveria.
Ja kun hän kertoo, mitä on tapahtunut(tai jo ennen sitä), Lupaat ettei hänen tarvitse mennä kouluun, ennen kuin asiat on selvitetty. Ja Painotan myös sitä, että jos häntä on uhkailtu, Se on Poliisi-asia. Älä lähde mukaan rehtorien ehdottamiin sopimuksiin ja pitäisi vain hyssytellä hiljaa, Vaan pidä ääntä ja tee rikosilmoitus. Se on ainoa keino kiusaamisen lopettamiseksi, muuten se vain jatkuu.
Ja ellei tämä vieläkään toimi jostain syystä, VAADI lapsellesi yksityisopetusta kaupungin rahoittamana. On koulun vastuulla lapsesi hyvinvointi ja turvallisuus. Ellei heidän resurssinsa riitä on sinulla oikeus vaatia.
Voimia sinulle ja kaikkea hyvää teidän elämäänne.
-myös koulukiusatun äiti
Hei meillä sama tilanne , lapsi kävi koulua neljännellä luokalla satunnaisesti ja nuyt viidennellä luokalla ei oikeastaan ollenkaan , ei edes silloin kun olisin vienyt hänet sinne , piiloutui kotona kaappeihin ym .. Lopuksi tuli sosiaalitoimi ja haki lapsen pois kotoa , poliisit kantoivat vastestelevan lapsen ulos ja siitä alkoi toinen maailma .
Koulu oli tehnyt lastensuojelu ilmoituksia ja lausunnon jossa puututtiin 1 luokasta alkaen siihen ,että lapsi ei ollut saanut riittävästi tukea läksyjen tekoon, mistä koulu voi tietää kuinka paljon me vanhemmat olimme tehneet työtä koululäksyjen eteen ,että ne olisi tehty .Kirjat lensivät ja kynät katkottiin .Puututtiin myös ulkoiseen olemukseen , vaatetukseen ja puhtauteen . Silloin kun lapsi haettiin kotoa pois sai sanottua että koulussa on vaikea olla , oppia ja pitkiä päiviä ym, mutta kaikki tuli liian myöhään , nyt edessä lapsen huosttanotto , mitään huoltajien palaveria ei ole koulusta järjestetty ym .Nyt kova kovaa vasten ja selvitys koululta miten voisivat helpottaa koulun käyntiä , läksyt , pitkät päiväyt ym . Ettei käy niinkuin meillä kävi . Lapsi voi kokea olevansa myös ei toivottu kouluun jooidenkin opettajien myötä poissa olojen vuoksi , kun on jäänyt muista niinpaljon jälkeen.
Hei,
Kuulisin mielelläni lisää millä keinoilla pääsitte palaamaan ns. nomrmaaliin arkeen ja millä keinoin kouluun paluu onnistui. Meillä tilanne päällä. Eli lapsi ollut pois koulusta nyt kolme kuukautta ( 3 lk.), eikä todellakaan ole sinne vielä valmis menemään. Ei pysty myöskään kertomaan syystä miksi ei voi sinne mennä. Epäilys meillä asiasta toki on. Olemme olleet tekemisissä jo monen eri tahon kanssa ja tuntuu siltä että tämä on vasta alkua. Vertaistuki olisi todella tarpeen.
Alma
Hei!
Kun lapsi ei lähde kouluun noin voimakkaasti kieltäytyen, on kyseessä vain ja ainoastaan KOULUUN kohdistuva pelko: siellä KOULUSSA jokin asia pelottaa. = koulukiusaaminen
Meidän lapsi sai nyt keväällä voimakkaan hyperventilaatiokohtauksen kesken koulupäivän. Opettaja oli mennyt aivan paniikkiin, koska lapsellamme ei ole mitään perussairautta taustalla, eikä ole nytkään.
Hain lapsen kesken päivän kotiin. Asiaa alettiin tutkimaan ja selvisi koulukiusaaminen ->viimeiset 2 kk kävi kotiopettaja kaupungin puolesta pitämässä tunnit meillä kotona.
Kävikin niin, että tähän asti keskiverto-oppilas veteli kokeista 9-10 numeroita sen kotiopetuksen aikana!!! Lapsi kävi siis koulussa kokeissa kouluavustajan avustuksella.
Tuleva syksy on vielä auki. Tarvittaessa jään lapsen kanssa kotiin ja yhteiskunta saa maksaa koko tämän lystin.
Näin se vaan menee. Tein rikostutkintapyynnön koulun vastuusta ja toiminnasta. Rehtori sai aikamoiset rapsut ja koululla on nyt päivittäin vararehtori myöskin. Rehtorihan se on, joka koulua pyörittää…. jos kantti kestää. Voimia teille!
Hei,
Kuulisin mielelläni lisää millä keinoilla pääsitte palaamaan ns. nomrmaaliin arkeen ja millä keinoin kouluun paluu onnistui. Meillä tilanne päällä. Eli lapsi ollut pois koulusta nyt kolme kuukautta ( 3 lk.), eikä todellakaan ole sinne vielä valmis menemään. Ei pysty myöskään kertomaan syystä miksi ei voi sinne mennä. Epäilys meillä asiasta toki on. Olemme olleet tekemisissä jo monen eri tahon kanssa ja tuntuu siltä että tämä on vasta alkua. Vertaistuki olisi todella tarpeen.
Hei;
olen tässä osin huojentuneena lukenut, että joillakin on samanlaisia haasteita lapsen kanssa, kun omassa lähipiirissä ei moisia olla koettu eli ettei lapsi halua mennä kouluun. Meidän neiti teki stopin maaliskuussa 2012 ja olin ihan ymmälläni, sillä lapsi on ollut harvinaisen terve aina. Ensin tietysti ajattelin, että täytyy levolla ja huolenpidolla hoitaa ja hän palaa sitten normaalisti kouluun, kunnes asiasta nousi melkoinen hulabaloo, kun tajusin, että koululakkoilu vaan jatkuu. Minä koitin moneen otteeseen jutella lapsen kanssa, että huolista voi aina kertoa vanhemmille pelkäämättä seurauksia.Soitin opettajalle ja koulupsykologille ja sainkin ihanasti apua (kuten opettajan havainnot ja että kouluun sai mennä aikaisemmin, jos kotona olo yksin hirvitti). Lapsi itse ei kertonut käytökselleen mitään syytä, kun ”oikeita sairauksia” ei taustalta löytynyt, yksinolo/ pelkääminen yksi syy mutta siihen löytyi apua eikä auttanut.Vieläkään en tiedä todellista syytä ja nyt huomaan, että itseäni alkaa jännittää tuleva vuosi. Meillä ei tule ainakaan heti kyseeseen kotiopetus.
Mietin itse, että koitan harratusten kautta tukea lapseni itsetuntoa, että hän on hyvä monessa asiassa. Kesällä olemme harjoitelleet vuorovaikutusta, sillä se tuntuu olevan heikko kohta lapsellani. Ihan luonnostaan on tullut ristiriitoja ja ollaan oikein riidelty ja sovittu. On täytynyt palauttaa mieliin myös,että kaikki toiveet ei toteudu ja vanhempi joutuu tekemään myös ikäviä päätösiä ja kieltoja.Tyttö on luonteeltaan herkkä, välillä vähän hysteriaan taipuvainen mutta toisaalta voimakastahtoinen ja ”tietää mitä tahtoo”- tietysti aivan ihana lapsi- mutta hämmentää välillä. Murros-ikäkin selvästi lähestyy( 11v.), joten kyllä tässä sitäkin on. Joka tapauksessa meillä huhtikuun loppu ja toukokuu käytiin jotenkuten koulua mutta toki tämä kevään kouluinnottomuus heijastui myös todistukseen (mikä ei nyt vakavin asia). Paluu kouluun onnistui sillä, että yksinkertaisesti vaadimme vanhempina, että kun varsinaista syytä ei löydy niin kouluun mennään. Minä varasin jossain vaiheessa psykologille ajan, että saisi mennä kertomaan jollekin ulkopuoliselle luottamuksella mutta hän kieltäytyi niin ehdottomasti että se jäi. Asia oli ok psykologillekin. Tässä nyt ollaan ja kieltämättä jännittää. Seuraan mielenkiinnolla aihetta myöhemmin.
Toivotan kaikille jaksamista ja toivon tietysti onnistumisia mutta ainahan kaikki ei mene kuin Strömsössä! Pidetään täällä yhteyksiä eikä jäädä yksin asioiden kanssa.
Hei kaikille,
meidän lapsi alkoi oireilla 3. luokan syksyllä. Tuolloin oli vaikeaa lähteä kouluun, poistua autosta koulun pihalla jne. Silloin koulunkäynti vielä jotenkin onnistui, mutta neljännen luokan kevätlukukaudella tuli totaalinen stoppi. Nelosen kevätlukukauden ja vitosen syyslukukauden meillä käytiin koulua kotiopetukessa itse opettaen, kokeet suoritettiin vaihtelevalla menestyksellä koulussa. Vitosen joulutodistuksessa vain osaan aineita saatiin numerot, valtaosassa maininta ”suoritettu”.
Meillä asiassa on ollut mukana kuraattori, perheneuvola, lastensuojelu (omasta pyynnöstä), lastenpsykiatrian poli, kotisairaala ja ties ketä.
Ratkaisun ja diagnoosin asiaan toi kuitenkin lastenpsykiatrinen kuuden viikon tutkimusjakso osastolla.
Diagnoosina yleistynyt lapsuuden ajan ahdistuneisuushäiriö. Saimme lääkityksen ja lapsi on käynyt koulua suht normaalisti vitosen keväästä alkaen. Osastolta ohjeistettiin myös koulua todella hyvin, siitä miten koulunkäyntiä jatkossa tulee hoitaa ja millaisia haasteita siinä saattaa esiintyä. Suosittelen lämpimästi kaikille tuota tutkimusjaksoa osastolla, mikäli sinne vain on mahdollista päästä.
Kukaan, joka ei ole vastaavaa kokenut, ei osaa kuvitella millaista elämä koulukieltäytyjän kanssa on. Tsemppiä kaikille, itsekään en uskonut, että tästä koskaan selvitään, mutta nyt tulevaisuus näyttää valoisalta.
Tuollaiseen käytökseen on olemassa aina syynsä ja joskus se voi olla hyvinkin yllättävä. Jotkut opettajat nimittäin voivat myös kiusata oppilaita, rehtorin myötävaikutuksella.
Saattaa olla, että tämä oma kommenttini ei läpäise sensuuria, mutta kirjoitan sen silti – jos vaikka sensori sen lukee!
Omalla lapsellani oli aikoinaan sama ongelma: ei halunnut mennä kouluun. Pitkällisten selvittelyjen jälkeen koulun rehtori kertoi minulle, että luokanopettaja kiusaa lastani, mutta että hän ei voi tehdä asialle mitään, koska muuten opettajan identiteetti saattaisi kärsiä. Rehtori kehotti olemaan keskustelematta asiasta kotona, koska niin lapsi unohtaisi kokemuksensa.
Tue lastasi. Se on loppujen lopuksi tärkeintä.
Oman kokemukseni pohjalta kadun, että en muuttanut toiselle paikkakunnalle, missä olisi ollut tervehenkisempiä kouluyhteisöjä.
Kukaan koulussa ei sitä välttämättä tee mitään lapsesi hyväksi, mikäli koulun rehtori on jotenkin persoonaltaan vinoutunut.
Ihan mielenkiinnosta kysyn,mistä tälläinen ahdistuneisuushäiriö johtuu? Siis jostainhan se kumpuaa? Onko taustalla jokin traumaattinen kokemus, muutoksia perhesuhteissa,kiusaamista tms?
Mitään tällaista syytä ei tutkimuksissa löytynyt. Perheessä kaikki ok, ei traumoja, ei kiusaamista. Lapsi on omassa luokassaan ja koulussaan kuten ennenkin.
Hei,
Olisi kiva kuulla mitä tuo kuusi viikkoinen tutkimusjakso piti sisällään ja miten lapsi itse siihen suhtautui? Kuinka pian löytyi oikea lääkitys ja onko lääkeellä ollut minkälaisia sivuvaikutuksia? Ja mikä teidän tilanne on nyt?
Millaisia oireita lapsellasi oli tuosta ahdistuneisuushäiriöstä? Meillä on pojalla mielestäni ahdistusoireita silloin kun läksyjen teko tai muu vastaaava ei niin mielekäs tekeminen ei oikein onnistu. Millaisia tutkimuksia tehtiin ja minkälainen lääkitys oireisiin annettiin ja ovatko auttaneet tilannetta?