Hei,
Täällä on varmasti monia muita, joilla on ollut samanlaisia haasteita, joten ajattelin kysyä teiltä vinkkejä ja mietteitä.
Poikani on 7-vuotias ja on ensimmäisellä luokalla. Hän aloitti samassa koulussa jo viime vuonna esikoulun puolella, joten luokat ja lapset ovat suurin piirtein samoja. Poikani on luonteeltaan aika kypsä, mutta myös varovainen, aika ujo ja hänellä on jollakin tavalla hieman heikko itsetunto ja tämä käy mielestäni ilmi juuri kaverisuhteiden luomisessa.
Tarhassa hänellä oli yleensä aina joku leikkikaveri ja hän oli harvoin yksin, mutta kavereita ei ollut monta ja hän ei ollut koskaan ns. suosituimmasta päästä. Esimerkiksi hänen pikkusisartaan tervehtii jo aamulla heti isompi lapsikatras, mutta poikaani oli harvoin kukaan vastassa. Tarhasta myös sanottiin, että jotkut lapset haluaisivat leikkiä poikani kanssa, mutta hänellä on hieman huono itsetunto ja hän ei jollakin tavalla tunnista / näe tätä. Muuten hän on kyllä sosiaalisesti taitava ja herkkä.
Koulussa viime vuonna, ja nyt lukukauden alussa asiat ovat aika lailla samalla tavalla. Hän yleensä löytää aina jostakin jonkun leikkikaverin, mutta hän ei ole ns. minkään ryhmän jäsen, ja hänen luokseen ei yleensä kukaan tule aamulla. Hänellä oli parisen kuukautta läheisempi ystävä, mutta nyt tämä on löytänyt uuden kaverin ja poikani jää välillä ulkopuolelle.
Joskun hän on myös jonkin välitunnin yksin, tai on yksin kun haen hänet koulusta, mutta ei ikinä ns. koko päivää. Olen tästä puhunu opettajalle viime ja tänä vuonna, mutta he eivät ole paljon tehneet asian eteen.
Asumme kerrostalossa ja meidän talossa asuu ainoastaan yksi hänen ikäinen lapsi, vuotta vanhempi, jonka kanssa poikani on ystävystynyt. He leikkivät myös jonkin verran koulussa, mikä on ollut erittäin positiivista. Poikani on myös helpompi tutustua muihin, jos on vain yksi lapsi, tai ryhmä on pieni.
Oman käsitykseni on se, että poikani ei tee juuri aloitteita tutustuakseen uusiin lapsiin / mennäkseen johonkin ryhmään. Hän kokee jollakin tavalla, että hän ei ole tervetullut, vaikka häntä ei ole kiusattu. Alussa näin muutaman lapsen, jotka yrittivät ottaa häneen enemmän kontaktia, mutta hän ei jollakin tavalla tunnistanut tätä, tai uskaltanut aloittaa leikkiä heidän kanssaan.
Nyt minusta tuntuu, että suurin osa lapsista ei oikein ”näe” tai ajattele häntä, hän on jollakin tavalla huomaamaton ja näkymätön, ja hänen joskus hyvinkin iloinen persoonallisuus ei oikein tule koulussa esiin. Hän on jollakin tavalla säästöliekillä koulussa, ja se on mielestäni tosi sääli. Hänellä ei kenties ole niin turvallinen olo, että hän uskaltaisi olla oma itsensä.
Yleensä hänestä on mukava mennä kouluun, mutta huomaan että yksinolo myös vaivaa häntä ja on surullinen siitä. Hänellä on myös harrastuksia, mutta sieltä ei ole vielä uusia ystäviä tullut. Serkkujensa ja ystävien lapsien kanssa hän leikkii hienosti.
Onko muilla samanlaisia haasteita? Olen todella huolestunut, jos poikani muuttuu ns. luokan näkymättömäksi lapseksi.
Kiitos viestistäsi, Saara. 7-vuotias tyttäreni vaikuttaa samantapaiselta persoonalta kuin mitä kuvailit pojastasi. Hän on sosiaalissa tilanteissa hieman ”hitaasti lämpenevä”, jolloin aktiivisemmat ja aloitteellisemmat lapset herkästi valtaavat enemmän tilaa sosiaalisissa verkostoissa. Eskarissa ja ekalla luokalla hänellä oli pari sydänystävääkin, tämän hetken tilanteesta en oikein tiedä. Lapsi kyllä tykkää koulunkäynnistä ja menee mielellään kouluun, joten en usko että häntä siellä kiusataan. Naapurustossamme ei oikeastaan ole samanikäisiä lapsia, joiden kanssa voisi kaveerata. Olen miettinyt, että lapsen sosiaalisia taitoja voisi rohkaista ihan silläkin, että on itse hänelle arjessa enemmän läsnä, keskustelee, kuuntelee ja kyselee. Innostavan harrastuksen pariin yritän häntä myös kannustaa, toivottavasti sieltä löytyisi lisää hengenheimolaisia.
Hei,
ihan ensiksi haluaisin sanoa, että on hienoa, että poikasi osaa leikkiä koko ikänsä tuntemiensa lasten (serkut ja ystävien lapset) kanssa. Haasteena on siis miten tulisi näkyväksi uudempien tuttavuuksien kanssa ja miten hän huomaisi muiden kontaktinottoyritykset. Tilanne on tuttu monelle vähän hiljaisemman lapsen vanhemmalle.
Oletko keskustellut asiasta poikasi kanssa? Yhdessä voisitte miettiä, että onko koulussa tai harrastuksia joku (joitain), jonka kanssa hän haluaisi tutustua /ystävystyä paremmin. Voisitte miettiä erilaisia keinoja ja lähestymistapoja miten ottaa kontaktia tai osallistua yhteisiin tekemisiin.
Kerroit, että poikasi on jotenkin säästöliekillä koulussa. Osaat varmasti tunnistaa poikasi vahvuuksia ja näitä korostamalla ja kehumalla voit vaivihkaa pönkittää hänen itsetuntoaan ja rohkaista häntä olemaan oma itsensä myös koulussa (samoin kun hän osaa olla tuttujen lasten kanssa).
Kiitoksia paljon hienoista vinkeistä, jotka antoivat ajattelemisen aihetta. Vosin ilman muuta petrata siinä, että olisin arjessa enemmän läsnä. Minulla on aika kiireinen työ, mutta voisin voin kyllä parantaa toimintaani siinä mielessä, että vedän tiukemman rajan työn ja vapaa-ajan välillä. Nyt työasiat lipsuvat liikaa vapaa-ajan puolelle ja en ole rehellisesti sanottuna aina niin paljon läsnä kuin olisi hyvä.
Pojallani on pari harrastusta, mutta sieltä ei ole aivan vielä löytynyt sellaista kaveria, mutta koska he ovat niin pieniä ryhmät muuttuvat aika usein. Tämä varmaan muuttuu seuraavan parin vuoden aikana. Hän haluaa onneksi harrastaa jalkapalloa ja olen ajatellut että tämä voisi helpottaa häntä toimimaan ryhmässä myös muualla.
Voisin myös opetella vielä lisää positiivisen palautteen antamisessa ja kertoa kun hän toimii ja leikkii hienosti kavereiden kanssa. Olen kysellyt aika paljon koulusta ja hän on tällä hetkellä aika kyllästynyt kyselyyni / keskusteluyrityksiin, mutta positiiviseen keskittyminen auttaisi varmasti enemmän.
Poikani on nyt saanut todella hyvän ystävän naapurin pojasta ja he leikkivät joka viikko, myös koulussa. Siksi minua surettaakin, että olemme muuttamassa noin 5km päähän ja poikani täytyy vaihtaa koulua. Haluamme kuitenkin pitää yhteyttä ja toivon että uudelta pientaloalueelta löytyy helpommin kavereita, koska siellä on paljon lapsia. Uudessa koulussa aloittaminen tietenkin jännittää, koska poikani on muutenkin hitaasti lämpiävää sorttia!