Terve!
Nyt olisi hyvät neuvot kultaakin kalliimpia! Kyseessä siis ainokainen 8 – vuotias liikunnallinen poikalapsi. Kun on ainokainen kyseessä, niin kotona (äiti) murehditaan jatkuvasti mikä on sopiva määrä olla kaverin/kavereiden kanssa arkena koulupäivän jälkeen tai koulupäivänä ennen harrastukseen lähtemistä. Nyt alkaa isän keinot olla vähissä.
Lapsella ei tunnu olevan sellaista ns. parasta kaveria ja ei nyt kovinkaan usein soitella ja pyydetä leikkimään. Enimmäkseen oma lapsi on se aloitteen tekevä osapuoli, mutta lähes aina kun kysyy niin kaverin saa seuraksi.
Tänään juttelin lapsen kanssa ja lapsesta tuntuu, että ellei koko ajan ole kaveria, niin on tunne ettei kukaan halua olla hänen kanssaan. Onko normaalia ikään kuuluvaa epävarmuutta toisten hyväksymisestä? Eikö kaikkien kuitenkin pidä myös osata olla yksin välillä? Kuinka vedetään rajat kaveripäiville, mikä on riittävästi ja mikä liikaa? Tähänkään ei varmaan ole yhtään oikeaa vastausta, mutta kertokaahan omia mielipiteitä ja käytäntöjä. Kiinnostaa myös yhden lasten vanhempien tavat, kuinka teillä toimitaan?
Naapuriin ei ole mahdollista kipaista, sillä lähimmät kaverit asuvat noin 1,5 km päässä ja siitä kauempana. Tosin pyörällä hurauttamallahan äkkiä pääsisi. Lapsi on kyllä seurallinen, ulospäin suuntautunut ja tuntuu asiat olevan kuitenkin ihan hyvin. Pääasiassa kuitenkin isä sopii kaverikyläilyt, sillä jos lapsi itse soittaa niin on vaikea saada ketään puhelimella kiinni. Huolehditteko kuinka paljon lapsen puolesta kaverikyläilyistä? Vai onko niin, että ellei itse hoida, niin saa olla yksikseen? Meille kuskaaminen kauemmaksikaan ei ole ollut ongelma, mitä sitä ei tekisi ainoan lapsen puolesta.
Kaverin seurassa on aika lailla esiintymistä ja sitä seuraa huonoa käytöstä kotona. Kuinka niissä tilanteissa toimitte? Ojennatteko heti vai jutteletteko jos tarvetta asiasta vasta kaverin lähdettyä.
Mielipiteitä ja kommentteja odotellessa mielenkiinnolla.
Hei!
Kerrot 8-vuotiaasta ainokaisestasi, joka varmaankin on juuri saanut käydyksi ensimmäisen luokan koulussa. Hänellä on siis takanaan suuri elämänmuutos, joka on vaatinut opiskelemaan oppimista, itsenäistymistä ja erityisesti kaverimaailmaan asettumista.
Lapsesi kertoo, että jos hänellä ei ole kaiken aikaa kaveria, hänestä tuntuu ettei kukaan halua olla hänen kanssaan. Minäkin ajattelen, että tässä on kysymys ikään ja elämän muutoskohtaan kuuluvasta epävarmuudesta. On hienoa, että sinulla ja pojallasi on hyvät puhevälit. Voit tukea häntä siinä, että yksinkin on hyvä oppia olemaan ja kavereita ei tarvitse olla joka hetki.
Arvokas juttu, että poikasi on liikunnallinen. Liikuntaharrastusten kautta on mahdollisuus luonnollisella tavalla saada kavereita ja oppia toimimaan ryhmässä. Liikunnan avulla voi myös vahvistaa itsetuntoaan ja päästä irti epävarmuuden tunteista.
Kaveripäivien määriin ei varmaankaan ole yksiselitteistä vastausta, kuten totesitkin. Tässä on hyvä seurata lapsen omaa toivetta ja jaksamista. Jos kavereiden seurassa joutuu paljon esittämään, tilanteet voivat väsyttää. Ehkäpä tässä esittämisessäkin näkyy tuo epävarmuus, jota uusi elämäntilanne on aiheuttanut.
Huonoon käytökseen en puuttuisi silloin, kun kaveri on paikalla. Se vain synnyttää häpeäntunnetta, joka taas lisää epävarmuuden tunnetta. Koska sinulla on hyvät puhevälit poikasi kanssa, voit puhua asiasta kahden kesken ja kertoa, miten itse näet ja ymmärrät hänen toimintansa. Kuuntele myös herkällä korvalla, mitä hän itse kertoo kokemuksestaan ja toiminnastaan.
Sopiva määrä kavereiden kanssa olemista on teidän kotona yhdessä päätettävä. Jos poika väsyy liikaa, vanhemmat voivat asettaa rajoja ja perustella kantansa. Turhaa murehtimista kannattaa kuitenkin välttää. Elämä muuttuu ja lapsen tilanteet muuttuvat. Te vanhemmat olette kuitenkin lapsenne parhaat asiantuntijat. Luottakaa rohkeasti itseenne!
Kuulostaa kivalta ja turvalliselta, että olet valmis kuljettamaan poikaasi kavereiden luo. Jos se hänestä on hyvä, jatka ihmeessä! Voit myös hoitaa kaverikyläilyistä sopimisen itse, jos se niin sujuu hyvin. Ainakin vältytte sotkuilta, joita lasten keskinäisistä sopimuksista helposti syntyy. Vähitellenhän tämäkin asia sitten muuttuu, kun poika kasvaa.
Sinulla on hieno poika, joka vielä on varsin pieni. Keskustelemalla, rajoja tarpeen mukaan asettamalla ja omannäköiseen elämään rohkaisemalla tuette häntä parhaiten eli juuri niin kuin olette tehneetkin!